Tilkankadulla

    

Hienot kesäpäivät jatkuvat täällä etelärannikolla. Kuva on otettu eilen aamupäivän kauppareissulla Tilkantorilta, Helsingin Pikku Huopalahdesta. Helena tekee innokkaana akvarelleja, My Garden -sarjassa on vuorossa pelargonia. Minä jatkan vauhdilla Ruostetta. Sitä on satakolme sivua. Helikopterikin pörräsi siinä. Helena lukee Anna Janssonin Pahaa unta. Näkeekö hän unta? Luin, herkuttelin Don DeLillon Cosmopoliksen loppuun. Muistin tarinan ja tapahtumat yleispiirteisesti, mutta tekstiin mahtui paljon sellaista, mikä tuli kuin uutena. On lukemista ja ajanvietelukemista ja varmaan tasoja siltä väliltä. Kirjoittamiseen koskee sama. Lisänä vielä se missä määrin kirjoittajalla on valmis etukäteiskartta mielessään ja missä määrin hän seikkailee tapahtumien eteen tulevassa saaristossa. Varasin kirjastosta DeLillon romaanin Hiljaisuus, joka on tulossa noutopaikkaan. Huomasin sen jälkeen, että olen lukenut sen vuosi sitten. Ei haittaa. Hyviä romaaneja lukee kerran toisensa jälkeen. Eilen illalla Hollanti ja Englanti kohtasivat miesten em-jalkapallon toisessa välierässä. Se päättyi peliajan viimeisellä minuutilla 1 - 2. Eli Englanti ja Espanja ratkaisevat sunnuntaina Euroopan mestaruuden.

Tilkankadulla

    

Kuvassa eilen tuulen nostattamat aallot ajautuvat Helsingin Pikku Huopalahden kaislarantaan. Ukkospilvet ohittivat rannikon. Teimme eilen pidennetyn kauppareissun ja iltapäivällä rantakävelyn. Helena teki akvarelleja parvekkeella aamulla ja pitkin päivää. Minä kirjoitin aamurupeamalla viisi sivua Ruostetta. Sivuja on koossa yhdeksänkymmentäyhdeksän. Lopetin kesken lauseen, kun Helena sanoi, että: - No niin. Se tarkoitti, että kaupalle. Parvekkeella oli eilen tuulista, mutta aurinko lämmitti. Helena luki Anna Janssonin dekkarin Synnin vartijat. Valikoin kirjahyllystämme seuraavaksi lukukirjaksi Don DeLillon romaanin Cosmopolis. Kirjailija on omistanut sen kollegalleen Paul Austerille. Teos on vuodelta 2003 ja sen on suomentanut Helene Bützow. En pitänyt kirjasta ensilukemalta, mutta olen alkanut ymmärtää ja nauttia siitä enemmän lukukertojen myötä. Ehkä olen lukemassa sitä nyt neljättä kertaa. Aarre on hyvät kirjat. Valvoimme eilen puoleen yöhön, kun Espanjan ja Ranskan jalkapallojoukkueet kohtasivat välierässä. Espanja voitti 2 - 1 ja pelaa sunnuntaina Euroopan mestaruudesta.

Tilkankadulla

    

Eilen patikoimme vaihteeksi Munkkiniemeen kirjastoon. Helenalla oli noudettavana kaksi Anna Janssonin dekkaria, Synnin vartijat ja Pahaa unta. Kuljimme Munkkiniemen puistotien puistokujannetta. Lokki lepäsi kuolleena raitiotiekiskojen vieressä. Kuvasimme mennen tullen takiaisen kukkia, kaisloja, korkeita putkikasveja, heiniä ja pilvimuodostelmia taivaalla. Helena teki akvarelleja aamulla parvekkeella. Tuuli kuivatti ne pian. Minä jatkoin Ruostetta. Sitä on yhdeksänkymmentäneljä sivua. Jatkoideoita on, mutta enemmän seuraan niitä kuin ohjaan tarinaa. Luin eilen loppuun Anna Magdalena Bachin Pikku kronikan. Hienoa lukea tällaista tekstiä kolmensadan vuoden takaa. Siinä ei valitettu eikä ruikutettu. Usko Jumalaan oli vahva, vaikka puolet lapsista kuoli pieninä. Murhe kuului asiaan, itku ja musiikki. Helena alkoi lukea heti Anna Janssonin Synnin vartijoita.

Tilkankadulla

    

Eilen oli heinäkuun ensimmäinen sunnuntai ja lähdimme aamupäivän työputken jälkeen Hakaniemen maalaismarkkinoille, vaikka ilma oli uhkaava. Yksi ukkosrintama oli mennyt jo yli ja kun pääsimme kotoa ulos kadulle, alkoi pisaroida ja menimme kaupan ulko-oven katoksen alle, kun taivas aukeni ja vettä tuli kaataen muutaman minuutin ajan. Hakaniemessä ei satanut. Ostimme leipiä, raparperiä, loimulohta, saunavastan ja tuokkosen paistettuja muikkuja, jotka söimme kotona. Kirjoitin eilen aamupäivällä neljä sivua Ruostetta. Helena teki akvarelleja vasta iltapäivällä. Hän on lukenut enimmäkseen James Joycen romaania Finnegans Wake. Minä otin lukuun omasta hyllystämme A. M. Bachin Pikku kronikan, jonka on kirjoittanut J. S. Bachin vaimo. Bachin joku oppilas, jo ikämiehenä oli pyytänyt Anna Magdalena Bachia kirjoittamaan miehestään: “Rouva kirjoittaa toki pienen kronikan tuosta suuresta miehestä...” Tämä kaksisataasivuinen muistelma on ollut III palkinto Y. K. O. harrastuskilpailujen laulukilpailussa 30.3.1950. Kirjan on WSOY painattanut 1932. Suomennos Eeva Mikkola. Helena on löytänyt tämän teoksen luullakseni Antikvariaatti Sumasta, Lappeenrannasta ja päivännyt sen 24.6.2019. Nykyisten auto- ja biografioiden aikaan en tosin tiedä, mitä uskoa lukemastani, mikä pitää paikkansa, mutta kai Bach sentään on elänyt? Olen lukenut kaksi kolmasosaa kirjasta. Henkilökohtaisesti kuulen siinä myös Hannu Taanilan radioäänen, hänen puhuvan Leipzigin Tuomas -kirkon kanttori-urkurista.

Tilkankadulla

    

Koleaa tämä heinäkuun ensimmäinen viikko. Kuvassa varis sateessa eilen aamupuolella, kun ukkoskuurot valelivat vuolaasti vedellä Helsingin seutua. Kastuimme kauppareissulla, kun emme halunneet jättää sitä iltapäiväksi. Aivan sääennusteen mukaan ennen puoltapäivää selkeni kerrasta, pilvien jono oli lipunut seudun yli ja ohi ja taivas paljastui taas sinisen kirkkaana. Helena sulatti pakastimen. Sen puolesta saavat marjat ja sienet kypsyä. Minä kirjoitin kaksi sivua Ruostetta. Tulin tien päähän ja astuin sitten sivuun ja siirryin talsimaan suolle vaivaiskoivujen sekaan. Uppoaakohan tarinani sinne? Helena luki eilen Rex Stoutin Nero Wolfe -dekkaria, Kultaiset hämähäkit ja James Joycen romaania Finnegans Wake. Minä selasin ja luin osin Parnasson tämän vuoden toisen numeron. Aina minä löydän Saarikosken... Joku muukin löytää runoilijan, joka jäi viime vuosisadalle. Parnassossa Hanna- Rikka Kuisma kirjoitti Pentti Saarikosken päiväkirjoista ja toisena oli Arto Köykkä, Saarikoski-tohtori teologisesta tiedekunnasta ja joka taas sai minut ajattelemaan Don DeLillon Valkoista kohinaa. Tosin en mainitse nimeltä sitä henkilöä, joka esiintyy nimellään DeLillon erinomaisessa kirjassa. Valikoin vapaudessani. Eilen illalla miesten em-jalkapallon puolivälierissä Englanti Sveitsi meni rankkareille asti. Lopputulos 2 - 1. Hollanti Turkki ratkesi normaalipeliajalla 2 - 1. Englanti ja Hollanti kohtaavat välierässä.

Tilkankadulla

    

Ukkostaa parhaillaan täällä etelärannikolla. Pihakalusteet uivat vesilätäkössä. Tänään on Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä. Ahdekaunokki sopinee juhlistamaan päivää. On niiden aika. Eilen kirjoitin aamupuolella kolme sivua Ruostetta, jota on kahdeksankymmentäkuusi sivua. Helena teki luonnoksia. Hän luki Rex Stoutin Nero Wolfe -dekkaria Kultaiset hämähäkit ja James Joycen romaania Finnegans Wake. Minä luin loppuun kesken olleen Hertta Kuusisen Hamlet ystäväni, Kirjeitä Olavi Paavolaiselle. Kirja on ilmestynyt 1999 ja sen on toimittanut Marja-Leena Mikkola. Kiva lukea välillä päiväkirjoja tai tällaisia kirjeitä, ihmisen ääntä toiselle, sellaista ääntä, jossa ei ole takana julkaisun tarkoitusta, vain viesti. Eilen illalla jatkuivat miesten jalkapallon em-kisat puolivälieräotteluilla Espanja Saksa, jatkoajan jälkeen 2 - 1 ja Portugali Ranska, rangaistuspotkukilpailun jälkeen 0 - 1. Espanja tai Ranska jatkaa finaaliin.

Tilkankadulla

    

Perjantai. Viikko päättyy. Huomasin, kun kävin parvekkeella, että yöllä on satanut hieman johonkin aikaan. Eilen kävimme ratikalla keskustassa. Teimme ostoksia. Kotona iltapäivällä Helena halusi vielä rannalle. Meidän rantamme on Helsingin Pikku Huopalahti. Kuljemme rantaväylää, otamme kuvia ja istumme penkillä. Kandanhanhet ja valkoposkihanhet paimentavat jälkipolviaan. Kerrostalopihallamme lokin perillinen lepäili nurmikolla olevien istutuslaatikoiden välissä. Sepelkyyhkyt tunsivat halua alkaa pesiä tai pesiä uudestaan, mutta heidän pesärisunsa rapisivat alas kaltevalta peltireunukselta. Helena teki eilen jotain akvarellia. Minä kirjoitin vähän aikaa Ruostetta. Helena luki Paul Austerin kirjan Baumgartner. Minä luin loppusuoran Romain Rollandin romaanista Jean-Christophe. En ole samaa mieltä kuin Stefan Zweig kirjoittaa, että klassikot pitäisi toimittaa uusiksi ja lyhentää. En pidä sensuurista. Mielestäni Rollandin Jean-Christophe oli hyvä romaani ensimmäisen osan verran, mutta Pariisi ja Matkan loppu sujuivat enemmän jonkin muun tarkoitusperän vallassa. Romaaniksi kirjassa oli liikaa henkilöhahmoja ja liikaa henkilöhistorioita. Loppuun asti koin, että Christophessa, päähenkilössä oli samaa kuin myöhemmän aikakauden romaanisankari Aapo Heiskasessa, Marko Tapion teoksessa. Liekö perillinen? Tosin Christophe muuttui loppua kohden, kun taas Aapo Heiskanen jätettiin kesken matkan tien oheen tai ei kesken, vaan kun asiallisesti kaikki on kerrottu.