Tilkankadulla

    

Eilen vietimme ja juhlistimme lokakuun yhdeksättätoista päivää aloittamalla talvikauden ääneenlukusessiot. Ehdotin jo keväällä tai kesällä, että ensimmäiseksi tekee mieli lukea Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Olemme lukeneet sen molemmat useamman kerran itseksemme, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun luen sen ääneen ja Helena kuuntelee sen ensimmäisen kerran. Luin viisikymmentä sivua. Löysin siitä jälleen uusia, kiinnostavia kohtia. Helena ennakoi lukusessiota ja otti jo aamulla sukankutimen esiin. Hänen ei pitänyt neuloa nyt syksyllä sukkia, mutta yksi sukka tuli iltaan mennessä melkein valmiiksi. Eilen, yhdeksästoista päivä meille tuli vuosi ja kuukausi täyteen Tilkankadulla, Helsingin Pikku Huopalahdessa. Kirjoitin aamupäivällä neljä sivua lisää tekstiä X -tiedostoon. Sitä on koossa yhdeksän sivua. Helenalla on runoja unilukemisina, Katja Meriluodon ja Eeva Kilven tuotantoa. Yöllä löysin kirjan sängystä välistämme. Minä luin jonkin matkaa Lawrence Durrellin Justinea.

Tilkankadulla

    

Puoli astetta Kaisaniemen säähavaintoasemalla. Maan pinta on taatusti kuurassa ja mustaa jäätä asvaltilla. Postauskuva on toissapäivältä, kun patikoimme Munkkiniemen kirjastoon. Aloin lukea eilen Lawrence Durrellin Justinea, Aleksandria -kvartetin ensimmäistä osaa. Henry Miller kehui Durrellia. Minä pidän Durrellin kirjoitustyylistä. Se on perinteistä, vanhahtavaa. Olen lukenut satakolmekymmentä sivua, Justinen puoliväliin. Olen lukenut aiemmin Durrellin kirjan Tunc på svenska, mutta nyt luen tätä kirjailijaa ensimmäisen kerran suomeksi. Eilen aamupäivällä kirjoitin sivun verran tekstiä X -tiedostoon. Aihe, teelmä on herkässä vaiheessa, mutta huomasin eilen, että kirjoittamassani on hahmo. Tiedän mitä olen kirjoittamassa ja yrittämässä eli en ole enää täysin eksyksissä enkä pimeässä sen suhteen. Helena luonnosteli eilen aamupäivällä kissoja. Hän teki jotain myös tietokoneella. Iltapäivän hän virkkasi. Hänellä on Patricia Moyesin Esityslistalla murha viimeisillä sivuillaan.

 

Tilkankadulla

    

Eilen tiistaina oli näin tyyntä Helsingin Pikku Huopalahden pohjukassa. Emme nähneet haikaraa, mutta ruskan punaamia pensaita oli kaikkialla pihoilla ja keltaiset koivut hehkuivat Tilkankadun rinteessä. Iltapäivällä lähdimme kirjastoon. Helenalle oli tullut kaksi varausta, runoteokset Katja Meriluodon Mehiläisen paino ja Eeva Kilven Ennen kuolemaa. Minulle tuli Lawrence Durrellin Justine. Lainasin saman tien kvartetin päätösosan Clea, koska se oli hyllyssä Munkkiniemen kirjastossa. Kvartetin keskimmäiset osat ovat Matkalla. Asiakashyllystä löytyi Ivan Turgenevin Metsämiehen muistelmia. Kävin X -tiedostossa, mutta en edistynyt mainittavasti. Helena jatkaa isoäidinneliöiden virkkaamista. Hän lukee Patricia Moyesin dekkaria Esityslistalla murha. Minä luin loppuun Robert Goverin kirjan Sadan dollarin erehdys. Kirja rakentuu muutamalle oivallukselle ja kikalle, mutta en innostunut siitä mitenkään erikoisesti. Iltamyöhällä jalkapallon miesten em-karsintaottelussa Suomi koki pettymyksen hävittyään Kazakstanille yksi kaksi.

Tilkankadulla

    

Kissa Jätkäsaaressa istumassa tuolilla, loikoilemassa oikoisenaan räsymaton auringonläikässä. Hännänpää vain liikahtaa. Latkimassa kielellään vettä vesikupillaan. Jätkäsaaren kaupunginosa kasvaa ja rakentuu. Yllättäen jokin vanha rakennus uusien keskellä. Arkkitehtoonisesti mielenkiintoinen projekti. Uusimpana näkyy nousevan jonkinmoinen terassitalo rakennusten välissä kulkevan puiston laidassa. Eksymme etsiessämme oikeaa osoitetta tai emme eksy, vaan joudumme tekemään laajaa kierrosta rakennustyömaan takia. Eilen aamupuolella minulla oli vain vähän aikaa X -tiedosto auki. En uponnut siihen, vaan etsin sen sijaan ja tallensin uudelle koneelleni erään vanhan tarinani, Me puhallamme kynttilöitä, sen varhaisimman version. Kiinnostaa lukea se sopivassa tilanteessa. Helena teki eilen aamulla sauvakävelylenkin tähtitaivaan alla ja tänään hän lähti myös. Eilen iltapäivällä myöhään ja illemmalla luin kolmasosan Robert Goverin kirjaa Sadan dollarin erehdys. Asetelma on siinä mielenkiintoinen eli kaksi eri henkilöä kommentoi tapaamistaan, opiskelijanuori ja prostituoitu ovat vuoroluvuin äänessä ja pitävät omaa monologiaan. Kirja on kuusikymmentäluvulta, joten siinä on nykysääntöjen mukaan vääriä sanoja ja ilmauksia. Helena luki loppuun Patricia Moyesin jännärin Kolmannen koiran kummallinen tapaus. Kirjastosta tuli tekstiviesti, että varaamani kirja on noudettavissa. Lisäksi kaksi varausta on Matkalla. Helenalla on myös kaksi varausta Matkalla. Matkustavien kirjojen aikaa.

Tilkankadulla

    

Ruotsinpihlajan terttu. Kävimme eilen sateen välissä kaupassa. Hajanaisia pilviä ja välissä sinitaivasta. Lätäköt laajenevat entisestään ja Pikku Huopalahden vedenpinta on korkealla. Vesi tulvii lännenpuoleiselle rantaraitille. Näköhavainto kaukana lentävästä harmaahaikarasta, joka ei ole varma. Kaksi kertaa isompi lintu kuin varikset. X -tiedostossa on neljä sivua tekstiä. Luin eilen viimeiset kaksisataa sivua Svetlana Aleksijevitsin kirjaa Neuvostoihmisen loppu. Vaihteeksi tosi-tv -dokumentti kauniista nuoresta naisesta, joka oli nähnyt kahdeksantoistavuotiaana unessa tulevan miehensä kasvot. Hän oli naimisissa ja kolmen lapsen äiti, kun hän alkoi kirjeenvaihtoon elinkautisen saaneen murhamiehen kanssa ja tämä mies oli se hänen unensa rakkaus. Nainen erosi miehestään, jätti lapsensa ja meni vihille vangin kanssa. Helena laittoi tänä aamuna herätyskellon soimaan puoli tuntia myöhemmin kuin tavallista, sillä olemme menossa puolen päivän jälkeen Jätkäsaareen tervehtimään hyvää ystäväämme ja hänen kissaansa. Päivänokoset jäävät välistä.

Tilkankadulla

     

Harakka perjantaina aamupäivällä kerrostalon päädyn tuuletusikkunan ikkunanaluspellillä. Eilen lauantaina ilahduimme, kun näimme kauppamatkalla harmaahaikaran kivellä Haaganpuron suussa. Samalla kivellä se seisoi myös vuosi sitten ja nyt lintu on palannut piilostaan. Helenalla ei ollut järjestelmäkameraa mukana, mutta otimme, hän pienellä kameralla ja minä kännykällä, muutamia kuvia. Naputin eilen kaksi sivua antaa tulla -tekstiä X -tiedostoon. Yksittäisiä sanoja muistiinpanovihkoon. Helena teki eilen aamulla jotain luonnosta työpöytänsä ääressä. Loppupäivän hän virkkasi. Hän otti unilukemisiksi Patricia Moyesin dekkarin Kolmannen koiran kummallinen tapaus. Minä luin kaksisataa sivua Svetlana Aleksijevitsin kirjaa Neuvostoihmisen loppu, alanimikkeeltään Kun nykyhetkestä tuli second handiä. Tapauksia on tuhottomasti ja muistoja on myös kaukaa sadan vuoden takaa. Parhaiten jäi eiliseltä lukuosiolta mieleen, että pyövelit saivat hierontaa. Ampumakäsi ja varsinkin liipaisinsormi rasittuivat niskalaukauksista. Puhdistuksia kommunismin alkutaipaleella.

Tilkankadulla

    

Yöllä on satanut rankasti täällä etelärannikolla ja ennusteessa päivä jatkuu sateisena. Kuvassa kolme kirjaston kirjaa, joita luemme sekaisin. Eri aikakausien kirjankansityyliä. Svetlana Aleksijevitsin raportissa, se kai Neuvostoihmisen loppu on, siinä ensimmäisellä sadalla sivulla kiinnitti huomiota, että kommunismivallan aikana ihmiset harrastivat kirjallisuutta, mutta kapitalismin vapauden tultua kirjat heitettiin pois. Raha tuli tilalle. Tavara. Kapitalismi. Katkeria puheenvuoroja ja haastatteluja. Petetyn kansan tunteita. He halusivat vapautta, kyllä, mutta heille se sana tarkoitti vapautta ja tasa-arvoa, jotain parempaa kuin se vahvemman valta ja riisto, jonka he saivat kommunismin jälkeen. Sama isäntä jatkaa, vain nimi vaihtui. Olen lukenut kirjan puoliväliin. Hyvä, että joku on kiertänyt kuulemassa kansan äänet. Eilen kirjoitin päiväkirjoja ja muistiinpanoja tätä postausta varten, mutta en mitään fiktiota. Sen sijaan nostin iltapäivällä neljänä kehikkona olevat parvekelankut vuoron perään ylös ja kaaputin pois kertyneet lehdet ja ryönän niiden alta. Helena virkkasi isoäidinneliöitä ja katsoi telkusta jotain oikeussalidraamaa. Hän kokeili unilukemisiksi Robert Goverin kirjaa Sadan dollarin erehdys, mutta jätti sen kesken.