Tänään on Syyspäiväntasaus. Kuusi
astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuva on otettu eilen auringonnousun
aikaan kuutostien laidalta. Teimme tavanomaisen metsälenkin, Helena asettui
männynrungolle ja teki luonnoksia ja otti muutamia kuvia. Minä keräsin
puolukoita. Aamu oli viileä ja kauempana metsässä koira haukkui. Kenties se oli
jonkun talon pihalla, hiekkatien varressa keskellä metsää. Kävimme eilen aamupäivällä
kirjastossa ja kaupassa. Posti toi Sienilehden tämän vuoden kolmannen numeron. Tamppasin
matot ulkona telineellä. Helena puhdisti puolukat ja alkoi valmistaa mukailtua
kaalilaatikkoa, johon tulee lihan sijaan tonnikalaa. Laatikosta riittää meille
lounaaksi myös tälle päivälle. Eilen iltapäivällä Helena kutoi sukkia ja katsoi
sarjoja läppäriltä. Hän luki Outi Pakkasen kirjaa Rakas Emmi. Minä kirjoitin päivän
mittaan kolme sivua Näköala -tarinaa. Luin Sienilehden parvekkeella. Reilu
kolmekymmentä sivua. Teksti on tiheää, mutta mukana on runsaasti kuvitusta. Vietimme
molemmat aurinkoisen iltapäivähetken parvekkeella. Illalla katsoimme
tallenteena amerikkalaista jalkapalloa, Kansas City Chiefs vastaan Indianapolis
Colts. Ottelu venyi kymmenen minuutin jatkoajalle ja viimeisellä minuutilla
Kansas teki potkumaalin ja voitti pelin 33-30. Ottelun kestäessä kävimme
välillä parvekkeella katsomassa kuuta ja tähtitaivasta. Nyt amulla Orion ja osa
muita tähtiä näkyi vielä, kun nousin vartin yli viisi, mutta pilviä on kertymässä
taivaanrantaan.






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti