Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Tilkankadulla

     











Harakka perjantaina aamupäivällä kerrostalon päädyn tuuletusikkunan ikkunanaluspellillä. Eilen lauantaina ilahduimme, kun näimme kauppamatkalla harmaahaikaran kivellä Haaganpuron suussa. Samalla kivellä se seisoi myös vuosi sitten ja nyt lintu on palannut piilostaan. Helenalla ei ollut järjestelmäkameraa mukana, mutta otimme, hän pienellä kameralla ja minä kännykällä, muutamia kuvia. Naputin eilen kaksi sivua antaa tulla -tekstiä X -tiedostoon. Yksittäisiä sanoja muistiinpanovihkoon. Helena teki eilen aamulla jotain luonnosta työpöytänsä ääressä. Loppupäivän hän virkkasi. Hän otti unilukemisiksi Patricia Moyesin dekkarin Kolmannen koiran kummallinen tapaus. Minä luin kaksisataa sivua Svetlana Aleksijevitsin kirjaa Neuvostoihmisen loppu, alanimikkeeltään Kun nykyhetkestä tuli second handiä. Tapauksia on tuhottomasti ja muistoja on myös kaukaa sadan vuoden takaa. Parhaiten jäi eiliseltä lukuosiolta mieleen, että pyövelit saivat hierontaa. Ampumakäsi ja varsinkin liipaisinsormi rasittuivat niskalaukauksista. Puhdistuksia kommunismin alkutaipaleella.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti