Finnegans Wake

 

Finnegans Wake

Päätin vuosi sitten, kun luin kolmannen kerran James Joycen teoksen Finnegans Wake, että en enää lue sitä uudestaan, mutta niin vain palasin kuitenkin kirjan pariin. Valmentauduin lukemalla Ville-Juhani Sutisen toimittaman kokoelman Mitä Finnegans Wake tarkoittaa? Poimin tästä opastuksesta avukseni muun muassa sen, että Joyce leikittelee tekstillä ja että hän on täydentänyt kirjoittamaansa kirjoittaen lauseiden sisään lisäyksiä ja jolloin tekeillä olevaan teokseen on kertynyt lisää ulottuvuuksia ja se on muuntunut muuntumistaan. Valmistauduin myös lukemaan tämän teoksen hitaammin ja tarvittaessa eri tavalla kuin olen lukenut muita romaaneja eli kerraten luettua.

Lukukokemukseni oli näillä avuin tällä neljännellä kerralla paljon parempi, myönteisempi ja kärsivällisempi kuin minään edellisenä kertana. Päädyin tähän huomioon jo, kun olin lukenut vasta kolmanneksen kirjasta. Pääsin pintaa syvemmälle enkä vain luistellut mukana ja pinnalla.

Mukaan liittämäni lainaukset ovat satunnaisia näytteitä. Materiaalissa on runsaudenpulaa. Ensimmäinen ote on sivulta 94: ”The elm that whimpers at the top told the stone that moans when stricken. Wind broke it. Wave bore it. Reed wrote it. Syce ran with it. Hand tore it and wild went war.”

Hain Finnegans Wakea lukiessani tukea selväsanaisista osioista. Edellä olevaa lainausta voi pitää yhtenä sellaisena. Kuvaannollisesti ne toimivat jalansijoina vetisellä suolla maastoa ylittäessäni.

Pysyin mielestäni riittävän hyvin mukana Joycen omassa konttikielessä, vaikka en niinkään tarinassa. Myönteistä oli, että konttikielen kautta moni englannin sana, joka ei ollut ennen kokonaan avautunut minulle suomeksi, tuli ymmärrettävämmäksi, kun sitä käänneltiin, väänneltiin ja retuuteltiin.

Toinen lainaus sivulta 226: ”Pennyfair caps on pinnyfore frocks and a ring on her fomefing finger. And they leap so looply, looply, as they link to light. And they look so loovely, loovelit, noosed in a nuptious night. Withasly glints in. Andecoy glants out. They ramp it a little, a lessle, a lissle. Then rompride round in rout.”

Ohitan tällä kertaa kirjan puolivälissä, sivulla 285, olevan suomen lukusanojen rimpsun lyhyenä mainintana: ”kaksitoista volts yksitoista”.

Suomea kirjailija hemmottelee Finnegans Wakessa. Suomi tulee aina väliin yllättäen esiin.

Jatkan yhden lauseen lainauksella, jossa kirjailija leikittelee kielellä sivulla 301: ”All moanday, tearsday, wailsday, thumpsday, frightday, shatterday till the fear of the Law.”

Finnegans Wakessa ovat mukana myös Matt, Marcus, Luke ja Johnny. Tämän tajusin jo edellisillä lukuyrityksilläni.

Vuosilukuihin, jotka esiintyvät jo sivulla 14, 566 A.D. ja 1132 A.D., kirjailija palaa jatkossa yhtenään, varsinkin jälkimmäiseen vuoteen.

Nämä vihjeet tuskin haittaavat ketään tulevaa lukijaa. En paljasta juonta, jos sitä on.

Sattumoisin tämän lukuprojektin aikana luin Parnasso -lehdestä esseen performatiivisesta lukijasta ja lukutyylistä ja joihin käsitteisiin en ollut tutustunut ennen. Lukea Finnegans Wakea, kertoa ja mainostaa lukevansa tätä teosta, lasketaan varmaan performatiiviseksi, muiden katseille ja huomioille lukemiseksi. Postauksen lukijat voivat arvioida itse vapaasti missä mielessä meikäläinen lukee näin. Omasta mielestäni luen itselleni ja omassa rauhassani, mutta haen myös kaiken aikaa uutta luettavaa korvaamaan vanhoja moneen kertaan aiemmin läpiluettuja kirjoja. Lisäksi jaan ajatuksia lukemastani myös blogissa.

Finnegans Waken kääntyessä loppupuolelleen, ja lukiessani jaksoa sivulta 429 sivulle 471, pidin siinä rinnalla silmällä jotain sopivaa lainausta, jonka ottaisin mukaan ja sivulla 449 on tällainen lyhyt, iskevä huudahdus muun tekstin sisällä: ”O the vanity of Vanissy! All ends vanishing! Pursonally, Grog help me, I am in no violent hurry.”

Lisään sivulta 547 lyhyen lainauksen: ”And I cast my tenspan joys on her, arsched overtupped, from bank of call to echobank”. Mitähän nämä bankit ovat?

Kirja päättyy Alma Luvia Pollabellan kymmenen sivun monologiin, joka ei oikeastaan pääty. Viimeinen sana on ”the” eikä sen perässä ole pistettä.

Tässähän tämä. Olen päässyt kirjan viimeiselle sivulle, jossa lukee tekstin ohessa painettuna: Paris 1922-1939 ja lyijykynämerkintöinä kuusi alekkain olevaa päiväystä, joina Helena on alkanut lukea tätä teosta, ensimmäinen merkintä elokuun kolmaskymmenes 2020 ja kuudes elokuun kahdeskymmenesneljäs tätä vuotta. Tämä kirjayksilö on luettu tähän mennessä kymmeneen kertaan, mutta en sano, että se jää siihen.

Viimeinen sana kirjailijalle, lainaus sivulta 601: ”A family, a band, a school, clanagirls. Fiftines andbut fortines by novanas andor vantads by octettes ayand decandendecads by a lunary with last a lone”.