Terveisiä Taavetista ja Lappeenrannasta

    

Yhteenvetoa vuoden 2022 maaliskuusta, joka häipyy tämän vuorokauden jälkeen historian hämärään: Maailmassa ja Euroopassa kumisee. Luumäen Taavetti saa osansa näistä häiriöistä, haluttua tai ei. Tämän maaliskuun aikana olen käynyt kolme kertaa asioilla Lappeenrannassa. Kumusta puhuen kaikissa niissä kirjoissa, joita luemme parastaikaa, on sotiminen ja väkivallanteot, kuvitellut tai raportoidut, fiktiiviset ja todet osin tai enemmän mukana: Helenan luvussa oleva James Ellroyn Verirahat ottaa aiheensa Yhdysvaltain lähimenneisyyden sattumia täynnä olevasta viemäristä. Stephen Kingin Musta torni -fiktion viimeisessä Musta torni -osassa, jota olemme lukeneet neljänneksen, on muuan hämähäkkimäinen otus jo ahminut verta ja rapaa. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -suurromaanissa puhutaan menneestä sodasta ja tarkoittaen silloin vuosia 1870 – 71 ja Saint-Loup, aliupseeri, keikari mainitsee romaanin päähenkilölle – ei suora lainaus – että hän epäilee, voiko nykyään tulla enää pitkällisiä sotia. Tämä siinä vaiheessa, kun maailmanpalo oli runsaan kymmenen vuoden päässä edessäpäin ja seuraava odotti tulevaisuudessa kahden vuosikymmenen välisen rauhanajan takana. Taavetissa eilen bussi kulki aikataulun mukaan ja Lappeenrannassa koululaiset riensivät opinahjoihinsa ja kaupunkilaiset kulkivat omilla asioillaan. Tänä aamuna on pakkasta yksitoista astetta. Luumäen Lehti tuli. Vilkaisin sitä pikaisesti ja totesin, että siellä on mukana iso juttu kahvikuppien kerääjästä. Täytyypä lukea, kun ensin laitamme nämä sanat ja liitekuvat blogiin.

Terveisiä Taavetista

    

Eilen iltapäivällä kesken Stephen Kingin Mustan tornin lukuhetken saimme korviimme ylimääräisiä äänitehosteita. Alkoi kuulua sellaista ääntä, että jokin työkone kulkee Vallitietä pitkin. Samassa näimme olohuoneen ikkunasta parvekkeen läpi kahden ison taisteluhelikopterin lähestyvän hitaasti ja suhteellisen matalalta. Ehdimme parvekkeelle, kun kopterit säksättivät ja jyrisivät talon katon yli. Niiden ääni jäi kuitenkin kuulumaan talon takaa ja riensimme rappukäytävään ja näimme taisteluvarusteisten sotilaiden pudottautuvan köyttä myöten alas lumiselle kentälle, Rusasen vanhalle pellolle ja saman tien koneet alkoivat nousta ylös. Joukko ryhmittäytyi riviin mäntyjen taakse Linnalantietä vasten. Hain kännykän kesken operaation, mutta aurinko paistoi niin, että en edes yrittänyt ottaa kuvaa. Myöhemmin helikopterien palatessa hakemaan joukot pois olimme paremmin valmistautuneita ja saimme kuvaotoksia tapahtumasta. Liikenne pysähtyi Vallitiellä ja Joukolantiellä näitten molempien näyttävien kopterivierailujen ajaksi ja jalankulkijat seisoskelivat tiellä ja seurasivat tapahtumaa. Illemmalla, kun oli jo pimeää harjoitukset kuuluivat jatkuvan ja pimeät kopterit leijuivat kuin veneet jälleen taajaman yli.

Terveisiä Taavetista

    

Maaliskuun lopun kylmiä aamuvarhaisia ja pakkasta tiedossa myös päivällä, kun ilmavirtaus pysyy pohjoisen puolella. Pitkät, valoisat illat hämmästyttävät. Pitikö saada aikaan jokin poliittinen päätös, joka lopettaisi jojonpeluun kesä- ja talviajan vuorottelusta? Helena on kahlannut kaksi kolmasosaa James Ellroyn hurmeista kirjaa Verirahat. Sivusta kuunnellen ja jos luottaa kirjailijaan ja siihen, että fiktio pohjautuu hänen tapauksessaan edes osin faktoihin, saa sen käsityksen, että salaliitot ja -murhat ovat olleet Atlantin takana suunniteltua peliä. Ovatko yhä? Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä pysyy sentään siniverisenä. Guermantesin tie 2 on kääntymässä loppusivuilleen ja päähenkilö tekee sen huomion, että hänen persoonansa kiinnostaa ja on valttia silloin, kun kutsujen emännät laativat vieraslistaansa. Päähenkilö uskoo, että se perustuu siihen harhaan, että eri seurapiireissä kiertävä väki luulee häntä merkittäväksi sen takia, koska hän näyttäytyy yksien ja toisten luona ja joihin pirskeisiin huhutaan olevan vaikeaa päästä. Henkilö on ensimmäiseksi sopiva, lisäksi näyttävä, täyttää tietyn kulttuurisen aukon, kirjallisuuteen perehtynyt, nuori, sekin vielä ja bonuksena tulee näiden hatarien pohjaperustusten päälle se optio, että henkilö on nouseva tähti ja josta seurapiirit tulevat käymään kisaa. Stephen Kingin Musta torni vyöryy kohti päätöstään. Eilen lukemissamme kahdessa luvussa seurattiin ensin Jakea ja Oita Purppurakuninkaan linnan kellarikäytäviä myöten pakoon alhaismiehiä ja vampyyrejä ja mikä onnistui viime hetkessä ja toisessa luvussa viivähdettiin Mainessa vuodessa 1977, kun Roland ja Eddie värväsivät itselleen tulevan suuryhtiön toimitusjohtajan tai varasellaisen, edellyttäen, että luotettu henkilö toimisi niin kuin on lupautunut ja saisi myös tulevat kanssaliittolaisensa mukaan samaan juoneen. Ensin uskomaan, että näin tulee tehdä ja sen jälkeen lähtemään rohkeasti toteuttamaan pyydettyä hanketta. Viimein revolverimieskaksikko pääsee sukeltamaan kaikkialle johtavasta taikaovesta ajatuksiensa viemänä – oletan siihen aikaan ja paikkaan, jossa odottaa muu ka-tet, Susannah, Jake ja Oi.

Terveisiä Taavetista

    

Yön mennen on satanut lunta Salpausselällä Luumäen Taavetissa ja sataa yhä hereästi nyt aamulla. Eilen näimme iltapäivällä haukan kaartelevan nousevassa ilmavirtauksessa Puukylän tuntumassa, kuutostien pohjoispuolella. Lintu oli suhteellisen korkealla ja siirtyi tuulen ajamana poispäin meistä. Siivissä näkyi valkeat laikut lähempänä siivenkärkiä. Oliko kenties hiirihaukka? Olemme lukeneet sata sivua Stephen Kingin Musta torni -tarinan päätösosaa Musta torni. Eddie soitti puhelun ja laittoi Rolandin ostamaan sillä aikaa aspiriinia ja burgerin. Pitää saada kauppakirja vahvistettua ja vuosi on outo 1977. Aikamatkaajat asialla. Helena viihtyy Ellroyn kuvaamalla kuusikymmentäluvulla, jossa veriset poliitikot ja rikolliset uurtavat uraansa Amerikan historiassa. Marcel Proust tyytyy ikuistamaan seurapiirijutustelua. Siinä pöydän ääreen siirtymisessä sujuu kevyesti kaksinkertainen sivumäärä kuin Volter Kilveltä Alastalon salissa, kun Härkämäki valikoi piippua. Yhteiset piiput, sitä aikaa.

Terveisiä Taavetista

   

Tuuli yltyi eilen yötä vasten Luumäen Taavetissa. Parvekelasit valittivat kiskoissaan. Tänään alkoi kesäaika. Eilen sain luettua loppuun Roto -käsikirjoitukseni. Niissä kohden, joissa olin tehnyt enemmän muutoksia toistaiseksi viimeisellä kirjoituskerralla, virheitä ja korjaamista oli enemmän. En kykene arvioimaan vaatiiko teksti muokkaamaan sitä lisää jostain heikommasta kohdasta eli on luettava tarina uudelleen läpi, annettava pölyn laskeutua ensin ja palattava siihen sen jälkeen. Helena on lukenut puoleen väliin James Ellroyn Verirahat. Meillä on olohuoneen sohvapöydällä paksujen kirjojen ja pitkien sarjojen kirjoittajien opuksia rinnakkain, Ellroy, Marcel Proust ja Stephen King. Aloitimme iltapäivällä Kingin Musta torni -sarjan päätösosan Musta torni, jossa on pyöreästi tuhat sivua. Pidot Dixie Pigissä, jossa tuoksuu vartaissa paistettu, ei possu, vaan jokin muu liha ja koolla vampyyrit ja alhaismiehet ja -naiset ja näiden kirput lattialla pöytien alla. Marcel Proust tai Kadonneen ajan päähenkilö vierailee ensimmäisen kerran Guermantesin herttuan ja herttuattaren illallisilla ja tulee esitellyksi Parman prinsessalle ja muille merkkihenkilöille ja joilla kutsuilla on vain merkkihenkilöitä, vain kutsuvieraita, vain sellaisia persoonia, jotka viihtyvät toistensa seurassa.

 

Terveisiä Taavetista

   

Lauantaiaamu Luumäen Taavetissa on tuulinen ja taivaalla on harmaita pilviä, jotka uhkaavat varistaa maiseman ylle lunta. Luimme eilen loppusivut Stephen Kingin Musta torni -sarjan kuudennesta osasta, Susannan laulu. Varsinaisen tarinan päätteeksi kirjassa on Kooda, jossa on valikoituja otteita kirjailijan päiväkirjasta yli kahdenkymmenen vuoden ajalta ja viimeinen merkintä kesäkuun yhdeksästoista päivä vuonna 1999 ja jolloin King jäi pakettiauton alle iltapäiväkävelyllään. Tiedoitusvälineissä levisi seuraavana päivänä tieto kirjailijan kuolemasta. Voi niitä luotettuja. Helena lukee rankkaa Ellroyn tekstiä, jossa murhataan ihmisiä ripeästi ja käytetään yksilöitä pelinappuloina säälimättä ja kaihtamatta tarpeen mukaan. Päähenkilö Marcel Proustin romaanissa Kadonnutta aikaa etsimässä, joka on kovin itse kirjoittajan oloinen, sairasteleva, toisinaan sängynoma aristokraatti ja joka Proust kirjoittaa minä -muodossa fiktiota kuin muistelmia, hänellä on vanha palvelijatar pitämässä nuoresta herrasta huolta, Francoise, joka on maalaisjärkinen nainen, raivostuttavan omapäinen, vankkumaton käsityksissään ja mielipiteissään ja joka saa paikan ja ikuistuksen hahmostaan tässä pitkässä muistelossa, palkitaan ikään kuin Oscarilla näyttelijäsuorituksestaan, hän on sairaan, nuoren kirjailijan yhdysside menneisyyteen. Kaikki muuttuu maailmassa, mutta Francoise pysyy. Hän oli Proustin tukena jo pojan lapsuudessa, kun tämä ei saanut yöllä unta tädin luona Combrayssa ja on nyt Guermantesin tie 2 -osassa ilmeeltään tietäväisenä ja arvostelevana ohjaamassa nuoren herran erään naisvieraan tämän makuuhuoneeseen tervehdyskäynnille.

 

Terveisiä Taavetista

   

Hiljaista kevätsadetta Luumäen Taavetissa. Sade on alkanut joskus yöllä ja jäästä paljastunut asvaltti ja lumettomat katonosat ovat sateen tummentamia. Ennusteessa vettä tulee enemmän iltapäivällä. Stephen Kingin Musta torni -sarjan kuudes osa, Susannan laulu on luettu muuten, mutta lopussa on vielä kirjailijan sanoja noin kolmenkymmenen sivun verran. Manhattanin kaksoistornit ovat päässeet sen verran mukaan kuvaan, että vaarallinen Musta Kolmetoista lasipallo on jätetty sinne kellaritiloihin kaupungin turvallisimpaan paikkaan pitkäaikaisvarastointiin. Mietin mitä King on miettinyt ja miten suhtautunut terrori-iskuun kaksoistorneja vastaan? Tornierikoismies. Mustassa tornissa on yhdessä maailmankaikkeudessa superflunssa hävittänyt ihmiset ja kulttuurin ja jättänyt jäljelle harvoja, vianaluisia mutantteja. Kirjailija ennustaa. Helena lukee innolla Ellroyn kirjaa Verirahat. Marcel Proust kuvaa Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kuudennen kirjan, Guermantesin tie 2, ensimmäisessä luvussa isoäidin kuolinkamppailua ja kuolemaa. Tämä tapahtuu kotona eli tyttären perheessä ja kaikki valvovat vuorotellen kuolemansairaan vuoteen vierellä. Päähenkilö menettää rakkaan isovanhempansa.