Terveisiä Taavetista

    

Kätökangas ja Lepistö, hienoja nimiä täällä Luumäen Taavetissa. Viime päivinä on satanut Salpausselällä niin paljon, että kulovaroitus on poistunut Ilmatieteen laitoksen sivuilta. Eilen illalla katsoimme televisiosta italialaista jalkapalloa. Siinä on eroa minkä maan pelejä katsoo. Olen naputellut seuraavaa käsikirjoitustani nyt viisikymmentä sivua. Eilen oli hauskaa lukea Roberto Bolañon kirjan 2666 Archimboldin osaa, kun päähenkilö vuokrasi eräältä kirjoittamisen lopettaneelta kirjailijalta kirjoituskoneen kirjoittaakseen ensimmäisen käsikirjoituksensa puhtaaksi. Ex-kirjailija opasti nuorempaa kolleegaansa. Hän väitti, ettei kirjailija kirjoita mitään, vaan tuottaa sanoja paperille sanelun mukaan. Sama lopettanut kirjailija sanoi, että on olemassa mestariteoksia, harvassa ja niiden ympärillä näkösuojana kaikki muut kirjalliset tekeleet. Hans Reiter laittoi Archimboldin nimellä alkuperäisen ja hiilikopion kahdelle eri kustantajalle ja sai ensimmäisen tyypillisen vastauksen: ”Tekstin ilmeisistä ansioista huolimatta...” Helena lukee suorapuheisempaa ja -viivaisempaa James Ellroyta, nyt vuorossa Suicide Hill. Minä matkasin sadan vuoden takaiseen Pariisiin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan viimeisessä osassa Jälleenlöydetty aika, jossa päähenkilö eksyy pimennetyssä kaupungissa, löytää yhden auki olevan hotellin, joka onkin jokin ilotalo miehistä pitäville miehille ja jossa hän on outolainen ja karsastettava. Ehkä Proust kokeilee lisätä dramatiikkaa ja draamaa teokseensa? Ehkä hän satuilee? Missä määrin ja missä kaikessa hän satuilee?

Terveisiä Taavetista

    

Joku harmistunut viestittelee netissä ja kyselee onko muilla ollut ongelmia tietokoneyhteyksien kanssa Luumäellä? Kyllä. Olen pannut sen siihen piikkiin, että alueella kaupataan valokuituliittymiä. Tarkoitan tietenkin niin päin, että yhteydet ovat heikentyneet ja rapautuneet ja sen takia aiheellisesti on valmiutta rakentaa uutta ja ehompaa. Tai, kun kyse on tietokoneista ja niiden verkkoyhteyksistä, mystiikka verhoaa tilanteen. Totta on, että olen ja olemme kokeneet, että nettiyhteydet ovat huonontuneet kahden viime vuoden aikana. Samalla omat laitteemme ovat ikääntyneet ja raihnaistuneet sen kaksi vuotta. Helena luki loppuun Hertta Kuusisen Kirjeitä Olavi Paavolaiselle. Hänestä oli mukava lukea sen aikaista tekstiä, kun ei ollut vielä kännyköitä eikä tietsikoita ja ehkä huhuja näköradiosta. Minulla oli lukuvuorossa kielillä kirja eli Wallacen Pale King, jossa päähenkilö on saanut hikikohtauksen taakseen ja on voimaantunut. Bolañon kirjan 2666 Archimboldin osassa Saksan luhistuminen on käynnissä ja päähenkilö Hans Reiter on amerikkalaisten sotavankina. Natsiviskaali purkaa hänelle sydäntään: Juna, jossa oli viisisataa juutalaista Kreikasta harhautui väärään paikkaan, tuhoamisleirien sijasta yhden vaan kaupungin asemalle, entisessä Puolassa ja yhtäkkiä alueen komentajalla oli huollettavanaan nämä ihmiset ja hän soitteli sinne ja tänne eikä lasti kelvannut minnekään. Hän sai luvan hoitaa nämä niin kuin halusi. Kun hän peräsi lupaa, määräystä kirjallisena, puhelimesta kuului naurua. Näitä asioita ei kirjata ylös. Viskaali mietti muutaman päivän, etsi lopulta esikuntansa kanssa sopivan paikan, notkelman viidentoista kilometrin päässä ja alkoi siirtää juutalaisia pieninä ryhminä jalkapatikassa montulle ja sitä rataa. Viidestäsadasta hengestä oli vielä sata jäljellä, kun tuli vetäytymiskäsky. Nyt tämä mies pelkäsi amerikkalaisten sotapoliisien tulevia kysymyksiä tunnollaan muutaman olennon henki. Jatkuu.

Terveisiä Taavetista

    

Eilen näimme ja kuvasimme tämän kasvukauden ensimmäiset korvasienet. Emme ole etsineet niitä varsinaisesti eli olemme vain katselleet ympärillemme kulkiessamme tavallisia kävelylenkkejämme ja eilen sitten näin kauempaa, että tuolla on lupaavan näköisiä ruskeita tippaleipiä. Viime vuonna poimimme samalta kohtaa muutaman itiöemän. Tänä vuonna talvi piti maata kahleissaan normaalia kauemmin, sillä yleensä olemme tehneet ensimmäisiä korvasienihavaintoja jo vapun aikaan. No, aikanaan. Helenalla on luvussa Hertta Kuusisen kirja, jolla on kaksi nimeä: Hamlet ystäväni ja Kirjeitä Olavi Paavolaiselle. Päiväkirja, joka etääntyy historiaan. Eilen luin vuorostaan Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan viimeistä osaa Jälleenlöydetty aika. Edellisillä lukukerroilla on mennyt ohi, että Ranskassa oli tuolloin, yli sata vuotta sitten käytössä kesä- ja talviaika. Kirjassa päähenkilö on huvittunut kuunnellessaan seurapiirirouvien asiantuntevia sotatilannekommentteja, joita he kertovat omina mielipiteinään ja jotka tiedot ovat kuitenkin sanavalintoja myöten lehtien välittämää tietoa. Muuten ei voi ollakaan. Ei toki nykyäänkään tai nykyään ehkä vielä vähemmän. Sotapropaganda on kehittynyt pitkälle salailussa ja peittelyssä ja jota nyt auttaa pitkälle edistynyt, kuvallinen manipulointitekniikka. Uutiset ovat kuten hienosti sanotaan sisällöntuotantoa. Niiden totuusarvo tai luotettavuusarvio on sen mukainen. Ääneen lukemassani ja lukemassamme Roberto Bolañon kirjassa 2666, sen viimeisessä Archimboldin osassa kerrotaan Hans Reiter -nimisen päähenkilön elämäntiestä. Sotaa siellä ja täällä, sillä hän, tämä fiktiivinen luoma elää parhaillaan Toista maailmansotaa ja on komennettuna itärintamalle, Neuvostoliitossa jossain Ukrainan alueella. Päähenkilö on pitkä ja kulkee pystypäin, koska toivoo ja odottaa ja on varma, että tulee kuolemaan ja toivoo vain, että se tapahtuisi pian. Sota on hänestä sekä mieletöntä että järjetöntä.

 

Terveisiä Taavetista

   

Näin Luumäen Taavetissa: Vallitielle on ilmestynyt kolme puutarhatuolia mäntyjen katveeseen. Siinä voi pitkämatkalainen levähtää, seurata ylilentäviä hanhiauroja tai tiellä kiviä kupuunsa valikoivia puluja. Tänään aamuviideltä oli kaksi astetta lämpimän puolella. Aloitimme eilen lukemaan ääneen Roberto Bolañon kirjan 2666 Archimboldin osaa. Tätä kuvitteellista kirjailijaa kuvitteelliset tutkijat tavoittelivat kirjan ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Kirjan suuri ajatus on etsintäretki ja minne milloinkin se vie ja kuljettaa. Helena lukee Hertta Kuusisen Kirjeitä Olavi Paavolaiselle. Jatkan David Foster Wallacen The Pale Kingiä, jossa on fiktiota tutkimusaseman, verotarkastusviraston, mikä liekään, sen henkilöhistoriaan kuuluneista kummituksista tai aaveista. Phantom ja Ghost -sanoilla tuntuu olevan eroa. En muista olenko maininnut Kaunis kesäpäivä -blogissa ennen, että Pale Kingissä Wallace kertoo syyn siihen, että käyttää kaikkialla koko nimeään: Päähenkilö Pale Kingissä sekoitetaan toiseen David Wallaceen, häntä luullaan korkea-arvoisemmaksi henkilöksi kuin hän on ja joka masentaa miestä jälkikäteen. Päähenkilöllä on henkisiä, psykofyysisiä vaivoja, hiki kihoaa pintaan, kun hän luulee tai tuntee jonkun katsovan häntä tai joutuu orientoitumaan oudossa ja epätavallisessa tilanteessa. Uhkaa ilman aihetta.

 

Terveisiä Taavetista

    

Luumäen Taavetissa on ollut monena perättäisenä yönä lämpöasteita. Eilen kävimme iltaviimeiseksi pihalla ihailemassa reilua puolikasta kuuta. Sateen jälkeen ilma tuoksui raikkaalle. Helena luki loppuun Annikki Kariniemen Veren kuva -romaanin ja aloitti Hertta Kuusisen Kirjeitä Olavi Paavolaiselle, jonka alanimenä on Hamlet, ystäväni. Eilen luimme ääneen lopun Roberto Bolañon 2666 -kirjan Rikosten osasta. Vietin Marcel Proust -päivää. Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan alkuosissa oli mainintoja Ranskan ja Saksan välisestä sodasta. Sitä käytiin noin vuonna 1870. Kadonneen ajan nyt lukemassani viimeisessä osassa Jälleenlöydetty aika ajankohta on 1914 ja 1916 ja taas käynnissä on sota. Mistä syistä näitä sotia käytiin? Anteeksi, tarkoitin kysyä olivatko syyt järkeviä tai ovatko ne historian perspektiivissä järkeviä? Lukiessani Proustia tulee myös mieleen, mitä tulevat historioitsijat arvioivat tämän ajan päättäjien päätöksistä? Mitä järkeä tai minkä syyn tai selityksen he mahtavat nähdä siinä, että – tai jos – jokin pikkuvaltio luopuu yhtäkkiä rajan takana olevasta liki rajattomasta markkina-alueesta ja pitkäaikaisista kauppasuhteistaan? Aikoinaan rallatettiin, että soutuvenheellä Kiinaan. Se oli hauska rallatus, vaikka sitä ei pidetty korkeatasoisena viihteenä. Talous ratkaisee. Ei ole muuta tuomaria.

Terveisiä Taavetista

    

Koivut vihertävät hentoisesti Luumäen Taavetissa. Lumipälviä on jäljellä enää rippeinä metsänotkelmissa ja takapihan varjossa. Eilen luimme, luin ääneen melkein viisikymmentä sivua Roberto Bolañon kirjaa 2666, sen neljättä, Rikosten osaa. Kirjailija on keksinyt myös autojen nimiä, joita ei ole todellisuudessa. Meneekö se liioitteluksi? Vastaan itse, että jospa Meksikon huumeparonit, seksuaalirikolliset ja palkkatappajat ovat niin herkkiä omasta anonymiteetistään, että ottaisivat itseensä, pahastuisivat, jos kirjassa lukisi, että Mersu, jossa oli tummennetut lasit, pysähtyi ja noukki kyytiin nuoren neidon takapenkille. Autossa näkyi olevan useita miehiä. Kun on kyse vainoharhaisista yksilöistä, jotka ovat raakoja ja joilla on herkkä liipaisinsormi ja joilla on sen lisäksi tuli- ja teräaseita, heitä ei ole järkevää usuttaa tulemaan peräänsä. Olosuhteiden ottaminen huomioon on järkevyyttä. Pätenee muuallakin kuin fiktiossa. Helenalla on menossa viimeiset sivut Annikki Kariniemen kirjasta Veren kuva. Eilen luin myös muutaman sivun David Foster Wallacen The Pale Kingiä. Tänään Luumäen Lehdessä uutisoidaan, että Kivimäkeen ollaan rakentamassa hakevoimalaitosta.

Terveisiä Taavetista ja Lappeenrannasta

Eilen teimme Helenan kanssa pikapyrähdyksen kaupunkiin, Lappeenrantaan. Bussinikkunasta huomioimme, että Kivijärvellä on vielä jääsohjoa, mutta ehkei enää eilisen jälkeen. Ostosten ohella nautimme kahvit, Helena capuccinon ja ennen poislähtöä burgeriaterian. Rakentaminen näkyy jatkuvan myös tänä kesänä. Aikataulu meni hieman sekaisin, mutta luin sentään ääneen muutama kymmenen sivua Bolañon romaania 2666. Olen maininnut, että etsin selitystä ja tarkoitusta sille, että kirjailija ottaa kirjassaan niin monia murhatapauksia tarkasteluun? Yksi selitys monista voi olla se ajatus, ettei kukaan kuolisi turhaan. Kirjassa selviää myös miten huonossa asemassa köyhät ja rahattomat ovat rikkaisiin verrattuna. Kastit ovat ja toimivat. Luin myös joitain sivuja Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä romaanisarjan viimeistä osaa Jälleenlöydetty aika. Siinä päähenkilö on ikääntymässä ja tarkastelee maailmaa sodan aikana. Ensimmäinen maailmansota. Helenalla on vielä kesken Annikki Kariniemen Veren kuva. Eilen mainitsin myös omista kaunokirjallisista tekeleistäni. Niinpä sain kuin vastauksena yhdeltä kustantajalta viestin, että he eivät ole julkaisemassa käsikirjoitustani. Siinä ei mainittu käsikirjoituksen nimeä. Sattumoisin minulla on samalla kustantajalla myös varhempi, viime syksynä lähettämäni käsikirjoitus, josta en ole saanut tietoa. Ei haittaa. Hienoa, että tulee vastaus. Voin merkitä kirjanpitooni päiväyksen, milloin epäävä vastaus tuli ja lisäksi, että se koskee joko tätä kässäriä tai sitä toista.