Terveisiä Taavetista

   

Hellettä on, mutta ei näin aamusta. Viideltä oli yhdeksän astetta. Kuudelta tavoitimme kuun, vaikka se ei ole enää aivan täysi. Luumäki juhlii tänä viikonloppuna. Itsenäinen kunta on ollut olemassa 380 vuotta, melkein neljä kertaa niin pitkän ajan kuin on Suomen maan itsenäisyyden aika. Eli Luumäen taival alkoi Ruotsin herruuden alla ja Taavetti perustettiin venäläisten toimesta. Minulla on kaksikymmentä sivua lukematta Alfred Döblinin kirjaa Berlin Alexanderplatz, joten voin jo arvioida sitä. Kirjassa kuvataan sadan vuoden takaista Berliiniä, maailmansotien välistä Berliiniä ja superinflaation jälkeisiä aikoja. Berlin Alexanderplatzissa on kaksi suojelusenkeliä, jotka saattavat välillä päähenkilöä. Tämä toi mieleeni elokuvan Berliinin taivaan alla. Siinä elokuvassa on myös murheellinen muistelemisen sävy, kun kaupunki nousee takaisin raunioista. Berlin Alexanderplatz -kirja on sykähdyttävä. Se on tragedia tai tragikomiikkaa, mustan huumorin temmellyskenttä, vaikka kaikki eivät varmaan näe siinä mitään huvittavaa. Helena aikoo tutustua siihen myös. Tällä hetkellä hänellä on kesken Sisko Istanmäen tunnetuksi tehnyt teos Liian paksu perhoseksi. Olen lukenut sen kauan sitten, mutta muistissa on vain häiväys. Täytynee korjata asia.

 

Terveisiä Taavetista

    

Lauantai, viikonloppu ja aurinko on nousemassa Luumäen Taavetissa. Teimme tunnin aamukävelyn Vallitietä itään, Savitaipaleentietä kuutostien ali ja sähkölinjaa pitkin alikululle ja Joukolantietä kotiin. Emme nähneet pupuja. Variksia lennossa ja pikkulintuja puissa. Telkku tarjoaa tänään iltapäivällä ja illalla useita jalkapallo-otteluita. Kausi on alkanut ja kesä on siinä vaiheessa, että koululaiset ovat viettäneet jälleen ensimmäiset päivät luokkahuoneiden riemussa. Helena luki eilen loppuun molemmat Sisko Istanmäen Yöntähti -romaanin ja Johanna Ruohosen jalkapallokirjan Naisten laji ja peukutti ja suositteli kumpaakin. Hän aloitti Istanmäen Liian paksu perhoseksi. Minä olen viimeisellä sadalla sivulla Alfred Döblinin teosta Berlin Alexanderplatz. Suunta on huono, alavireinen ja päähenkilö kykenee vain vollottamaan. Olemme onnistuneet näkemään tällä kuunkierrolla vain vilahduksen täysikuusta. Kuu on vain käväissyt eteläisellä taivaanrannalla ja silloinkin on kerääntynyt näköesteeksi pilviä. Ensi kerralla sitten.

Terveisiä Taavetista

    

Elokuun aamu valkenee sumuisena ja kasteisena. Odotettavissa sädehtivä päivä. Iltapäivään mennessä heinäsirkat alkavat taas tanssinsa niityillä ja tienojissa ja sudenkorennot partioivat niiden yllä. Tuuli liekuttaa nääntyneitä perhosia tien tomussa. Helena lukee edelleen Johanna Ruohosen kirjaa Naisten laji. Kuulen siitä sivukommentteja ja parhaita katkelmia. Sisko Istanmäen Yöntähti on hänellä vielä kesken. Samoin minulla Afred Döblinin Berlin Alexanderplatz. Muistan nyt lukeneeni arvosteluja tästä Döblinin kirjasta, jotain poliittista. Se ei vaikuta lukukokemukseeni. Samoin kuin esimerkiksi Celinen sanataide, kun luen hänen kirjojaan, luen niitä romaaneina ja kirjallisuutena, en minään manifestina. En jaottele kirjailijoita etukäteen eri poliittisiin lahkoihin. Politiikalla on sijansa, uskon, mutta sillä ei pitäisi olla mitään tekoa sen paremmin kulttuurissa kuin urheilukulttuurissakaan. Miten politiikka liittyy syöksylaskuun, formuloihin tai jääkiekkoon ja jalkapalloon? En tunnista tätä yhteyttä. Jos Hemingwayn teksti toimii, en hae kirjailijaa mielipiteineen ja perhekriiseineen tekstin takaa. On vain taideteos. Hyvä taideteos ei ole steriili, mauton eikä hajuton. Mietin mitä kaikkea virkistävää ja eloisaa Berlin Alexanderplatzista pitäisi karsia ja stilisoida pois, jos ei kestä eikä siedä tekstin hajanaisuutta ja vapaata mielikuvituksen lentoa?

Terveisiä Taavetista

    

Eilen tuli tieto, että on tapahtunut muutakin tragediaa kuin linnun kuolema metsässä. Elämä on aina rajallinen. Olympiastadionilla oli illalla kuitenkin jalkapallojuhlaa, kun Real Madrid ja Frankfurt kohtasivat. Tänään aamulla keräsimme jälleen arkisesti mustikoita Salpausselän harjanteen notkopaikoista. Helena lukee tänä vuonna ilmestynyttä kirjaa Naisten laji. Sen on kirjoittanut Johanna Ruohonen. Naisten jalkapallon historiaa, jossa kerrotaan muun muassa, että naisilta kiellettiin Englannissa jalkapallon pelaaminen, kun se tuli liian suosituksi. Helenalla on luvussa myös Sisko Istanmäen Yöntähti. Minulla taas oli tilaisuus lukea elävää kuvausta teurastamotoiminnasta vajaa sata vuotta sitten Berliinissä, Alfred Döblinin kirjassa Berlin Alexanderplatz. Siinä siat elivät viimeisiä hetkiään, iso sonni talutettiin teurastajan eteen, leka putosi korkealta alas kalloon ja hento vasikka nostettiin teuraspöydälle ja annettiin tainnuttava isku niskaan ennen kuin terävä veitsi katkaisi valtimon. Ruokaa patoihin ja pöydille.

Terveisiä Taavetista

     

Tragedia metsässä vai onko se ruokahetki puiden siimeksessä? Tapahtumapaikalla olevissa sulissa on mustaa ja valkoista, joka tuo mieleen ensimmäisenä harakan tai tikan. Eilen liehui ainakin yksi lippu salossa Luumäen Taavetissa, Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen päivänä. Toissapäivänä oli kissojen yö vai menikö se niin? Jokaisena päivänä jotain. Tänään Etelä-Saimaan Keskiviikkonumerossa oli juttu Imatran torimyyjien vessaongelmista ja Newcastlen tautia kanoissa Konnunsuolla. Helena luki Jochen Brennecken kirjan Schlachtschiff ”Tirpitz”, auf Deutsch ja piti siitä. Nyt hänellä on luvussa Sisko Istanmäen Yöntähti. Minä luen Alfred Döblinin kirjaa Berlin Alexanderplatz, joka on ilmestynyt 1929 ja suomeksi 1979. Tästä kirjasta on kuulunut aina jotain ja sellainen herättää uteliaisuutta. Teksti, kirjoitustyyli on toinen kuin esimerkiksi Umberto Ecolla. Berlin Alexanderplatz saa minut ajattelemaan Bertolt Brechtiä, niitä kahta näytelmää, jotka olen lukenut häneltä. Ehkä se on sitä saksalaisuutta tai berliiniläisyyttä. Tänään iltakymmeneltä alkaa UEFA:n Super Cup -ottelu Real Madrid vastaan Frankfurt Suomessa Helsingin Olympiastadionilla.

Terveisiä Taavetista

     

Pilvetön aamu Luumäen Taavetissa. Lämpötila seitsemän ja puoli astetta. Helena on yli puolenvälin laivakirjan, Jochen Brennecken teoksen Schlachtschiff ”Tirpitz”. Minä luin loppuun Umberto Econ Foucaultin heilurin. Se oli kolmas lukemani kirja Ecolta. Ruusun nimi oli siitä ikävä kirja, että siinä kuvattiin kidutusta. Hiljattain luin Prahan kalmisto -teoksen ja se on ollut toistaiseksi paras lukuelämykseni Econ kirjoista. Jos yritän sanoa jotain lyhyesti ylipitkästä ja hajanaisesta Foucaultin heilurista, ymmärsin siinä kerrottavan yhtenä perustavana oivalluksena, kuinka ihminen ei tule kuulluksi eikä häneen uskota, jos hän puhuu väärää asiaa. En tarkoita totta tai valhetta, vaan väärää. Yhteisöllä ja yhteiskunnalla on tabuja, jotka se kieltää, vaikka ne olisivat olemassa ja tosia, koska sitä tietoa ei haluta. Tabun kohteet muuttuvat myös ajan myötä. Esimerkiksi sukupolvi takaperin koulukiusaaminen ei ollut sopiva aihe pitää ääntä. Sellainen kitiseminen oli mamoilua. Jälkeenpäin on vasta ”viisastuttu”. Toinen esimerkki jälkipuheista on ”metoo”: Naiset syyttävät ja tekevät paljastuksia miesten sopimattomasta käytöksestä, eleistä ja sanoista. Maan tapa ja sopivaisuussäännöt ovat muuttuneet tässä asiassa. Tabu -ajattelu on kuitenkin jäljellä: Ei kannata väittää, että sotaan tarvitaan kaksi, koska nykytietoon on olemassa vain yksi syypää. Jaa? Oikea tieto on sitten kai jollakulla mystisellä oliolla, joka siihen uskoo. Toistaiseksi ainakin muuttumaton tieto on ollut kaikilta hakusessa.

Terveisiä Taavetista

       

Kuusi astetta aamuviideltä Luumäen Taavetissa. Illalla kävimme rappukäytävän tasanteelta katsomassa reilua puolikasta kuuta, joka näyttäytyi pilvien raossa, matalalla etelätaivaalla. Illan pimetessä parvekkeella tuli esiin ensin Arcturus ja myöhemmin Capella. Kävimme juuri mustikassa aamuraikkaassa säässä kuutostien takana. Salpausselän hiekkaharjanteella marjat ovat pieniä. Puolukat alkavat punertua. Harjun alla notkelmassa löytyy sammalikosta isoja, mehukkaita mustikoita. Helena lukee Jochen Brennecken kirjaa Schlachtshiff ”Tirpitz”. En ole katsonut sanakirjasta enkä netistä onko Schlachtschiff suomeksi Hävittäjä? Minulla yhä kesken luvun olevassa Umberto Econ kirjassa Foucaultin heiluri oli kuvaus pitkään odotetusta keskiyön messusta Pariisissa, Tekniikan museon kirkkolaivassa heilureineen ja uhreineen. Kirjassa oli esiintynyt muutamia sellaisia henkilöitä, jotka olivat tässä tilaisuudessa mukana eli osin tuttua seuraa. Vajaa viisikymmentä sivua kirjaa jäljellä ja alun paljastusten myötä tiedän, että päähenkilö selviää hengissä ulos museosta. Miten sitten käy, se selvinnee tänään iltapäivälukutuokiolla. Tästä pakanallisesta messusta sen verran, että se kohtaus oli jokseenkin tyhmä kliseisyyttään. Olisin odottanut tiedemieheltä parempaa ja vakuuttavampaa jälkeä.