Kaunis kesäpäivä

tiistai 28. huhtikuuta 2026

Taavetissa

    











Kylmä pohjoisvirtaus jatkuu sääennusteen mukaan tämän kuun loppuun. Tänä aamuna oli kaksi astetta pakkasta Luumäen Taavetissa. Postauskuva on otettu eilen aamulla kauppareissulla Joukolantien kerrostalon viereiseltä niityltä, ikkuna- ja parvekenäkymästämme ja jossa oli vielä lunta maassa lauantaiyön ja sunnuntaiaamun pyryn jäljiltä. Taivaalla on kuvassa vähäisiä pilviviiruja, mutta aurinko paistoi. Helena maalasi eilen aamulla. Minä kirjoitin Kynttilöitä. Ulkolenkillä kävimme ensin kirjastossa vilkaisemassa lehtiä ja sieltä jatkoimme lyhyen koukkauksen kautta kaupalle. Eilen iltapäivän aluksi luimme ääneen Charles Dickensin romaania Kolea talo. Olemme lukeneet kohta kaksi kolmasosaa kirjasta. Pitkät loppuhuipennukset odottavat. Myöhemmin illalla Helena luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan yhdettätoista osaa Tuulessa ja tuiskussa. Minä jatkoin Günter Grassin romaania Der Butt. Eilen emme nähneet sm-liigan ratkaisuvaiheessa olevia pudotuspelejä, mutta seurasimme tuloksia välillä netistä. SaiPa taipui KooKoolle ja pelaa lopullisesta sijoituksesta Ilvestä vastaan. KooKoo ja Tappara selviytyivät loppukoitoksiin.



































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti