Valoisat illat ja aamut ja seuraavaksi saamme vielä kesän lämpöä. Illalla, kun aurinko on painunut puitten taa, pohjoinen taivaanranta loistaa tunteja ruskossa. Jätimme jäähyväiset sadan vuoden takaiselle muistojen Meksikolle, sen McCarthyn kuvailemille avarille ja karuille maisemille ja ennen kaikkea hevosille. Kaikki kauniit hevoset on tasapainoinen ja hieno romaani. Se on samalla Raja -trilogian ensimmäinen osa, mutta en ole lukemassa nyt enkä ääneen näitä jälkimmäisiä osia. Helena on lukemassa Ellroyn Musta Dahlia -romaania ja tuntuu pitävän siitä. Olen lukenut sen joskus. Wallacen Pale Kingiä olen lukenut nyt kuusikymmentä sivua. Luen Wallacea ja Proustia vuorovetona, toisena päivänä toista ja toisena toista. Tekee mieli lukea niin. Tuskin on olemassa sääntöjä miten pitää lukea tai missä tai milloin? Kun luin ensimmäisen kerran Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä kolmekymmentä vuotta sitten, siitä oli tullut julki suomeksi seitsemän ensimmäistä osaa ja luin sitä työmaalla tauoilla ja ruokatuntisin. Kukaan työtovereistani ei kysynyt siitä mitään. Toisen kerran, kun luin Kadonnutta aikaa etsimässä, asuimme Helsingissä ja luin sitä muun muassa lähiliikenteen junassa. Tänään on Proustin vuoro, neljättä lukukertaa. Joko se tulee tällä kertaa valmiiksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti