Yhteenvetoa vuoden 2022 maaliskuusta, joka häipyy tämän vuorokauden jälkeen historian hämärään: Maailmassa ja Euroopassa kumisee. Luumäen Taavetti saa osansa näistä häiriöistä, haluttua tai ei. Tämän maaliskuun aikana olen käynyt kolme kertaa asioilla Lappeenrannassa. Kumusta puhuen kaikissa niissä kirjoissa, joita luemme parastaikaa, on sotiminen ja väkivallanteot, kuvitellut tai raportoidut, fiktiiviset ja todet osin tai enemmän mukana: Helenan luvussa oleva James Ellroyn Verirahat ottaa aiheensa Yhdysvaltain lähimenneisyyden sattumia täynnä olevasta viemäristä. Stephen Kingin Musta torni -fiktion viimeisessä Musta torni -osassa, jota olemme lukeneet neljänneksen, on muuan hämähäkkimäinen otus jo ahminut verta ja rapaa. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -suurromaanissa puhutaan menneestä sodasta ja tarkoittaen silloin vuosia 1870 – 71 ja Saint-Loup, aliupseeri, keikari mainitsee romaanin päähenkilölle – ei suora lainaus – että hän epäilee, voiko nykyään tulla enää pitkällisiä sotia. Tämä siinä vaiheessa, kun maailmanpalo oli runsaan kymmenen vuoden päässä edessäpäin ja seuraava odotti tulevaisuudessa kahden vuosikymmenen välisen rauhanajan takana. Taavetissa eilen bussi kulki aikataulun mukaan ja Lappeenrannassa koululaiset riensivät opinahjoihinsa ja kaupunkilaiset kulkivat omilla asioillaan. Tänä aamuna on pakkasta yksitoista astetta. Luumäen Lehti tuli. Vilkaisin sitä pikaisesti ja totesin, että siellä on mukana iso juttu kahvikuppien kerääjästä. Täytyypä lukea, kun ensin laitamme nämä sanat ja liitekuvat blogiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti