Tilkankadulla

    

Munkkiniemen kirjaston shakkipöytä ikkunanäkymineen. Teimme eilen kirjastoreissun. Palautin aiemmat kirjalainamme ja Helena lainasi uutena Hillary Rodham Clintonin ja Louise Pennyn yhteiskirjan Terrorin valta. Minä lainasin Patti Smithin valokuvakirjan Päivien kirja, Steven Hallin Haitekstin ja Leena Krohnin esseeteoksen Mitä en koskaan oppinut. Tapailen edelleen Muistumia menneestä -tekstin alkua. Raakatekstiä on seitsemän sivua. Helenan muistikirja täyttyy maalausideoista. Hänellä on myös piirrettynä suunnitelma kudottujen neliöiden asettelusta, mutta siihen on tullut vaihdoksia ja muutoksia niin paljon, että se on jäänyt viitteelliseksi - jos ymmärrän oikein. Eilen iltapäivällä luimme ääneen Victor Hugon Kurjista kuinka Jean Valjean paljastaa Mariukselle menneisyytensä kaleeriorjana. Loppupäivästä Helena luki Clintonin & Pennyn dekkaria Terrorin valta. Minä aloitin Hallin Haitekstin ja luin kymmenen sivua. En jatka. Silmäilin Patti Smithin valokuvia, Päivien kirjan läpi. Lopulta luin jonkin matkaa Leena Krohnin erinomaista esseekirjaa Mitä en koskaan oppinut. Olen lukenut sen ennen, vasta ilmestyneenä, samoin kuin Helena.

Tilkankadulla

    

Sade lankeaa täällä etelässä alas vetenä. Näin usvaista, märkää ja jäistä oli eilen Tilkantorin rannassa Helsingin Pikku Huopalahdessa. Meille riitti ulkoiluksi kauppareissu ja korttelin matka Mannerheimintietä edestakaisin. Purkutontin ja kadun välissä oli vilkkuvaloja, kuorma-auto ja kaivinkone. Ovatko ne merkkejä tulevasta työmaasta? Siinä meillä on seuraamista vuodeksi tai kahdeksi. Helena jatkaa neliöiden kutomista. Minä nimesin uuden tekstini kokeeksi: Muistumia menneestä. Tekstiä on kuusi sivua. Eilen iltapäivällä luimme liikuttuneina ääneen Victor Hugon romaanista Kurjat kuinka Cosette ja Marius löytävät toisensa ja minkä miljoonaperinnön morsiamen “isä” ojentaa nuorten käsiin. Kirjaa on jäljellä vielä viisikymmentä sivua. Odotan mitä yllätystä kirjailija valmistelee näillä etukäteen turhilta tuntuvilla sivuilla? Maalaileeko hän vain Pariisin ja Seinen rantojen perspektiiviä? Helena luki Breton & Soupaltin Magneettikentät. Minä sain loppuun Oscar Wilden romaanin The Picture of Dorian Gray. En kokenut suuria enkä järisyttäviä tunteita.

Tilkankadulla

    

Sumuista ja märkää. Helena löysi hyllystämme Breton & Soupaltin Magneettikentät. Hänellä on olohuoneen pikkupöydällä esillä muun muassa vanhat sakset, tummat kaunottaret saksiksi. Eilen kevään levottomuus sai meidät lähtemään kävelemään iltapäivällä kolmen aikaan. Tein eilen toista päivää uutta tekstiä. Sitä on viisi sivua. Helena kutoi ja järjesteli kudottujen neliöiden pinkkoja. Hän purki välillä jonkin vanhan, pois käytöstä jääneen neuleen. Sopivaa askarrusta, kun mielessä on monia maalausideoita. Iltapäivällä jatkoimme Victor Hugon Kurjien ääneenlukua. Oikooko kirjailija mutkia saadakseen lopun siloiteltua mieleisekseen? Helena aavistelee, että tulossa on onnellinen loppu. Hän varasi kirjastosta kaksi Doris Lessingin Väkivallan lapset -sarjan kirjaa, jotka puuttuvat meidän hyllystämme ja alkaa lukea niitä järjestyksessä, kun ensimmäinen osa on käsissä. Minä olen loppupuolella Oscar Wilden teosta The Picture of Dorian Gray. En ole aivan kotonani tässä aristokratiassa.

Tilkankadulla

    

Yhtenä päivänä oli kaupan tuulikaapin roskiksen päällä ruukkuruusu ja teksti lapulla: Ota minut mukaasi. Helena kuvasi kukkaraaskun illan pimenevää ikkunaa vasten. Eilen päivällä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja teimme kävelyretken rantaraitilla ja istuimme hetken aikaa penkillä. Yksinäinen lokki seisoi valaisinpylvään päässä. Nyt keskiviikkoaamuna Helena tekee lähtöä sauvakävelylenkille. Eilen hän teki töitä läppärillään ja kutoi välillä telkun ääressä. Minä tapailin aamupäivällä uutta fiktiota, jossa on myös aineksia menneistä tapahtumista ja tapauksista. Teen keitosta, aloittelen sitä. Aloitin sen oikeastaan jo jonkin aikaa sitten eli kirjoitin Ernest Hemingwayn hengessä yhden toden lauseen. Se oli aika pitkä, nelisen riviä ja eilen jatkoin siitä. Kaksi sivua raakatekstiä. Eilen iltapäivällä luimme ääneen Victor Hugon Kurjista vaelluksesta maan alla, Pariisin lokaviemäreissä. Hugo kirjoitti siinä myös asiaa siitä kaksinkertaisesta typeryydestä, kun ihmislanta huuhdotaan vesiin eikä käytetä maanparannusaineena ja kun samalla pilataan puhdas vesi. Tämä järkikannanotto on siis lähes kaksisataa vuotta vanha. Helena luki eilen illalla loppuun Doris Lessingin kirjan Kissoista. Minulla on luvussa Oscar Wilden romaani The Picture of Dorian Gray. En ole lukenut sitä ennen, en millään kielellä, en tietääkseni.

Tilkankadulla

    

Maaliskuisia aamukylmiä. Helena teki sauvakävelylenkin. Eilen nautimme tämän vuoden ensimmäiset take-off -kahvit matkalla, kun palasimme kaupalta. Emme ulkoilleet toista kertaa. Lähetin eilen kuunnelman maailmalle. Tynkä, tuli sen nimeksi. Helena kutoo, tekee käsitöitä ja jotain muuta omalla koneellaan. Eilen iltapäivällä jatkoimme Victor Hugon Kurjien ääneenlukua. Barrikaadin puolustajat kaatuvat ylivoimaisen vastustajan edessä. Luin eilen loppuun Cormac McCarthyn vaikuttavan dystopiaromaanin Tie. Oliko se kirjailijan testamentti ja ennustus? Hän luopui myös käyttämästä lainausmerkkejä, nuolia tai ajatusviivoja merkitsemässä puhetta. Samoin Tien jälkeen ilmestyneissä kahdessa uusimmassa kirjassaan, Stella Maris ja Matkustaja, McCarthy ei käytä enää näitä erityismerkkejä. Tietoisesti ja tarkoituksella, oletan. En ole hämmästynyt siitä, että Tie voitti 2007 Pulitzer-palkinnon. Niin hyvä ja hallittu. Runollinen vaellus tuhkaan hautautuneen maanpiirin läpi, etsien viimeisiä kätkettyjä ruoka- ja puhdasvesivarastoja ja piileskellen uhreja vaanivia rosvojoukkoja. Helena luki illalla toisenlaista kirjaa, Doris Lessingin Kissoista, jossa liikutaan Rhodesiassa, Afrikassa ja Lontoossa, Euroopassa. Muistojen teillä.

Tilkankadulla

    

Maaliskuista säätä, aamulla pakkasta, päivällä lämpöasteita ja illalla pakastuu jälleen. Nautimme eilen, sunnuntaina auringonpaisteesta Helsingin Pikku Huopalahden rantaraitilla kymmenien muiden kanssakaupunkilaisten tavoin. Muuttolintuja ei näkynyt vielä, mutta lintujen jälkiä oli siellä täällä lumisella jäänpinnalla. Yritin saada kännykällä teräviä kuvia pajunkissoista, mutta ilman näkölaseja se ei onnistunut. Eilen työstin kahteen otteeseen kuunnelmaa, aamulla päättelin sen ja iltapäivän lukutunnin jälkeen luin tekstin läpi, tein muutaman korjauksen ja lähetin sen Helenan sähköpostiin. Helena kutoo television ääressä ja piirtää välillä työpöytänsä ääressä tai tutkii läppäriään tai pelaa pasianssia korteilla. Eilen iltapäivällä luimme ääneen Victor Hugon Kurjista kuinka Jean Valjean liittyy barrikaadin puolustajien vailla toivoa oleviin joukkoihin. Marius sanoi tuntevansa miehen. Helenalla on luvussa Doris Lessingin Kissoista ja minä jatkoin Cormac McCarthyn Tien toivotonta marssia. Ajattelin tekstin alkupuolella, että en halua nähdä siitä tehtyä elokuvaa, koska se ei voi yltää kirjan verroille, mutta kirjan puolivälissä myönnän, että aihetta ja materiaalia on riittämiin, mutta en välttämättä uskalla katsoa sitä.

Tilkankadulla

   

Sarastuksen kajo valaisee taivaanrantaa. Kuusi astetta pakkasta täällä etelärannikolla. Lapissa on nollan vaiheilla. Tilkan sairaalan katon ylle on ilmestynyt tämän kuun alussa huppu. Ilmeisesti kattoremontti tekeillä. Kävelimme eilen Munkkiniemeen kirjastoon. Helenalla oli noudettavana Doris Lessingin kirja Kissoista ja minulla Cormac McCarthyn Tie. Palasimme Pikku Huopalahden rantaraittia, kapea merenlahti toisella ja avointa puistoa toisella puolella ja maamerkkinä matalampien kerrostalojen takana ja yllä Tilkan rakennus. Korjailin eilen kuunnelman loppua paremmaksi. Poistin kolme sivua ja kirjoitin kaksi uutta. Lopettaessani olin sivulla neljäkymmentäkolme ja sivuja oli koossa kaikkiaan neljäkymmentäviisi. Helena teki eilenkin osan päivää töitä tietokoneella kuvien kanssa. Hän kutoi kuitenkin myös. Victor Hugon Kurjia luimme ääneen eteenpäin. Kirjan neljäs osa päättyi ja aloitamme tänään teoksen viimeisen, viidennen osan, Jean Valjean. Helena luki eilen itsekseen Lessingin kirjaa Kissoista. Minä luin sata sivua McCarthyn erinomaista scifi-romaania Tie. Tätä scifiä ymmärrän kyllä. Siinä on samoja piirteitä kuin Stephen Kingin Musta Torni -sarjan teoksissa.