Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 26. heinäkuuta 2026

Taavetissa

    











Kolmetoista astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Eilen aamulla keräsimme kauden ensimmäiset kehnäsienet ja ensimmäisen herkkutatin. Lisäksi poimimme rippusen mustikoita ja Helena taitteli kimpun kanervia. Postauskuvana on kehnäsieni, jonka taustalla on mustikan varpuja ja niiden takaa pilkottaa marja-astian koristeellinen kylki. Eilen illalla, kun aurinko paistoi vielä parvekkeellemme, parvekelasiin heijastui kuva pyöreästä parvekepöydästä ja punaisesta liinasta sen keskellä. Otin siitä kuvan, vaikka se ei toistu samanlaisena kuin silmällä. Kuvan läpi näkyy kerrostalon edustan asvalttia, nurmikkokaistale ja autokatoksen seinää ja kattoa. Eilen aamupäivällä kirjoitin kaksi sivua Näköala -tarinaa. Helena puhdisti mustikat. Samalla lakanapyykki pyöri koneessa. Vein pyykit ulos tuuleen kuivumaan. Lounaana meillä oli ahvenkukon puolikas. Eilen iltapäivällä Helena kirjoitti koneella ja piirsi ja katsoi sarjoja läppäriltä. Hän luki loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarjan osan kaksikymmentäkolme Iijoelta etelään. Päätalon pariskunta palaa Tampereelle. Helena luki myös muutaman sivun James Joycen teosta Finnegans Wake. Minä avasin eilen iltapäivällä Orja -tiedoston ja kirjoitin muutaman rivin. Kirjoitin valmiiksi muistiin tämän päivän postausta. Olen lukenut nyt melkein puolet Cormac McCarthyn kirjasta Matkustaja. Nautin. Parvekkeella oli hyvä lukea, lämmintä kaksikymmentä astetta ja pilvipoutaa.





































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti