Yöllä on satanut rankasti täällä etelärannikolla ja ennusteessa päivä jatkuu sateisena. Kuvassa kolme kirjaston kirjaa, joita luemme sekaisin. Eri aikakausien kirjankansityyliä. Svetlana Aleksijevitsin raportissa, se kai Neuvostoihmisen loppu on, siinä ensimmäisellä sadalla sivulla kiinnitti huomiota, että kommunismivallan aikana ihmiset harrastivat kirjallisuutta, mutta kapitalismin vapauden tultua kirjat heitettiin pois. Raha tuli tilalle. Tavara. Kapitalismi. Katkeria puheenvuoroja ja haastatteluja. Petetyn kansan tunteita. He halusivat vapautta, kyllä, mutta heille se sana tarkoitti vapautta ja tasa-arvoa, jotain parempaa kuin se vahvemman valta ja riisto, jonka he saivat kommunismin jälkeen. Sama isäntä jatkaa, vain nimi vaihtui. Olen lukenut kirjan puoliväliin. Hyvä, että joku on kiertänyt kuulemassa kansan äänet. Eilen kirjoitin päiväkirjoja ja muistiinpanoja tätä postausta varten, mutta en mitään fiktiota. Sen sijaan nostin iltapäivällä neljänä kehikkona olevat parvekelankut vuoron perään ylös ja kaaputin pois kertyneet lehdet ja ryönän niiden alta. Helena virkkasi isoäidinneliöitä ja katsoi telkusta jotain oikeussalidraamaa. Hän kokeili unilukemisiksi Robert Goverin kirjaa Sadan dollarin erehdys, mutta jätti sen kesken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti