Kaunis kesäpäivä

maanantai 24. maaliskuuta 2025

Taavetissa

    










Seitsemän astetta pakkasta nyt aamulla Luumäen Taavetissa. Helena lähti sauvakävelylenkille. Kuvassa näkyy kevään ensimmäinen leskenlehti. Kuva on otettu eilen sunnuntaina, iltapäivällä, kuutostien ja Savitaipaleentien eritasoristeyksen tieluiskasta. Muitakin kevään merkkejä on, mutta leskenlehdet ovat niitä, joita erikoisesti joka kevät hakee ja etsii silmiinsä lumen alta paljastuneesta maankamarasta ja edellisen kesäkauden kuivuneiden rytöjen seasta. Kirjoitin eilen kaksi sivua lisää Puolinainen-tarinaa. Helena maalasi eilen aamupuolella, sekoitti värejä ja lisäili yksityiskohtia useampaan eri tauluun. Luimme päivemmällä ääneen Doctorowin kirjaa Gangsterin oppipoika. Helena otti lukuun Ann Cleevesin dekkarin Viiltoja. Minä jatkoin Thomas Mannin romaania Tohtori Faustus. Kirjassa tuli viimein esiin itse paholainen. Oletin, että näin tapahtuu ja että Faust-taru tulee käsittelyyn. Thomas Mann antoi oman tyylinäytteensä tällaisesta mielikuvituksellisesta kohtaamisesta.

























sunnuntai 23. maaliskuuta 2025

Taavetissa

    








Otin tällaisen kuvan savustuspöntöstä lauantaina torilla Luumäen Taavetissa. Ostimme kaksi pientä siikaa. Eilinen päivä oli aurinkoinen. Kävelimme iltapäivällä Savitaipaleentielle, mutta tienluiskassa ennen kuutostietä ei näkynyt vielä leskenlehtiä. Tuuli lisääntyi päivän mittaan. Parvekkeella oli kuitenkin lämmin viettää kahvihetkeä. Kirjoitin eilen kolme sivua lisää Puolinainen-tarinaa. Helena kutoi ja katsoi sarjaa omalla koneellaan. Luimme kahteen otteeseen ääneen Doctorowin erinomaista kirjaa Gangsterin oppipoika. Olemme lukeneet sitä neljäsosan. Helenalla on unilukemisena Pirkko Arhippan dekkari Salat on aaltoihin saneltu. Minä olen lukenut puolet Thomas Mannin kirjasta Tohtori Faustus. Toissailtana etsin heilikirjaston sivuilta kirjaa, jossa olisi latinan sanontoja ja lauseparsia ja sellainen viime vuosikymmeneltä oleva teos löytyi neljästä eri kirjastosta. Varasin kirjan ja tuntia myöhemmin huomasin, että se oli jo kuljetettavana. Eilen illalla auringon laskettua naakkaparvi lähti lentoon korkean koivun latvasta ja teki muutaman kaarroksen pellon yllä. Joutsenpari lensi matalalta idästä länteen. Pian Jupiter jo erottui taivaalla ja vähän myöhemmin näimme Siriuksen lähellä taivaanrantaa. 




















lauantai 22. maaliskuuta 2025

Taavetissa

    










Kymmenen astetta pakkasta sarastuksen aikaan Luumäen Taavetissa. Valikoin kollaasiin kuvia tältä alkuvuodelta. Teimme eilen aamukahdeksalta kevään ensimmäisen joutsenhavainnon. Helena huomasi lintuparin lentävän pellon yli, kun joimme kahvia parvekkeella. – Mitä tuolla lentää? Eilen oli aurinkoinen päivä, mutta ilmavirtaus kävi pohjoisesta. Teimme kauppareissun erikseen ja iltapäivällä lähdimme kävelemään asemalle, mutta Helenan jalka puutui puolivälissä matkaa ja käännyimme takaisin. Helena jatkoi eilen yhtä metsämaalaustaan, töyhtötiaisia kuusen oksilla. Minä kirjoitin kaksi sivua Puolinainen-tarinaa. Olen siinä sivulla kolmekymmentäkahdeksan. Poistin kymmenen sivua tekstiä. Luimme eilen puolen päivän aikaan ääneen kaksi lyhyttä lukua Doctorowin kirjaa Gangsterin oppipoika. Helena otti unilukemiseksi Pirkko Ahippan dekkarin Salat on aaltoihin saneltu. Minä olen lukenut kolmasosan Thomas Mannin teoksesta Tohtori Faustus.


























perjantai 21. maaliskuuta 2025

Taavetissa

    









Aste pakkasta näin aamulla Luumäen Taavetissa. Otin eilen päivällä kuvan kirjoista ja Sienilehdestä parvekkeen lasipöydällä. Melkein on jo koittanut aika, kun tarkenee lukea parvekkeella. Ovathan taivaan merkit kääntyneet kesäkauden puolelle. Eilen työstin Puolinainen-tekstiä, mutta en edennyt sivumäärissä. Poistin aineistoa ja lisäsin sitä ja nämä muutokset menivät tasan, joten näyttää siltä, että huhkin kaksi, kolme tuntia tyhjän takia. Helena kutoi eilen, piirsi luonnoslehtiöön, pelasi pasianssia ja luki Pirkko Arhippan dekkaria Komisarion kirjelaatikko. Kävimme kaupassa ja kirjastossa lukemassa lehtiä. Luimme eilen iltapäivällä ääneen toisen kappaleen Doctorowin kirjasta Gangsterin oppipoika. Sienilehden vuoden 2025 ensimmäinen numero tuli toissa päivänä postiluukusta. Olemme vasta selanneet sitä. Eilen illalla luin eteenpäin Thomas Mannin romaania Tohtori Faustus. Yliopisto-opiskelijoita Saksassa 1900-luvun alussa kiistelemässä teologisista ja filosofisista ja kaiken maailman kysymyksistä.
















torstai 20. maaliskuuta 2025

Taavetissa

    









Tänään on Kevätpäiväntasaus. Keväinen ilmavirtaus käy lännestä. Eilen otetussa kuvassa on Suomen lippu liehumassa Luumäen Taavetin keskustassa aurinkoisen Minna Canthin päivän ja tasa-arvon päivän kunniaksi. Helena aloitti eilen seuraavan käsityön. Minä kirjoitin pari sivua lisää Puolinainen-tarinaa. Välillä langaton yhteys katkesi, mutta se palautui takaisin ilman, että sammutin ja käynnistin uudestaan reitittimen. Näistä vioista ei taida saada sen tarkempaa syytä selville. Aloitimme seuraavan kirjan, jonka luemme ääneen, E. L. Doctorowin jännärin Gangsterin oppipoika. Sain sen jouluna 2018. Se oli ensimmäinen Doctorowin teos, jonka luin ja luin sen saman tien kaksi kertaa peräkkäin, ensin itsekseni heti aaton jälkeen ja toisen kerran ääneen, jotta Helenakin kuuli sen. Luimme eilen ensimmäisen luvun. Ulkoilimme eilen kahdesti, ensin kaupalla ja toisella reissulla kiersimme apteekissa ja kirjastossa. Helena lainasi kaksi Pirkko Arhippan dekkaria, Salat on aaltoihin saneltu ja Jo katkee maalinauha. Minä aloin lukea Thomas Mannin myöhäistuotantoa olevaa romaania Tohtori Faustus.























keskiviikko 19. maaliskuuta 2025

Taavetissa

    









Hyvää Minna Canthin päivää ja tasa-arvon päivää. Kaksi astetta lämmintä aamukuuden aikaan Luumäen Taavetissa. Valitsimme postauskuvaksi Pirkko Arhippan kirjan Kuolleet eivät äänestä kansikuvan ja villasukkaparin. Eilen sää lämpeni niin kuin ennusteessa oletettiin, mutta aurinko pysyi pilvien takana. Helena kutoi eilen, piirsi ja täytti ristikkolehteä. Minä kirjoitin kaksi sivua lisää Puolinainen-tarinaa. Teimme aamupäivällä erikseen kauppareissun ja iltapäivällä kävelylenkin Savitaipaleentielle. Palasimme kirjaston kautta ja Helena lainasi kaksi Arhippan dekkaria lisää, Murha on sydämen asia ja Komisarion kirjelaatikko. Luumäen pääkirjastossa on monet kirjasarjat varustettu järjestysnumeroin. Nämä Arhippan dekkarit olivat numerot yksi ja kaksi. Kirja, jota luimme ääneen, Graham Greenen vakoojaromaani Inhimillinen tekijä, tuli päätökseensä. Loppu oli kesy ja jännityksetön. Luin illalla loppuun myös Greenen kirjan Stamboul Train.































tiistai 18. maaliskuuta 2025

Taavetissa

    









Kolme astetta pakkasta nyt aamulla Luumäen Taavetissa. Maa on valkoinen vastasataneesta lumesta. Postauskuvassa kevättalvinen maisema eilen iltapäivällä. Tie, joka laskeutuu alas notkelmaan, on Ukkopekankaari. Harvennetun puuston takana näkyy Haminantie. Kävimme kirjastossa. Helena lainasi Max Seeckin jännärin Pahan verkko ja Pirkko Arhippan Kuolleet eivät äänestä, jonka hän otti unilukemiseksi. Minä lainasin yhteisniteenä olevat Georges Simenonin kolme Maigret-tarinaa, Maigret pelkää, Maigret uskoutuu ja Maigret ja mies siltojen alta ja Thomas Mannin romaanin Tohtori Faustus. Kirjoitin eilen aamupuolella Puolinainen-tarinaa. Helena piirsi, kutoi ja täytti ristikkolehteä. Hän sai eilen valmiiksi jälleen yhden villasukkaparin. Hän kertoi äsken kutoneensa unessa. Luimme eilen ääneen Graham Greenen vakoojaromaania Inhimillinen tekijä. Täksi päiväksi meille jäi sitä jäljelle kuusikymmentä sivua. Loppuselvitys. Vakooja on autettu ainakin pakomatkan alkuun, mutta miten sitten käy?