Taavetissa

    

Neljätoista astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on metsä aamuauringon kilossa. Hyttysiä oli aika lailla kanttarellien ohessa. Keräsimme sieniä pienen pussillisen. Helena poimi myös kukkivia kanervia. Yksi perhonen asettui aloilleen kuvattavaksi. Tiesimme, että torilla oli jokin Street food -tapahtuma. Emme jääneet sinne kuitenkaan syömään. Ostimme muikkukukon ja kahden rahkapiirakan pakkauksen ja palasimme kotiin. Kirjoitin eilen kaksi sivua Vanhan-tarinaa. Helena piirsi luonnoksia. Hän luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kahdeksatta osaa, Miinoitettu rauha. Minä olen yli puolen välin Mark Twainin teosta Omaelämäkertani. Kirjailija muistelee elämäänsä, kertoo sitä pääsääntöisesti alusta loppuun, järjestyksessä, mutta palaa aina tarvittessa tarkentamaan jotain asiaa. Noin sivulla kaksisataa hän haki muististaan, milloin ja minä vuonna sai osakseen ensimmäiset arvokkaat ja myös sapettavat kokemuksensa kirjailijana. Vuosi oli muistaakseni 1867. Valvoimme eilen illalla taas myöhään, kun seurasimme ensimmäisen puoliajan naisten em-jalkapallon puolivälierien viimeisestä ottelusta Ranska vastaan Saksa. Peli päättyi tasan 1 – 1, mutta rankkareilla Saksa vei voiton.

Taavetissa

    

Yksitoista astetta tänään aamuvarhaisella Luumäen Taavetissa. Postauskuvana tukkirekka viime torstaina pilvien kattamalla Savitaipaleentiellä. Me ihailemme tukkirekkoja, jotka ajavat hitaasti Linnalantietä Taavetin keskustassa, milloin kuorma päällä, milloin tyhjänä ketjut helisten. Näemme niitä asuntomme ikkunoista ja parvekkeelta ja tietenkin, kun olemme kävelemässä kirjasto- ja kauppa-asioilla. Me käännymme katsomaan, kun joku museoauto ohittaa meidät, kuplavolkkari tai alkuperäinen Ford Mustang tai oman kylän kaksi pikku Fiatia, turkoosi ja vihreä. Rättisitikka puuttuu vielä, mutta ehkä Luumäki ei ole sen varsinaista esiintymisaluetta. Eilen teimme perinteisen aamulenkkimme. Kukat kukkivat, autot pörisivät ja aurinko paistoi. Kirjaston ja kaupan jälkeen pysyimme kotosalla. Helena katsoi sarjojaan ja piirsi luonnoksia. Kaikenlaisia ideoita, joita mieli kehittelee. Minä kirjoitin kaksi sivua eteenpäin Vanhan-tarinaa. Naputin koneelle sen, mitä oli päässäni jo toissa iltana. En laittanut sitä muistiin tuoreeltaan, vaan luotin muistavani tarinan jatkon muutenkin. Muisti toimi. Helena luki eilen Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kahdeksatta osaa Miinoitettu rauha. Hän varasi seuraavan osan, Ukkosen ääni. Minä luin Mark Twainin ihastuttavaa kirjaa Omaelämäkertani. Siinä ollaan Mississippissä ja muinaisessa ajassa. Eilen illalla oli tarjolla seuraava välieräpaikka naisten em-jalkapalloturnauksessa. Espanja kohtasi emäntämaa Sveitsin ja voitti 2 – 0.

Taavetissa

   

Kaksitoista astetta aamulla vartin yli viisi Luumäen Taavetissa. Postauskuvassa ovat siili, ahdekaunokki ja keltasauramo. Eilen oli aamulla pilvisempi sää, kun teimme aamureippailun. Helenalla oli järjestelmäkamera mukana ja hän sai hyviä kuvia. Yön jäljiltä oli kosteutta maan pinnassa. Hämähäkinverkot erottuivat seittimäisenä härmänä varvikossa. Keskiviikkoillan siilikuvat onnistuivat nekin hienosti. Pilviä oli eilen valkoisena ja harmaana vuoristona koko päivän Taavetin eteläpuolella, niin kuin useimpina viime päivinä. Iltapäivällä pilvet muuttivat suuntaa ja lähestyivät tätä Salpausselän harjannetta ja varjostivat hetken aurinkoa, mutta haipuivat saman tien. Kirjoitin eilen kaksi sivua Vanhan-tarinaa. Sitä on koossa yhdeksänkymmentä sivua. Helena piirsi luonnoksia ja teki muistiinpanoja. Kävimme kirjasto- ja kauppamatkalla myös torilla ostamassa perunoita, herneitä ja mansikoita. Helena luki loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarjan seitsemännen osan, Ahdistettu maa. Hän aloitti kahdeksannen osan, Miinoitettu rauha. Yhdeksättä osaa, Ukkosen ääni, ei näkynyt kirjaston hyllyssä. Minä olen lukenut neljäsosan Mark Twainin muistelua kirjassa Omaelämäkertani. Mielenkiintoista tekstiä. Eilen illalla Ruotsi ja Englanti ottelivat jatkopaikasta naisten em-jalkapalloturnauksessa. Kamppailu meni rankkareille asti ja päättyi Englannin voittoon 2 – 3. Ensimmäisen puoliajan jälkeen siilit tulivat vierailemaan pihalle ja menimme ulos kuvaamaan niitä.

 

Taavetissa

    

Aamuvarhaisella viisitoista astetta Luumäen Taavetissa. Ahdekaunokit kukkivat Savitaipaleentiellä ja pietaryrtit. En saanut kunnollista taustaa ahdekaunokin kuvalle, mutta onneksi kirjastosta löytyi sopiva postauskuva ikkunalaudalta, paikallaan pysyvät perhonen ja sammakko. Teimme eilen aamulla pururatalenkin. Sää oli hivenen viileämpi ja lempeämpi kuin edellisinä päivinä tai sitten tähän hautovaan kuumuuteen alkaa tottua. Kuljimme tarkoituksella kahden kanttarellipaikan ohi ja saimme kourallisen paistettavia ja pakastettavia sieniä. Helena piirsi eilen. Hän piirtää samalla, kun katsoo sarjaa läppäriltä. Hän voisi katsoa niitä yhtä lailla teeveeruudulta, mutta keittiön pöydällä ja klaffipiirongilla on enemmän tilaa myös lehtiölle ja kynille. Minä kirjoitin neljä sivua lisää Vanhan-tarinaa. Kirjoitin eilen aamulla, keskipäivällä ennen ruokailua ja iltapäivällä päiväunien jälkeen. Tarina on menossa sivulla kahdeksankymmentäkahdeksan. Helena luki eilen Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kirjaa Ahdistettu maa. Minä luin Mark Twainin teosta Omaelämäkertani. Pääsen siinä 1800-luvulle. Illalla oli ensimmäinen puolivälieräottelu Norja vastaan Italia ja jonka Italia voitti 1 – 2. Ensimmäisen puoliajan jälkeen menimme vilvoittelemaan parvekkeelle. Huomasin siilin liikkuvan pihanurmikolla. Sen jälkeen huomasin toisen. Lopulta laskin niitä neljä kiertämässä eri puolilla nurmikkoa. Helena haki järjestelmäkameran ja kuvasi niitä. Illan valoa riitti vielä.

Taavetissa

    

Viisitoista astetta tänään aamulla Luumäen Taavetissa. Helteet vaikuttavat. Helteisen sään takia emme ole tehneet kahteen aamuun pururatalenkkiä. Ei ole tullut mieleen sekään, että lähtisi metsään poimimaan mustikoita ja etsimään sieniä. Aamuisin ennen seitsemää parvekkeemme on vielä varjossa ja siellä on ollut oikein hyvä olla. Olen viettänyt myös pitkät rupeamat läppäriä näpelöiden. Vanhan-tarina paisuu kuin itsestään. Sitä on eilisen jälkeen koossa kahdeksankymmentäneljä sivua. Helena on tehnyt muistiinpanoja ja piirtänyt joitain luonnoksia. Enimmän aikaa hän on kuitenkin istunut pyyhe niskassa keittiönpöydän ääressä katsomassa omalta läppäriltään sarjoja. Helena harkitsi sitäkin, kannattaako pestä lakanoita ja tyynyliinoja, kun ihminen hikoaa heti uudestaan, mutta eilen aamulla hän laittoi lakanat koneeseen ja minä vein ne ajastaan ulos narulle kuivumaan. Lainasin eilen kirjastosta teoksen Mark Twain Omaelämäkertani, jonka on eri editioiden pohjalta valinnut ja suomentanut Ville-Juhani Sutinen. Kustantaja on Savukeidas ja painovuosi 2011. Helena luki eilen Kalle Päätalon Iijoki-sarjan seitsemättä osaa, Ahdistettu maa. Minä luin loppuun Petter Sairasen lyyrisesti kirjoitetun romaanin Naali kulki tundran halki. Ei ole mahdotonta, että se oli hyvä kirja. Olen lukenut sen ennen ja Helena myös. Kirja on painettu 2006. Maanantai-iltana katsoimme pitkästä aikaa Kymmenen uutisia, koska jalkapallo oli tauolla. Uutisankkuri haastatteli meteorologia ja kysyi, mitä voi sanoa puolustukseksi katsojille, jotka antavat palautetta, että sääennusteet menevät aina pieleen? Meteorologi vastasi kärsivällisesti ja rauhallisesti, en muista sanatarkkaan mitä, mutta asiasisältönä oli, että sääilmiöt ovat aina paikallisia ja hetkellisiä ja siksi sääennusteet ovat vain summittaisia ennusteita. Helteet taitavat vaikuttaa moniin katsojiinkin.

The Pale King

    

Luin toisen kerran ja tällä kertaa aiempaa tunnollisemmin David Foster Wallacen postuumin teoksen The Pale King. Se on raakile, mutta piristävä sellainen ajoittaisessa sanailottelussaan ja -juoksutuksissaan. Puhun vain omasta lukukokemuksestani. Lähden siitä, että pätee, mitä kirjailija tekstin kirjoittajana väittää Pale Kingissä, sivulta 68 alkavassa yhdeksännessä, kaksikymmensivuisessa luvussa Author’s Foreword – erikoinen välipuhe, mutta Wallacelta aivan odotettu - että se, mitä hän tässä kertoo, on totta ja että kustantajan maininta kirjan alkutekstissä, jonka mukaan teos on fiktiota, tämä maininta itsessään on ainoa fiktio kirjassa. Kuvittelen kirjailijalla olleen yhtenä suurena motiivina tai sysäyksenä, innoitteena The Pale King -tarinaan ja joka tarina jää harmi kyllä keskeneräiseksi, sen kokemuksen, kun tietokone sekoitti 1984 nimet David Foster Wallace ja David Francis Wallace, jotka olivat molemmat muotoa David F. Wallace. Moninaisia harmeja aiheutui molemmille Wallaceille ja päiviä kului ennen kuin ihminen, esimies tuli tekemään tunnistuksen, ratkaisun ja totesi, että David Francis Wallace on oikea ja se toinen feikki. Näin siis olettaessani ja uskoessani, että kirjailija puhuu totta väittäessään puhuvansa totta. Tämä tapahtunut on varmasti syyhyttänyt kyvykkään kynäilijän kättä. Hän ei ole voinut päästää asiaa käsistään eikä saanut häivytettyä sitä mielestään. Samoin hän ei ole voinut kääntää selkäänsä ylipäänsä byrokratialle. Helpolla David Foster Wallace ei päästä lukijaa – ei tässä kirjassa eikä muissakaan teksteissään - eikä helppoa ole ollut varmaan kustannustoimittajallakaan, joka on saanut epäkiitolliseksi tehtäväksi koota kirjailijan keskeneräisistä, jälkeenjääneistä tekstikatkelmista korkeatasoista kirjallisuutta, oikea kirja. Tulos on sellainen kooste, joka innostaa ja kiinnostaa lähinnä vain friikkejä. Tuskin kirjailija olisi itse jättänyt sitä tällaiseksi. Voisiko olettaa, että tukku niitä pieniä tarinanpätkiä, joita on siroteltuna pitkin The Pale Kingiä pitempien katkelmien väliin, ovat niin sanotusti kirjan rakennusvaiheen telineitä ja tukirakenteita ja jotka kirjailija olisi poistanut armotta tarpeettomina, tehtävänsä tehneinä lopullisesta, valmiista versiosta. Miten hienosti kirja alkaakaan: ”Past the flannel plains and blacktop graphs and skylines of canted rust, and past the tobacco-brown river…”, lupaava ja odotuksia herättävä alku, mutta sääli, uupumus voitti tekijän ja jätti vain häivähdyksinä sinne tänne The Pale Kingiin katkelmia kehkeytyvästä Isosta kirjasta.

Taavetissa

    

Hyvää kesäisen viikon alkua. Halusin laittaa tällaisen postauskuvan, koska siinä on kaksi loistavaa ja mallikasta kirjankantta, Loimujen aikaan, Kalle Päätalon Iijoki-sarjan parhaimpia kansia ja toisena Petter Sairasen romaanin, Naali kulki tundran halki, kansikuva, jossa vallitsee hämärä pohjoinen kaamos. Helena sai vastikään luettua loppuun Loimujen aikaan -teoksen ja minä kesäkirjani David Foster Wallacen The Pale Kingin ja siirryin vaihteeksi Petter Sairasen viileämpään fiktiomaisemaan. Tänään aamuvarhaisena oli kahdeksantoista astetta Luumäen Taavetissa. Hellettä. Eilen kävelimme lämpimässä ja kosteassa säässä aamulenkkimme. Helenalla oli järjestelmäkamera kaulassa ja vasemmassa kädessä ohut käsine, josta oli saksittu pois sormenpäät ja jossa kädessä hän kannatteli kameraa. Käsine imi hien. Saimme muutamia hyviä kuvia. Kirjoitin eilen sivun Vanhan-tarinaa. Verkkaan etenee. Helena teki muistiinpanoja itselleen. Hän piirsi jotain, mutta kuulemma kynä pyörii hikisissä sormissa. Illalla naisten em-jalkapallon lohkovaiheen viimeisissä otteluissa Englanti voitti Walesin 6 - 1 ja Hollannin ja Ranskan välinen ottelu päättyi 2 - 5. Huomenna on Kaunis kesäpäivä -blogissa postaus, jossa erittelen mietteitäni David Foster Wallacen teoksesta The Pale King tai oikeastaan lukukokemukseni siitä. Luin kirjan toisen kerran.