Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 16. maaliskuuta 2025

Taavetissa

    










Sateinen sunnuntaiaamu. Parvekelaseissa on vesipisaroita, mutta en tiedä tuleeko sade vetenä vai lumena. Lämpötila on nollan tuntumassa. Eilen sain mielestäni hyvän kuvan Joukolasta, entisestä suojeluskuntatalosta Luumäen Taavetissa. Talo on peruskorjattu hiljattain ja siellä toimii tietääkseni kuntalaisten harrastusryhmiä. Eilen oli aurinkoista aamulla, mutta päivemmällä pilvistyi ja länsituuli voimistui. Kirjoitin eilen aamupuolella kolme sivua lisää Puolinainen-tarinaa. Helena kutoi, piirsi mandariineja lautasella ja katsoi välillä sarjaa läppäriltä. Luimme ääneen eteenpäin Graham Greenen vakoojaromaania Inhimillinen tekijä, joka on nyt puolessa välissä. Helena alkoi lukea seuraavaa Tapani Baggen dekkaria Sininen aave. Minä olen lukenut melkein puolet Greenen kirjasta Stamboul Train. Helena kysyi toissapäivänä, muistanko ennestään paljon tästä tarinasta? Muistan, vastasin. Muistin muun muassa sen kohtauksen, kun humalainen naisreportteri hyppää asemalta liikkeelle lähteneen junan kyytiin ja eilen tuli seuraava tuttu kohta, kun kaveri oli suojassa jonkin talon katolla, savupiipun takana ja lähti laskeutumaan alas palotikkaita. Lunta sataa kirjassa ja muistini mukaan juna pysähtyy jossain päin vuoristotaivalta kinoksiin.
























lauantai 15. maaliskuuta 2025

Taavetissa

    










Helena kuvasi kuun pilvien lomassa eilen iltayöstä. Nautimme kevättalven auringonpaisteesta eilen kevyen liikenteen väylällä Savitaipaleentien varrella. Maaliskuu on puolivälissä. Joimme päiväkahvit parvekkeella. Eilen aamupuolella jatkoin Puolinainen-tarinaa. Olen siinä sivulla kaksikymmentäneljä. Helena piirsi. Luimme iltapäivällä ääneen Graham Greenen vakoiluromaania Inhimillinen tekijä. Ihailemme molemmat kirjan tekstiä. Helena palautti kirjastoon lukematta pari Tapani Baggen kirjaa, koska niissä aikakausi sijoittui niin vanhaan historiaan. Hän valikoi tilalle Baggen Pomminvihreät renkaat. Sekin on kaukaista aikaa, seitsemänkymmenen vuoden takaa Helsingin olympialaisista. Minä luin illalla Greenen kirjaa Stamboul Train. Kirjailija kuvaa siinä aina välillä junan matkantekoa. Matka tapahtuu höyryveturilla ja se kestää kolme vuorokautta, matka halki Euroopan Orienttiin.































perjantai 14. maaliskuuta 2025

Taavetissa

    










Talvi palasi takaisin Luumäen Taavettiin. Laitoimme piikit takaisin tossujen kantapäihin. Eilen ulkoilimme vain kaupalle ja takaisin. Kirjoitin aamupäivällä sivun verran Puolinainen-tarinaa. Huomasin toimintoriviltä, että läppäri pyysi päivityksen. Huomasin myös, että langaton nettiyhteys oli katkennut. Sammutin ja käynnistin reitittimen uudestaan ja kun netti toimi jälleen, annoin koneen päivittää. Sen jälkeen yhteys on säilynyt. Helena piirsi eilen ja katsoi sarjaa omalta läppäriltään. Aloimme lukea ääneen Graham Greenen vakoilujännäriä Inhimillinen tekijä. Seitsemänkymmentä sivua luettu. Hyvää kerrontaa ja vuoropuhelua. Greeneä parhaimmillaan. Omana lukukirjana luen rinnalla toista Greenen kirjaa, viihderomaania Stamboul Train, Idän pikajuna ja jonka luin englanniksi ensimmäisen kerran seitsemän vuotta sitten. Graham Greene on itse luokitellut toisia teoksiaan viihteeksi ja toisia vakavaksi kirjallisuudeksi. Helenalla on unilukemisena Tapani Baggen dekkari Violetti vainoaja.



























torstai 13. maaliskuuta 2025

Taavetissa

    









Toisena peräkkäisenä aamuna on viisi astetta pakkasta täällä Luumäen Taavetissa. Lunta on satanut aamuyöstä muutaman sentin kerroksen ja sataa edelleen. Postauskuvana kollaasi kolmesta kirjankannesta, Veijo Meren Kuviteltu kuolema, alaotsakkeena Artikkeleita, esitelmiä ja runoja, Graham Greenen vakoojaromaani Inhimillinen tekijä ja Tapani Baggen dekkari Keltainen Cadillac. Meidän talossamme jotkut asukkaat valittavat, että kosteiden tilojen lattialämmitys, vesikierto, ei toimi ja niinpä eilen oli ammattimies kiertämässä ja tutkimassa asiaa. Illalla huomasi, että kylpyhuoneen lattia tuntui jalkaan lämpimämmältä kuin ennen. Kävin eilen yksin kauppaostoksilla. Iltapäivällä teimme yhdessä kirjastoreissun. Helena lainasi kolme Tapani Baggen dekkaria. Eilen en edennyt Puolinainen-tarinassa, mutta kohentelin sitä ensimmäisten kahdenkymmen sivun osalta. Poistin joutavaa keskustelua ja muutakin turhaa aineistoa. Luimme ääneen loppuun John le Carren trillerin Vakoojan perintö, jossa oli huojentava loppu. Tänään alamme lukea ääneen Greenen vakoojatarinaa. Mukava verrata sitä le Carreen. Luin eilen illalla loppuun Veijo Meren esseekirjan Kuviteltu kuolema. Helena otti unikirjaksi seuraavan Baggen dekkarin, Violetti vainoaja.































keskiviikko 12. maaliskuuta 2025

Taavetissa

    









Viisi astetta pakkasta nyt Luumäen Taavetissa. Apteekki muutti viikon alussa Marttilantieltä Riihitielle. Kävimme siellä eilen, tiistaina ensimmäisen kerran. Eilen aamupäivällä Helena maalasi ja katsoi välillä sarjaa läppäriltä ja minä jatkoin Puolinainen-tarinaa. Olen siinä sivulla kaksikymmentä. Siirsin Zyxel-reitittimen olohuoneesta makuuhuoneeseen klaffipiirongin viereen. Se on jotenkin mukavampi paikka, vaikkei niin avoin tila kuin laitteen valmistaja suosittaa. Luimme eilen päivällä ääneen John le Carren trilleriä Vakoojan perintö. Salaisen palvelun salaisia hommia, pimittämistä ja kieroilua ja väärennettyjä todisteita ja asiapapereita. Kävimme kirjastossa. Helena lainasi Tapani Baggen dekkarin Keltainen Cadillac ja minä lainasin Veijo Meren esseeteoksen Kuviteltu kuolema ja Graham Greenen vakoiluromaanin Inhimillinen tekijä. Ehdotin Helenalle, että lukisimme sen seuraavana ääneen ja hän hyväksyi ehdotuksen.



















tiistai 11. maaliskuuta 2025

Taavetissa

    









Meillä on reititin. Langaton yhteys on palannut ja kaikki kunnossa. Mokasin kuitenkin laitteen asennuksessa eilen, sillä kopioin Zyxel-nimen k-kirjaimella x:n sijaan ja josta aiheutui paljon hankaluuksia, harmia ja vaivaa. Helena sen vian lopulta löysi. Teimme turhaa työtä noin kahden tunnin edestä. Toipuuko tällaisesta? Ainakin peilit on poistettava kaikkialta. Eilen aamupäivällä kirjoitin – ennen reitittimen hakua - kaksi sivua lisää Puolinainen-tarinaa. Helena maalasi. Iltapäivällä Helena katsoi läppäriltä jotain sarjaa, nyt vihdoin keittiön pöydän ääressä, läppäriltään langattomasti. Luimme myös ääneen John le Carren trilleriä Vakoojan perintö. Korsto, joka uhkaa oikeustoimilla, pyytää miljoonan korvauksen. Sillä hinnalla hän luopuu syytteestä. Eilen iltamyöhällä luimme molemmat omia kirjojamme, Helena Patricia Moyesin dekkaria Tähdenlento ja minä luin loppuun Graham Greenen romaanin Voima ja kunnia. Greenen kirjailijanääni erottuu siitä, mutta se ei ole minun suosikkini hänen kirjojensa joukossa.






















maanantai 10. maaliskuuta 2025

Taavetissa

    










Kuvassa ovat ensimmäiset kohteiksi tarpeeksi isot pajunkissat. Nappasin kuvan kännykällä. Välissä oli luminen oja enkä halunnut upota sinne lenkkitossuissa. Kuva on otettu eilen puolen päivän jälkeen. Taustana jäiseksi sulanut latupohja. Kuu oli juuri noussut. Päättyvän talven lämpimiä päiviä. Lumipeite on ohentunut ja pälvipaikat leviävät metsänpohjissa ja teillä. Kevät koittaa. Joimme eilen aamulla kahvin parvekkeella ja iltapäivällä, kävelylenkin jälkeen toisen kerran. Kirjoitin eilen aamupuolella Puolinainen-tarinaa, jossa olen sivulla neljätoista. Helena kutoo sukkia, erikokoisia sukkia eri käyttäjille. Luimme ääneen melkein kuusikymmentä sivua John le Carren trilleriä Vakoojan perintö, joka on puolivälissä. Helena on lukenut jonkin verran Patricia Moyesin dekkaria Tähdenlento. Minä luin illalla Graham Greenen romaania Voima ja kunnia. Se on sekava, loikkii liikaa henkilöstä ja hetkestä toiseen. En pidä siitä vieläkään niin paljon kuin parhaista Greenen kirjoista.