Odysseus

 

Odysseus

On kulunut kaksitoista vuotta siitä, kun luin James Joycen Odysseuksen viimeksi. Kun aloitin Odysseuksen lukemisen kuukausi sitten, elokuussa, tuntui kuin edellisestä lukukerrasta olisi vierähtänyt vain joitain viikkoja. Teksti on minulle moneen kertaan luettuna varsin tuttu, vaikka en tietenkään muista tarkkaan, mitä kirjassa on kulloinkin vuorossa seuraavaksi. Odysseuksessa on paljon hahmoja ja vielä enemmän nimiä ja Dublinin kadunnimiä. Kirjan tapahtumapaikka on Dublin ja kuviteltu tapahtuma-aika ”16. kesäkuuta 1904”, kuten Pentti Saarikosken suomennoksen kuudennessa painoksessa vuodelta 1996 – ensimmäinen painos vuodelta 1964 – sivulla 224 neiti Dunne naputtaa päiväyksenä näppäimistöllä.

Odysseus on tajunnanvirtaromaani eikä silloin voi oikein puhua juonesta. Joyce on valinnut yhden kuvitteellisen päivän kuvitteellisine tapahtumineen kuvauksensa kohteeksi ja enimmältä osin äänessä, jos niin voi sanoa, on ilmoitushankkija Leopold Bloom. Hänen ajatuskulkunsa tulevat lukijalle tutuimmiksi.

Sanallinen sinfonia. En ole ennen ajatellut, että niin voi myös kutsua ja kuvailla James Joycen Odysseusta. Odysseus-sinfoniassa on teemana Bloomin päivän tarina Dublinissa ja siitä teemasta erotaan aina välillä muiden henkilöiden matkaan ja Bloomin oman henkilöhistorian muistoihin. Kirjan alkuosana on Stephen Dedaluksen lyhyt avaus päivään. Toisessa osassa, joka kattaa valtaosan kirjasta, Bloom tulee Dedaluksen sijaan pääosaan ja kolmannessa, päätösosassa Bloom ja Dedalus harhailevat yhdessä yössä Bloomin kotiin ja loppufanfaarina on Mollyn välimerkitön, yhtenä peräkkäisten sanojen katkeamattomana monologina virtaava tajunnanvirtamietelmä ja joka päättää Odysseus-sinfonian.

Leikittelevä. Sitä Joycen teksti on ja nautittava ja ilmeikäs.

Odysseuksessa ei ole yhtä, tiukkaan määriteltyä tyyliä, josta kirjailija pitää kiinni, vaan kirja rakentuu eri tyylisistä osista. Kirjailija vaihtaa tyyliä mennen tullen, menee eteenpäin yhdellä tyylillä, kunnes vaihtaa toiseen, mutta kirja etenee kuitenkin ja ennen pitkää tulee ilta ja yö ja kun kaikki muut jo nukkuvat tai kuvitellaan nukkuvan, on unesta havahtunut Molly hereillä ja hänen mielessään ajelehtii kaikenlaisia sanoja, ajelehtii uneen asti ja joka on jo uusi kirja.

Odysseusta edelsi Dublinilaisia -novellikokoelma ja Odysseuksen jälkeen James Joyce jatkaa teoksessa Finnegans Wake. Odysseuksen alkupuoli on samanlaista perinteistä tekstiä, jota on Dublinilaisia -kokoelmassa. Odysseuksessa siirrytään tekstin edetessä kokeilevaan tekstiin ja loppu on tavallaan siltana Finnegans Wakeen.

Olen ollut aina vaikuttunut luettuani ja lukiessani James Joycen Odysseusta ja niin olin tälläkin kertaa. Kiitos kirjasta -mitalin voisi antaa oikeutetusti Joycelle. Hyvä kirja on sellainen, että sen voi ja sen haluaa lukea uudestaan ja taas jonkin ajan päästä uudestaan. Hyvän kirjan sanoma on ehtymätön.

Postauksen alussa on kollaasikuva, jossa on Joycen Odysseuksen kannen selkämys ja kaksi osittaista otetta tekstistä, joissa näkyy molemmissa sivunumero. Postauksen päättää sivun 555 kuva. Liitän tähän esimerkkinä lyhyen lainauksen kirjailijan tyylistä tällä kohtaa ja tältä samalta sivulta: ”… sai nälkäpalkkansa aina jokaisen kuukauden puolivälin jälkeen kuudentenatoista päivänä, joka oli juuri tämä päivä itse asiassa, vaikkakin leijonanosa summasta oli kulutettu. Mutta vitsin ydin piili siinä, että Corleyn päästä ei mikään mahti saisi pois ajatusta, että Stephen eli yltäkylläisyydessä ilman muuta tekemistä kuin auttaa tarvitsevaisia – kun totuus…”