Kahdeksan astetta aamulla Luumäen
Taavetissa. Postauskuvana on metsämaisemakollaasi. Eilen oli hieno syyssää, kun
patikoimme aamulla kuutostien alikulun kautta metsään Salpausselän
harjanteelle. Helena asettui männynrungolle tekemään luonnoksia ja ottamaan
kuvia. Minä poimin puolukoita ja keräsin ohessa tatteja päivän keittoa varten.
Ennen kuin lähdimme metsästä valikoin vihreimpiä koivun lehdeksiä saunavastaa
varten. Teimme kauppareissun kirjaston kautta. Palautimme kaksi kirjaa ja
minulla oli noudettavana Ian McEwanin uusin teos Mitä voimme tietää. Helena
lainasi itselleen Outi Pakkasen jännärin Peili. Kansikuvassa taitaa olla
Helsingin Lauttasaaren vesitornin purku menossa. Kaupasta haimme eilen keittoa
varten vielä puuttuvat sellerin, smetanan ja tomaattipyreetä. Kotona Helena
aloitti ruuanlaiton ja muut taloustyöt, kuivien pyykkien laskostamista
vaatekaappiin ja puolukoiden puhdistamista. Minä kirjoitin päiväkirjaan Helenaa
varten unesta, jonka näin eilen aamuyöstä ja johon heräsin. Olimme siinä
molemmat. Kerroin siitä Helenalle aamulla, mutta laitoin sen ylös myös
paperille. Hänellä on tilaisuus lukea tarina marraskuun viidennentoista päivän
jälkeen, jolloin meillä on yksi merkkipäivämme ja jona muistamme toisiamme. Muokkasin
eilen myös kuvia ja naputtelin muistiin tätä postausta. Aamulla kirjoitin kaksi
sivua Näköala -tarinaa eli kirjoitin vähän kaikkea tasapuolisesti. Iltapäivällä
Helena kutoi sukkia ja katsoi sarjoja läppäriltä. Hän luki Outi Pakkasen
jännäriä Helle. Minä luin loppuun Nancy Fraserin tietokirjan
Kannibaalikapitalismi. Ansiokas analyysi, mutta niin tai näin, tulevaisuudessa siintää
silti loppu. Iltapäivän päätteeksi näimme pesäpalloa, kun Vimpelin Veto ja Sotkamon
Jymy kohtasivat. Mestaruus meni Vimpeliin. Saunan jälkeen katsoimme tallenteena
amerikkalaista jalkapalloa, Buffalo vastaan Detroit. Ottelu päättyi 41-31.










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti