Kaksitoista
astetta aamulla vartin yli viisi Luumäen Taavetissa. Postauskuvassa ovat siili,
ahdekaunokki ja keltasauramo. Eilen oli aamulla pilvisempi sää, kun teimme
aamureippailun. Helenalla oli järjestelmäkamera mukana ja hän sai hyviä kuvia. Yön
jäljiltä oli kosteutta maan pinnassa. Hämähäkinverkot erottuivat seittimäisenä härmänä
varvikossa. Keskiviikkoillan siilikuvat onnistuivat nekin hienosti. Pilviä oli
eilen valkoisena ja harmaana vuoristona koko päivän Taavetin eteläpuolella, niin
kuin useimpina viime päivinä. Iltapäivällä pilvet muuttivat suuntaa ja lähestyivät
tätä Salpausselän harjannetta ja varjostivat hetken aurinkoa, mutta haipuivat saman
tien. Kirjoitin eilen kaksi sivua Vanhan-tarinaa. Sitä on koossa
yhdeksänkymmentä sivua. Helena piirsi luonnoksia ja teki muistiinpanoja.
Kävimme kirjasto- ja kauppamatkalla myös torilla ostamassa perunoita, herneitä
ja mansikoita. Helena luki loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarjan seitsemännen
osan, Ahdistettu maa. Hän aloitti kahdeksannen osan, Miinoitettu rauha. Yhdeksättä
osaa, Ukkosen ääni, ei näkynyt kirjaston hyllyssä. Minä olen lukenut neljäsosan
Mark Twainin muistelua kirjassa Omaelämäkertani. Mielenkiintoista tekstiä. Eilen
illalla Ruotsi ja Englanti ottelivat jatkopaikasta naisten em-jalkapalloturnauksessa.
Kamppailu meni rankkareille asti ja päättyi Englannin voittoon 2 – 3.
Ensimmäisen puoliajan jälkeen siilit tulivat vierailemaan pihalle ja menimme
ulos kuvaamaan niitä.










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti