Kaunis kesäpäivä

lauantai 8. heinäkuuta 2023

Tilkankadulla

    






 Tuulen taidetta. Mikäpä muu on asetellut kolme lehteä näin rytmikkäästi. Otin kuvan eilen aamupäivällä, kun lähdimme kirjastoon, Munkkiniemeen, mutta kuva on kerrostalomme etupihalta. Lokki huusi varoituksiaan talon räystäältä. Jossain lymysi poikanen, mutta en nähnyt sitä. Helenalla oli noudettavana yksi varaus, Doris Lessingin Kissoista, pieni kirjanen, jonka hän on lukenut moneen kertaan. Nyt hän kokeilee minkälaisia kissakuvia teksti loihtii ja tuo myötään. Eilen etenin 42 sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Loppukiri ja -suora on menossa. Luin loppuun Leena Krohnin hienon kirjan Tainaron, alanimikkeeltään Postia toisesta kaupungista. Luin osan aikaa parvekkeella, seisoin välillä auringonläikässä ottaen aurinkoa selkään ja välillä istuin tuolilla lukemassa Tainaronia. Kun lopetin kirjan, menin selälleni olohuoneen lattialle, rentoutin jalkani, lonkkani, polvitaipeeni, levitin käsivarteni sivulle ja annoin niiden ja hartioiden rentoutua. Luin vielä Sanna Karlströmin runokirjan Pehmeät kudokset ja aloitin Anselm Hollon Avaruudessa, Hannu Ylilehdon valikoiman ja suomentaman kokoelman. Helena luki tietenkin Lessingin Kissoista ja piirteli ja teki merkintöjä muistivihkoonsa.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti