Kaunis kesäpäivä

tiistai 17. lokakuuta 2023

Tilkankadulla

    










Kissa Jätkäsaaressa istumassa tuolilla, loikoilemassa oikoisenaan räsymaton auringonläikässä. Hännänpää vain liikahtaa. Latkimassa kielellään vettä vesikupillaan. Jätkäsaaren kaupunginosa kasvaa ja rakentuu. Yllättäen jokin vanha rakennus uusien keskellä. Arkkitehtoonisesti mielenkiintoinen projekti. Uusimpana näkyy nousevan jonkinmoinen terassitalo rakennusten välissä kulkevan puiston laidassa. Eksymme etsiessämme oikeaa osoitetta tai emme eksy, vaan joudumme tekemään laajaa kierrosta rakennustyömaan takia. Eilen aamupuolella minulla oli vain vähän aikaa X -tiedosto auki. En uponnut siihen, vaan etsin sen sijaan ja tallensin uudelle koneelleni erään vanhan tarinani, Me puhallamme kynttilöitä, sen varhaisimman version. Kiinnostaa lukea se sopivassa tilanteessa. Helena teki eilen aamulla sauvakävelylenkin tähtitaivaan alla ja tänään hän lähti myös. Eilen iltapäivällä myöhään ja illemmalla luin kolmasosan Robert Goverin kirjaa Sadan dollarin erehdys. Asetelma on siinä mielenkiintoinen eli kaksi eri henkilöä kommentoi tapaamistaan, opiskelijanuori ja prostituoitu ovat vuoroluvuin äänessä ja pitävät omaa monologiaan. Kirja on kuusikymmentäluvulta, joten siinä on nykysääntöjen mukaan vääriä sanoja ja ilmauksia. Helena luki loppuun Patricia Moyesin jännärin Kolmannen koiran kummallinen tapaus. Kirjastosta tuli tekstiviesti, että varaamani kirja on noudettavissa. Lisäksi kaksi varausta on Matkalla. Helenalla on myös kaksi varausta Matkalla. Matkustavien kirjojen aikaa.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti