Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 20. syyskuuta 2026

Taavetissa

    










Kolmetoista astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Sataa ja tuulee. Postauskuvana on tien vieressä punaisena hehkuva marja-aronia. Eilen lauantaiaamuna kulki sadekuuro Taavetin yli ja päätimme jättää metsäretken tekemättä ja kiersimme sen asemesta pururadan lenkin. Reitiltä löytyi kuvattavaksi piispanhiippa ja syksyn väreissä loistavia pensaita ja puita. Värit lisääntyvät kasvukauden loppua kohti. Helena leipoi eilen sämpylöitä. Hän alusti taikinan ennen kuin kävimme kirjastossa ja kaupassa ja paistoi sämpylät ennen lounasta, joka oli edellispäivänä tehtyä maukasta slaavilaista tattikeittoa. Kirjoitin eilen kolme sivua Näköala -tarinaa. Sitä on sataneljäkymmentäyksi sivua. Aloin lukea Ian McEwanin kirjaa Mitä voimme tietää. Kirja alkaa: ”Toukokuun 20. päivänä vuonna 2119…” Luin vuosiluvun 2019. Aika pian huomasin, että aikatasot olivat hieman vinksallaan ja luin alun uudestaan, vaihteeksi oikein. Helena kutoi sukkia eilen iltapäivällä ja katsoi samalla läppäriltä sarjoja. Hän luki myöhemmin loppuun Outi Pakkasen jännärin Helle. Iltapäivän päätteeksi seurasimme naisten pesäpallo-ottelua Jussittaret vastaan Manse. Jussittaret voitti. Joukkueet kohtaavat tänään jälleen. Huomasimme, että Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet oli palannut tallenteisiin. Katsoimme sen iltaviimeiseksi.































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti