Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Tilkankadulla


 


 Reilu puolikas kuu paistaa nyt aamulla. Myös tällä kuunkierrolla kävi niin, että kun kuu oli täysi, pilvet peittivät taivaan. Eilen illalla loisti ilmeisesti Jupiter muita tähtiä kirkkaampana. Helena muistutti tai pohdiskeli, että tänään, sunnuntaina voi tulla joku käymään? Miten niin? ihmettelin ja muistin samassa, että tällä päivällä on jokin erityismerkitys. Helena on lukenut melkein kokonaan Murakamin kirjan Maailmanloppu ja ihmemaa. Hän sanoi, että King ja Murakami sopivat hyvin yhteen. Olen lukenut ääneen Liseyn tarinaa yli neljäsataa sivua. Viimeinen satanen alkaa, loppusuora. Lisey on hakenut Amanda -siskon Lumokuusta ja siepannut tämän samalla hourujen suljetulta osastolta. He ovat karkumatkalla. Heillä on siskosten keskeisiä meneillään. Etenin myös pari sivua omaa käsikirjoitustani Gaz matkaan. Olen siinä sivulla 655. Katsoimme illansuussa televisiosta Napolin ja Udinesen ottelun. Napoli voitti, mutta Udinese kavensi viimeisellä kymmenellä minuutilla kahdella maalilla. Valioliigassa Manchester City hävisi Brentfordille. Isotkin vuoret voivat järkkyä.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti