Kaunis kesäpäivä

lauantai 4. heinäkuuta 2026

Taavetissa

    









Neljätoista astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Taivas on harmaassa pilvessä ja asvaltti on tumma yöllisen sateen jäljiltä. Ilmatieteenlaitoksen sääennusteessa on tälle päivälle pelkkiä salamankuvia. Postauskuvassa on Siri Hustvedtin romaani Kaikki mitä rakastin parvekepöydällä. Hieno kansi. Kirja on alun perin vuodelta 2003 ja suomeksi se on tullut 2007. Kääntäjä on Kristiina Rikman. Eilen aamulla lähdimme sateen raikastamaan metsään ja keräsimme koivun lehdeksiä kahteen saunavastaan ja kastiketta varten pieniä kanttarelleja polun vierestä. Kuvia tuli sekä metsästä että kauppareissulta, jossa oli muun muassa David Brown -traktori S-marketin parkkipaikalla ja taustana kaupan katon yllä lipumassa tummia pilviä. Otin torstaina itselleni uuden tekstitiedoston ja laitoin sen nimeksi Näköala. Kirjoittelen mitä tulee mieleen. Helena teki eilen vastoja, piirsi ja katsoi samalla läppäriltä sarjoja. Hän luki loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarjan osan kaksikymmentäyksi Muuttunut selkonen ja James Joycen teosta Finnegans Wake. Minä luin Siri Hustvedtin kirjaa Kaikki mitä rakastin. Illalla katsoimme televisiosta Aki Kaurismäen elokuvan Hamlet liikemaailmassa. Olemme katsoneet sen ennen joskus vuosia sitten.












































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti