Kaunis kesäpäivä

keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Tilkankadulla

    







Huoltoyhtiön työntekijät suorittivat eilen pihan siivousta. Lumen alla talvehtineet lehtikeot kärrättiin pois. Päivän aikaan satoi vähän, mutta illalla näkyi jo kuu taivaalla. Ylihuomenna se on täysi. Helena teki akvarelleja eilen aamupuolella ja kutoi myöhemmin sukkiaan. Kantapäät tulivat valmiiksi. Hänellä on ehkä neljännes luettuna Franz Kafkan kirjaa Der Prozess. Minä kirjoitin kaksi sivua lisää uuteen Nyt -tiedostoon. Välityö, kun annan Gaz matkaan -käsikirjoituksen kirjoitustunnelmien asettua tarpeeksi kauan ennen kuin luen tekstin kertaalleen läpi. Arvioiden. Luin eilen Don DeLillon uusimman kirjan Hiljaisuus. Siinä on mottona Albert Einsteinin lausuma: ”En tiedä, millä aseilla kolmas maailmansota käydään, mutta neljännessä maailmansodassa taistellaan kepeillä ja kivillä.” Taattua DeLillon tekstiä. Kirjassa on niukasti sivuja, mutta se herättää ajatuksia, niin kuin kunnon kirjan pitääkin. Otin omasta hyllystä seuraavan kirjan, koska kirjaston varauksista on kaksi matkalla ja yksi varaustilassa, mutta ei vielä mitään noudettavissa. Halusin lukea kielillä ja otin Franz Kafkan Briefe an Milena, jonka olen hankkinut lokakuussa 1974. Olen lukenut sen kerran aiemmin läpi. Teksti on pientä tihrua, mutta joudun joka tapauksessa tankkaamaan. En aio tukeutua sanakirjaan.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti