Terveisiä Taavetista

    

Monen peräkkäisen aurinkoisen päivän jälkeen tänään aamuviideltä Luumäen Taavetissa pohjoisen puolen taivas on pilvessä. Lämpötila kolme astetta. Mainitsin aiemmin yhdessä postauksessa kirjoituskilpailusta, johon olin kirjoittamassa novellia. Se oli valmistumassa ja valmistumaisillaan, mutta muuttelin sitä silti ja muutin seuraavanakin päivänä ja sitä seuraavana, mutta eilen sain sen viimein mieleisekseni. Laitoin tarinan menemään hovilukijalleni, Helenalle ja hän hyväksyi tämän version. Helena elää Hanya Yanagiharan kirjan Pieni elämä parissa. Marcel Proust on Kadonnutta aikaa etsimässä, sen Vanki -osassa, jättänyt oman rakkaansa kotiin ja mennyt näyttäytymään seurapiireihin. Hän on jo niin kokenut seurapiirikävijä, että häneltä tulevat ikäherttuattaret kysymään, missä Verdurinin eukko on, koska eivät tunne kutsujen emäntää ja puhuvat epäkohteliaina ääneen niin, että kuulomatkan päässä oleva rouva kuulee. Aristokraatit saavat omasta mielestään käyttäytyä huonosti. Eiväthän he voi tuntea kaikenlaisia nousukkaita. Sain merkkipäivänäni lahjakortin, jonka käytin alkuviikosta ja eilen noudin R-kioskin asiamiespostista Roberto Bolañon postuumin teoksen 2666, jonka luin viime vuonna ja luen tänä vuonna uudestaan. Se on seikkailu samoin kuin Kingin Musta torni ja Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä.

Terveisiä Taavetista

    

Maan päivä. Eilen iltaviimeiseksi katsoimme elokuvan Menetetty maa, Coenin veljesten kuva. Eilen päiväkävelyllä nokkos- ja sitruunaperhoset lentelivät lumen alta paljastuneissa kohdissa, mutta sää ei ollut niin lämmin kuin toissapäivänä. Tänä aamuna viiden jälkeen talon mittari näytti kahta pakkasastetta. Helena on lukenut melkein puoleenväliin Hanya Yanagiharan kirjan Pieni elämä. Hän miettii mitä kaikkea siinä tapahtuu vielä, kun kirjaa on jäljellä satoja sivuja. David Foster Wallacen kesken jääneessä kirjassa The Pale King kirjailija ottaa itselleen puheenvuoron kahdenkymmenen sivun ajaksi ja mahduttaa siihen myös tukun pienellä painettuja alaviitteitä. Tietenkin kirjailijalla on kirjassaan aina puheenvuoro, mutta Wallace väittää, että hän kirjoittaa Pale Kingissä tosi asioita ja tosiasioita. Olen lukenut kahdeksankymmentä sivua kirjasta ja siinä on erinäisiä päähenkilöitä, joiden matkassa tarina etenee. En ole sisäistänyt vielä missä maisemassa olen lukiessani tätä tekstiä. Infinite Jestissä, jonka olen lukenut alkuperäisenä ja sen suomennoksen, olin Luumäen Taavetissa ja tarkemmin muun muassa Kivimäessä, Puukylässä, Vintturimäentiellä ja keskustassa S-marketin parkkipaikalla ja kirjaston takana. Marcel Proustia lukiessa olen Toivakan Vanhan pappilan tienoilla kertokoon ja kuvailkoon kirjailija mitä hyvänsä.

Terveisiä Taavetista

    

Plusasteita Luumäen Taavetissa ja tulvavaroitus Ilmatieteen laitoksen sivuilla. En ymmärtänyt heti symbolia, mutta kun asetti kursorin sen päälle ja siihen tuli teksti, kuvake oli heti selkeä ja käsitettävä. Eilen päivällä katselimme WWF:n sääskikameraa, jossa kalasääskipari tarkkaili ympäristöä isolla kotipesällään. Västäräkki tuli kokovertailuna keikuttamaan pyrstöään risupesän laidalle. Maisema on erämainen, pieni lumen ja jään peittämä lahdelma. Eilen en lukenut mitään ääneen. Pidämme todennäköisesti siinä lajissa kesätauon. Luin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä, sen kahdeksatta osaa Vanki. Jossain aiemmassa postauksessa on lipsahtanut seitsemän kahdeksan tilalle, mutta en aio korjata sitä. Päähenkilö haetuttaa vanhalla Francoise -paralla kullannuppunsa kesken pois teatterista, jottei tämä tapaisi siellä vääriä henkilöitä, esimerkiksi sellaisia naisia ja nuoripari ajelee sen jälkeen herroiksi autolla, mutta herraa harmittaa rakkaansa seura, koska nyt hän ei voi yrittää mitään kaduilla vastaan tulevien nuorten neitosten kanssa. Päähenkilö huomauttaa sentään, että oudosti hän ei huomaa siinä mitään vikaa, että katselee itse vieraita, mutta ei hyväksy, että hänen kultansa tekisi samoin. Helena luki loppuun James Ellroyn Mustan Dahlian ja lainasi välilukemisiksi Hanya Yanagiharan kirjan Pieni elämä. Hän kehuu sitä.

Terveisiä Taavetista

   

Valoisat illat ja aamut ja seuraavaksi saamme vielä kesän lämpöä. Illalla, kun aurinko on painunut puitten taa, pohjoinen taivaanranta loistaa tunteja ruskossa. Jätimme jäähyväiset sadan vuoden takaiselle muistojen Meksikolle, sen McCarthyn kuvailemille avarille ja karuille maisemille ja ennen kaikkea hevosille. Kaikki kauniit hevoset on tasapainoinen ja hieno romaani. Se on samalla Raja -trilogian ensimmäinen osa, mutta en ole lukemassa nyt enkä ääneen näitä jälkimmäisiä osia. Helena on lukemassa Ellroyn Musta Dahlia -romaania ja tuntuu pitävän siitä. Olen lukenut sen joskus. Wallacen Pale Kingiä olen lukenut nyt kuusikymmentä sivua. Luen Wallacea ja Proustia vuorovetona, toisena päivänä toista ja toisena toista. Tekee mieli lukea niin. Tuskin on olemassa sääntöjä miten pitää lukea tai missä tai milloin? Kun luin ensimmäisen kerran Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä kolmekymmentä vuotta sitten, siitä oli tullut julki suomeksi seitsemän ensimmäistä osaa ja luin sitä työmaalla tauoilla ja ruokatuntisin. Kukaan työtovereistani ei kysynyt siitä mitään. Toisen kerran, kun luin Kadonnutta aikaa etsimässä, asuimme Helsingissä ja luin sitä muun muassa lähiliikenteen junassa. Tänään on Proustin vuoro, neljättä lukukertaa. Joko se tulee tällä kertaa valmiiksi?

 

Terveisiä Taavetista

    

Otin myös eilen muutaman leskenlehtikuvan, kun teimme päiväkävelyn. Vaihteeksi kukinnossa oli kärpänen. Eilen iltamyöhään näkyi hyvin tähtiä. Kuu ei ollut noussut vielä silloin, kun kävimme pihalla. Lukuvuorossa oli Marcel Proustin Vanki. Se on seitsemäs Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin osa ja ensimmäinen, jonka kirjailijan veli toimitti postuumisti painokuntoon. Marcel selvittää ja piehtaroi mustasukkaisuusteemassa. Hän epäilee rakastaan ja epäilee tämän valehtelevan hänelle ja kyselee kaikilta nuoren neidon ympärillä liikkuvilta ihmisiltä erinäisiä kieroja kysymyksiä. Aiemmilta lukukerroilta muistelen, että päähenkilö myös maksoi noista tiedoista ja aavisti lisäksi, että nämä hänen juorukellokkaansa eivät puhuneet hekään välttämättä totta. Niin, miten voi luottaa kehenkään? Jos ei voi luottaa yhteen, voiko toiseenkaan? Jos maksaa tiedoista, ovatko ne tiedot faktaa? Helena aloitti lukemaan James Ellroyn kirjaa Musta Dalia, jossa liikutaan alussa neljäkymmentäluvulla. Luin parina iltapäivätuntina ääneen Cormac McCarthyn kirjaa Kaikki kauniit hevoset. Taidan tänään lukea sen loppuun.

Terveisiä Taavetista

    

Pääsiäinen kuluu lopuilleen. Aamulla viiden aikaan talon mittari näytti nollaa. Aamu sarastaa valoisana. Eilen katsoimme illalla myöhään jalkapalloa: Sevilla meni kaksi nolla johtoon, mutta Real Madrid tuli toisella puoliajalla tasoihin ja teki vielä voittomaalin. Luin ääneen McCarthyn Rajatrilogian ykkösosaa Kaikki kauniit hevoset, jossa nuorukaiset ovat pulassa ellei jopa pahemmassa. Tietenkin päähenkilö kysyy heidän hevosistaan, mutta ne eivät kuulemma ole nyt pääasia. Luin tämän kirjan viime vuonna, joten tiedän aika hyvin, miten se etenee, mutta Helenalla on toisin. Ellroyn Levoton veri on hänellä yhä luvussa. Eilen luin vaihteeksi Wallacen Pale Kingiä. En käytä sanakirjaa. Joukossa on aina sanoja, joita en ymmärrä, mutta enhän ymmärrä kaikkea muutenkaan. Viime ajat olen ahkeroinut aamupäivärupeamia yhden novellin parissa, kirjoituskilpailu ja eilen pääsin tekstin loppuun ja luin sen päiväkävelyn jälkeen. Kohta otan sen taas auki ja luen läpi. Miltä näyttää? Miten on? Tekstin palauttamisella ei ole kiire, voin antaa sen odottaa, mutta haluan silti, että minulla olisi jotain kunnollista varalla pöytälaatikossa h-hetkeä varten. Roto -käsikirjoitus on ollut viikon maailmalla ja yksi kustantaja antoi jo kielteisen palautteen. Luulen, että aihe on väärä. Niin aina.

Terveisiä Taavetista

    

Eilen kuvasimme ensimmäiset kukkivat leskenlehdet tienpenkassa Luumäen Taavetissa. Nokkosperhosia oli myös. Miten ovat pärjänneet viime yön? Nyt aamulla lämpötila on laskenut kuuteen ja puoleen pakkasasteeseen. Eilen illalla katsoimme Tarantinon Kill Bill kakkosen ja menimme sen jälkeen yöllä puolen kahdentoista aikaan pihalle ihailemaan täysikuuta. McCarthyn Kaikki kauniit hevoset on melkein puolivälissä. Hevoset ja fiktiivisen Meksikon maisemat kulkevat päässä. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kahdeksannessa osassa Vanki päähenkilö kärsii mustasukkaisuudesta ja piilottelee nuorta naista asunnossaan eli vanhempiensa kotona. Vanhemmat ovat muualla, mutta tietoisia asiasta ja vanha palvelija Francoise on luonnollisesti myös perillä nuoren herran mielettömyydestä ja ties vaikka puoli Pariisia. Wallacen Pale Kingiä olen lukenut noin kaksikymmentä sivua. Se on vasta hahmottumassa. Annan Wallacen taluttaa itseäni. Helenalla on menossa Ellroyn Levoton veri ja Musta Dahlia odottaa vuoroaan sen alla. Fiktiokylpyä Amerikan väkivaltaisesta lähihistoriasta, jossa vilahtelevat uutisista tutut kasvot.