Kaunis kesäpäivä

keskiviikko 16. syyskuuta 2026

Taavetissa

    











Kahdeksan astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Pilvessä. Postauskuvana on syksyinen näkymä hiihtoladulta. Eilen aamulla oli notkopaikoissa kuuraa sarastuksen aikaan, ja sumunauhat ajelehtivat metsän puitten yllä. Kiersimme latureitin. Harjanteen päältä keräsimme puolukoita tämän päivän aterialle ja muutaman kehnäsienen ja pienen kangastatin. Helena kokeili omaa reseptiä tutuista aineksista. Hän kuori ja viipaloi uunivuokaan perunoita ja porkkanoita pohjalle. Nesteseokseksi tuli kananmunia, maitoa ja sinihomejuustoa muruina. Helena paistoi sienet ja lisäsi ne vuokaan tomaattien ja mausteiden kera. Kävimme eilen kauppamatkalla kirjastossa palauttamassa kaksi Outi Pakkasen kirjaa ja Helena lainasi tilalle Pakkasen jännärin Helle. Hän kutoi iltapäivällä ja katsoi sarjoja läppäriltä. Minä kirjoitin sivun Näköala -tarinaa. Luin eilen kuudetta päivää James Joycen kirjaa Finnegans Wake. Olen sivulla kuusikymmentä. Kirjastosta tuli sähköposti noudettavasta kirjavarauksesta ja luen sen välillä. Helenalle tuli myös ilmoitus noudettavasta kirjasta. Eilen iltapäivällä pilvet raottuivat ja aurinko pääsi paistamaan parvekkeelle. Vietimme siellä molemmat jonkin aikaa ja luimme kirjojamme, Helena Outi Pakkasen jännäriä Rakastaja ja minä Joycen teosta Finnegans Wake. Illan päätteeksi katsoimme tallenteesta amerikkalaista jalkapalloa.



































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti