Kaksi astetta pakkasta aamulla
Luumäen Taavetissa. Postauskuvassa hentoiset koivunlehdet ovat aukeamassa talon
seinustalla. Kuva on otettu eilen aamupäivällä, kun teimme reippailulenkin
kirjastoon ja kauppaan. Sää oli aurinkoinen, mutta kylmä pohjoinen tuuli
tuiversi. Helena piirsi eilen aamupuolella muun muassa luonnoksia Charles
Dickensistä. Hän käyttää piirustuspohjana myös poistettujen kirjojen sivuja, ikään
kuin palimpsestina, sillä erolla, että vanhaa tekstiä ei raaputeta pois, vaan
se jää taustaksi. Minä kirjoitin päivän mittaan neljä sivua Kynttilöitä. Eilen
iltapäivällä luimme ääneen Charles Dickensin romaania Kolea talo. Aikamoisen
juonirakennelman kirjailija on pystyttänyt. Nyt kun lukee tekstiä kolmatta
kertaa, tietää mitä on odotettavissa jatkossa ja löytää kirjailijan antamia
vihjeitä matkan varrelta. Palasin illemmalla taas Günter Grassin pariin
lukemaan Der Butt -teosta. Kirja on puolivälissä. Helena luki John Steinbeckin
kirjaa Matka Charleyn kanssa, josta siitäkin hän saa itselleen piirustuspaperia.
Unilukemiseksi hän otti Rex Stoutin dekkarin Löytölapsi.









Ei kommentteja:
Lähetä kommentti