The Pale King

    

Luin toisen kerran ja tällä kertaa aiempaa tunnollisemmin David Foster Wallacen postuumin teoksen The Pale King. Se on raakile, mutta piristävä sellainen ajoittaisessa sanailottelussaan ja -juoksutuksissaan. Puhun vain omasta lukukokemuksestani. Lähden siitä, että pätee, mitä kirjailija tekstin kirjoittajana väittää Pale Kingissä, sivulta 68 alkavassa yhdeksännessä, kaksikymmensivuisessa luvussa Author’s Foreword – erikoinen välipuhe, mutta Wallacelta aivan odotettu - että se, mitä hän tässä kertoo, on totta ja että kustantajan maininta kirjan alkutekstissä, jonka mukaan teos on fiktiota, tämä maininta itsessään on ainoa fiktio kirjassa. Kuvittelen kirjailijalla olleen yhtenä suurena motiivina tai sysäyksenä, innoitteena The Pale King -tarinaan ja joka tarina jää harmi kyllä keskeneräiseksi, sen kokemuksen, kun tietokone sekoitti 1984 nimet David Foster Wallace ja David Francis Wallace, jotka olivat molemmat muotoa David F. Wallace. Moninaisia harmeja aiheutui molemmille Wallaceille ja päiviä kului ennen kuin ihminen, esimies tuli tekemään tunnistuksen, ratkaisun ja totesi, että David Francis Wallace on oikea ja se toinen feikki. Näin siis olettaessani ja uskoessani, että kirjailija puhuu totta väittäessään puhuvansa totta. Tämä tapahtunut on varmasti syyhyttänyt kyvykkään kynäilijän kättä. Hän ei ole voinut päästää asiaa käsistään eikä saanut häivytettyä sitä mielestään. Samoin hän ei ole voinut kääntää selkäänsä ylipäänsä byrokratialle. Helpolla David Foster Wallace ei päästä lukijaa – ei tässä kirjassa eikä muissakaan teksteissään - eikä helppoa ole ollut varmaan kustannustoimittajallakaan, joka on saanut epäkiitolliseksi tehtäväksi koota kirjailijan keskeneräisistä, jälkeenjääneistä tekstikatkelmista korkeatasoista kirjallisuutta, oikea kirja. Tulos on sellainen kooste, joka innostaa ja kiinnostaa lähinnä vain friikkejä. Tuskin kirjailija olisi itse jättänyt sitä tällaiseksi. Voisiko olettaa, että tukku niitä pieniä tarinanpätkiä, joita on siroteltuna pitkin The Pale Kingiä pitempien katkelmien väliin, ovat niin sanotusti kirjan rakennusvaiheen telineitä ja tukirakenteita ja jotka kirjailija olisi poistanut armotta tarpeettomina, tehtävänsä tehneinä lopullisesta, valmiista versiosta. Miten hienosti kirja alkaakaan: ”Past the flannel plains and blacktop graphs and skylines of canted rust, and past the tobacco-brown river…”, lupaava ja odotuksia herättävä alku, mutta sääli, uupumus voitti tekijän ja jätti vain häivähdyksinä sinne tänne The Pale Kingiin katkelmia kehkeytyvästä Isosta kirjasta.