Tilkankadulla

    

 Nolla astetta. Tuulee pohjoisesta. Helena on lähdössä sauvakävelemään. Työmaan puomi on poissa Pikku Huopalahden rantareitin Paciuksenkadun päästä, joten rantaa myöten pääsee kulkemaan nyt koko matkan. On sieltä toki päässyt patikoimaan ja pyöräilemään leikkikenttäaitauksen toiselta puolelta ennenkin. Reittejä, polkuja ja katuja on riittämiin. Puistoa kiertävät palstaviljelykset odottavat kevättä ja uutta viljelykautta. Kirjoitin eilen kahdessa rupeamassa seitsemän sivua Gaz matkaan -tarinaa. Se on vauhdissa sivulla 671. Helena virkkaa edelleen keittiönverhoa. Nostelen hänelle välillä banaanilaatikoita alas vaatehyllyn päältä, jotta hän pääsee valikoimaan lisää sopivaa lankaa. Olen lukenut kolmanneksen Matti Pulkkisen kirjaa Elämän herrat. Siinä tapahtui jonkinmoinen notkahdus, kun olin lukenut noin seitsemänkymmentä sivua. En kai pitänyt tarinan käänteestä. Pulkkisen värikäs kieli on alkanut myös hieman rasittaa, mutta se on tietenkin makuasia. Aikoinaan luin kirjailijan esikoisteoksen Ja pesäpuu itki. Pidin siitä. Myöhemmin luin Romaanihenkilön kuoleman ja pidin myös siitä, mutta pettääkö Elämän herrat minut? Lukijat ovat vaativaisia.

Tilkankadulla

   

 

Jo jäätyy lätäköt. Täällä rannikolla on aste pakkasta. Ilmaviri käy pohjoisesta. Kun olimme ja elimme ensimmäisiä päiviämme tätä syksyä Helsingin Pikku Huopalahdessa ja Mannerheimintien kulmilla, vajaa kaksi kuukautta sitten, osuimme Manskun jalkakäytävällä hevosen kikkarekasaan. Olimme menossa ratikkapysäkille enkä ottanut kännykkää esiin kuvatakseni tämän ihmeen. Ajattelin sen olevan harvinaisuus, kunnes kaksi viikkoa sitten näimme poliisipartion kiertävän hevosineen rantatiellä. Eilen kirjastomatkalla kasa lantaa oli tipahtanut Paciuksenkadun puukantiselle sillalle ja poimin siitä kuvan muistoksi. Helena virkkaa ikkunaverhoa keittiösopen pieneen ikkunaan. Sukat on kudottu, joten nyt on mielikuvituksellisempien käsitöiden vuoro. En lukenut enää eilen ääneen mitään ja niinpä Helena katsoi ohessa jotain sarjaa televisiosta. Kirjoitin kaksi sivua Gaz matkaan -tarinaa. En lainannut mitään kirjastosta. Kotona tein varauksen Riitta Jalosen uusimmasta kirjasta Omat kuvat. En ole lukenut ennen häneltä mitään. Otin sitten omasta hyllystä ennen lukemattoman Matti Pulkkisen kirjan Elämän herrat. Aihe heitti minut Keski-Suomeen, Toivakkaan, meille tutuille paikoille vuosien takaa, sinne kirkkomäelle, työvoimatoimiston ilmoittautumisiin ja rakenteilla olevalle, armeijan asevarikon varastoalueelle rikkumattomaan, hiljaiseen metsään. Kirjoilla on keinonsa.

Tilkankadulla

    

Nollakeliaamu. Niitä aikoja. Pihalamppujen valoissa näkyi leijailevan ilmassa jotain sadepisaroita keveämpää. Maa oli tutun ruskeaa soraa ja hiekkaa, mutta penkkien pinnoilla erottui valkoinen kerros puuteria. Kuuraa, lumen höytyviä. Joku oli pyyhkäissyt säleeseen ohimennen kämmenenjäljen. Eilen luimme loppuun Stephen Kingin Liseyn tarinan. En muistanut etukäteen sen loppua, vaikka olen lukenut kirjan ennen ainakin kolme kertaa. Kahdesti suomeksi ja kerran alkuperäkielellä. Loppuun King oli varannut vielä yhden kertomattoman tarinan, mutta jännitteen kannalta se oli jotenkin päälleliimattu. Silti parasta Kingiä. Luin myös viimeiset säkeet af Johan Ludvig Runebergs Fänrik Ståls sägner ja Hannu Karttusen Matkalla avaruuteen lopun. Munkkiniemen kirjastossa odottaa noutoa jokin Murakamin teos. Meillä on sinne viemistä ja sieltä tuomista. Gaz matkaan -käsikirjoituksessa on nyt 662 sivua. Kolmatta osaa on kolmekymmentä sivua. Kuinka paksu pinkka on vuoden päästä? Olenko ensi syksynä viimeistelemässä tätä isoa tekstiä, tekemässä siihen viimeisiä viilauksia ja korjauksia? Toivon niin. Kuvittelen, että edessä on vuoden matka. Vai onko se vaellus?

Tilkankadulla

    

 Joku on innostunut rakentamaan hiirenkolokuvaelmaa rappukäytävän alatasanteelle. Yhtenä päivänä huomasin, että siinä on pikkuinen ovi ja auton tuoksukuusi sen vieressä. Toissapäivänä oven toiselle puolelle ilmestyi postilaatikko eli kyllä siellä asutaan. Unohdin mainita, että sunnuntaina näimme haikaran. Uljas, kookas lintu paistatteli päivää rannalla, vedestä pilkistävällä kivellä, kun kävelimme kaupalle. Ohikulkijat näkyivät pysähtelevän ottamaan kuvia. Joku aktiivisempi harrastajakuvaaja oli myös paikalla pitkän objektiivin kanssa. Haikaralla ei vaikuttanut olevan mitään kuvaussessiota vastaan. Se taitaa olla tottunut ihmisiin. Luontoihmeitä ison kaupungin keskellä. Nyt kello kuusi tiistaiaamuna sataa. Kännykän säätiedon mukaan ilma poutaantuu kuitenkin lähitunteina. Eilisen jälkeen Gaz matkaan -tarinaa on koossa 660 sivua. Kuinka valmista lie? Olemme ääneenluennassa viimeisillä sivuilla Stephen Kingin kirjaa Liseyn tarina. Aikomus on lukea se loppuun asti vielä tänään illemmalla. Sopivasti valmiiksi ennen jalkapallon mm-kisoja, jotka aavikkokisat tai hiekkalaatikkokisat alkavat tulevana sunnuntaina. Jalkapallomaraton poikkeuksellisesti näin joulun alla. Katsotaan mitä katsotaan. Odotan eksoottisten joukkueiden otteluita ja näiden poikkeavia pelityylejä ja -taktiikoita, mutta tietenkin myös isojen jalkapallomaiden kohtaamisia.

Tilkankadulla

 

 Maanantaiaamu. Kaksi astetta. Kuu erottuu pilviharson läpi. Eilen Helena pyysi minua katsomaan kuvia, joita hän oli ottanut kuukauden aikana tekemistään lehtiakvarelleista. Minun piti valita niistä muutama. Nimesin neljä mielestäni parasta ja Helena totesi lakonisesti, että ei mennyt yhtään samoin. Tällä kertaa mieltymyksemme ja makumme eivät menneet yksiin. Pidämme yleensä samoista tauluista ja kirjoista, mutta joukossa on kuitenkin yllättäen teoksia, joista olemme eri mieltä. Helenan omissa luomuksissa on tätä hajontaa eniten. Jos sanon tai arvioin, että jokin hänen tekemänsä työ on varsin onnistunut, Helena saattaa hymähtää ja väittää, että siinä on päinvastoin jotain vikaa tai että se ei erityisemmin miellytä häntä. Vaikeaa, miellyttäminen. Tai kehno, minun makuaistini. Kirjojen suhteen Helenan kritiikki ei ole aivan yhtä tiukkaa. Luemme samoja kirjoja, mutta niiden rinnalla Helenalle kelpaa lukuun myös sellaisia kirjoja, jotka minä olen pannut kesken pois. Minun tekstieni osalta Helena on vakaasti sitä mieltä, että hieron ja työstän niitä liikaa, pilaan ne, en osaa lopettaa ajoissa ja minä tietenkin kiistän asian ja väitän, että ei todella, vaan fakta on, että tyydyn ja olen tyytynyt tähän asti keskeneräiseen ja puolinaiseen tekstiin. En ole kirjoittanut loppuun asti. En ole ollut riittävän vaativa tekemiseni suhteen. En ole pitänyt rimaa tarpeeksi korkealla. Vaikea erimielisyys. Viikko alkaa.

Tilkankadulla

 

 Reilu puolikas kuu paistaa nyt aamulla. Myös tällä kuunkierrolla kävi niin, että kun kuu oli täysi, pilvet peittivät taivaan. Eilen illalla loisti ilmeisesti Jupiter muita tähtiä kirkkaampana. Helena muistutti tai pohdiskeli, että tänään, sunnuntaina voi tulla joku käymään? Miten niin? ihmettelin ja muistin samassa, että tällä päivällä on jokin erityismerkitys. Helena on lukenut melkein kokonaan Murakamin kirjan Maailmanloppu ja ihmemaa. Hän sanoi, että King ja Murakami sopivat hyvin yhteen. Olen lukenut ääneen Liseyn tarinaa yli neljäsataa sivua. Viimeinen satanen alkaa, loppusuora. Lisey on hakenut Amanda -siskon Lumokuusta ja siepannut tämän samalla hourujen suljetulta osastolta. He ovat karkumatkalla. Heillä on siskosten keskeisiä meneillään. Etenin myös pari sivua omaa käsikirjoitustani Gaz matkaan. Olen siinä sivulla 655. Katsoimme illansuussa televisiosta Napolin ja Udinesen ottelun. Napoli voitti, mutta Udinese kavensi viimeisellä kymmenellä minuutilla kahdella maalilla. Valioliigassa Manchester City hävisi Brentfordille. Isotkin vuoret voivat järkkyä.

Tilkankadulla

    

Aloitamme hiljalleen lauantaiaamua. Kun kävin parvekkeella, tunsin iholla, että samanlainen lämmin säätyyppi jatkuu edelleen. Kaksitoista astetta oli kännykässä. Keskustelimme eilen Helenan kanssa täydellisestä kirjasta. Onko sellaista? Esimerkiksi kirjailija Roberto Bolano on nimennyt sellaiseksi Thomas Mannin teoksen Taikavuori. Erinomainen ja tasapainoinen kirja. Entä Dostojevskin Rikos ja rangaistus? Ernest Hemingway on maininnut ylipäänsä Dostojevskista jotenkin niin, että miten voi kirjoittaa niin huonosti ja samalla niin hyvin? Entä Hemingwayn omat teokset? Pienoisromaani Vanhus ja meri on joidenkin lukijoiden mielestä aivan mahtava ja jotkut taas eivät näe siinä mitään. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat Paavo Cajanderin käännöksenä on minun silmissäni parempi kuin alkuperäinen Fänrik Ståls sägner. Voiko niin väittää? Vedän niskaa luimuun. Mitä mieltä olen Kingin Liseyn tarinasta, sen lisäksi, että olen arvioinut sen olevan parasta Kingiä? Joo, mutta siinä on myös helmasyntejä ja King on läpeensä amerikkalainen. Bisneskirjailija. Tuli mieleen sellainen määre. King ei voi olla toistamatta, että tämä on totta, kyllä, tapahtuu oikeasti. Myötähäpeän, kun luen sellaista tekstiä, mutta sitten kun King pääsee irti ja kirjoittaa asiaa, sitä lukee muistamatta hengittää. Keskustelimme aiheesta ehkä täydet viisi minuuttia ennen kuin koimme sen käsitellyksi ja aloimme puhua jostain muusta.