Terveisiä Taavetista

   

 

Luumäen Taavetissa on nyt korkeat vanhanajan lumivallit teitten ja jalankulkuväylien laidoilla. Postikorttimaisemat, joissa tosin on hevosten, rekien ja hiihtäjien sijasta autoja ja lumilinkoja vetäviä jättitraktoreita. Ihmiset ovat samoja, samoin potkukelkat. Olen lukenut kahtena päivänä Sirpa Kähkösen kirjaa Lakanasiivet. Ensitutustumiseni Kähköseen. Teksti on hyvää, mutta romaanin henkilömäärä huimaa. Lakanasiivet on löytynyt meidän kirjahyllyymme kirjaston poistokirjalaarista vajaa neljä vuotta sitten. Luettuani melkein puolet kirjasta mieleeni tulee kirjailijoista Frans Emil Sillanpää, Kjell Westö, Eeva Joenpelto, jos mainitsen kolme ensimmäisenä mieleen nousevaa nimeä. Helena lukee edelleen Päätalon Pölhökantoa. Haimme eilen Luumäen pääkirjastosta varatun Kalle Päätalon Kairankävijä -romaanin. Kolmas painos vuodelta 1968, kaivettu varaston perukoilta. Huomaan sellaisen seikan Kallen kirjoissa, että ne on joko luettu resuiksi tai sitten painatuksellisesti kirjat eivät ole kovin kestäviä. Eilen pidimme myös yhteisen lukutuokiomme Kingin seikkailusarjassa, jossa lähestytään Mustaa tornia, vaikka lukija ei voi tietää ollaanko lähestymässä sitä vai loitontumassa kohteesta?

Terveisiä Taavetista

   

Kalevala oli yhdestoista tänä vuonna lukemani kirja. Hyvä verrata näin tuoreeltaan vasta lukemiini Homeroksen teoksiin Ilias ja Odysseia. Kalevalassa on pienempiä kahakoita, mutta paljon on yhtäläistä. Samaa pullistelua ja mahtailua, mutta jospa Kalevalassa on hieman enemmän pelkkää sanan voimaa ja käyttöä. Lemminkäisen äiti haravoi Manalan joesta poikansa ruumiin kappeleina, kokoo ne ja saa pojan eläväksi. Pohjolan väki piilottaa kuun ja päivän valon vuoreen lukkojen taakse ja sitä Väinölän sankarit hakevat, samoin tulta. Kun nyt luin Kalevalan kokonaisuudessaan, se oli tuttuja tapahtumia ja tuttuja riimejä, mutta osa tästä runoelmasta on vähemmän siteerattua ja lainattua. Ohhoh, oli yksi sana, joka tuli eteen monta kertaa ja se hymyilytti. Helena on lukenut puolet Kalle Päätalon Iijoki -sarjan päätösosasta Pölhökanto Iijoen törmässä. Hän käy välillä Kallen maailmassa. Luimme iltapäivällä taas pätkän Stephen Kingin Mustaa tornia. Eddie Dean on nyt ”vedetty” Rolandin maailmaan. He olivat revolverein taistelussa huumejengiä vastaan ja pakenivat paikalta toiseen maailmaan ennen kuin paikalle hälytetyt poliisivoimat tekivät rynnäkön taistelupaikkana olleeseen kapakkaan. ”Vetäminen” on käytetty termi.

 

Terveisiä Taavetista

    

Tammikuun viimeinen päivä. Talvi kääntyy jälkipuolelleen. Helena aloitti Kalle Päätalon Iijoki -sarjan viimeisen, 26:nnen kirjan, Pölhökanto Iijoen törmässä. Hän ei ole lukenut sitä ennen enkä minä. Aikamoinen keko kirjoja kahdessa kuukaudessa. Stephen Kingin Musta torni -tarinan toisessa osassa, Kolme korttia pakasta, tullimiehet kuulustelevat Eddietä, tämä pääsee vapaaksi, ajaa taksilla kotiinsa seuraajat kannoillaan, huumemiehen palkkalaiset ajavat paikalle, ottavat narkkarihepun kyytiin ja ajavat pääkallonpaikalle, jossa huumepamppu istuu roistojensa seurassa suljetun kapakan takahuoneessa ja kokoaa pelikorteista korttitaloa pöydälle. Revolverimies Roland kulkee Eddien kyydissä. Tämä lyhyesti kertomani vaatii kirjassa viisikymmentä sivua tekstiä. Kalevala on loppuloitsuja vaille valmis. Kullervo on ollut pahapäinen ja -töinen. Sampo on haettu, ryövätty ja menetetty, koska se putosi aaltojen alle. Siitäpä tuli aarre ahdin valtakuntaan.

Terveisiä Taavetista

   

Akryylityö 70-luvulta. 

 

Tuulee yhä nyt aamulla. Katulamppujen valokeilassa vihmoo kevyttä lunta. Olen vieronut Kalevalaa sen lausuntanuotin takia, mutta kun pääsin sen äänivallin ohi, hyminä vaimeni ja itse runoissa kelpaa olla. Olen lukenut teoksen yli puoleen väliin. Miehelään meneviä neitoja on itketetty monen ruikuttajan voimin kymmenien sivujen matkan, mutta nyt on muistettu taas Lemminkäinen, joka jäi tarkoituksella kutsumatta Pohjolan pitoihin, pahapäinen riidanhaastaja ja joka lähti mukaan rientoon äidin kieltelyistä piittaamatta. Kristinusko on mukana näissä vanhoissa runoissa eli osa on nuorempia tai päivitetty. Vanhat muinaiset jumalat ja nykyjumaluus kulkevat rinnakkain. Sankaritarut elävät. Samoja taruaineksia noudattaa myös Stephen King Mustassa tornissa. Magiaa ja taikuutta on tässä näppäimistössäkin, jolla siirrän näitä kirjainmerkkejä näytölle ja talletan. Onko tämä se kuulu Sampo? Revolverimies Roland tarvitsee lääkettä. Verenmyrkytys etenee ja tykyttää punaisena suonia pitkin. Hän aikoo saada rohtoja toisesta maailmasta. Eddie taas tarvitsee apua piilottaakseen kokaiinipussit. Entä rakennusmestari Kalle Päätalo? Hän liikkuu tiukasti todellisuudessa. Kallea vie vastustamattomasti halu kirjoittaa, mutta siihen löytyy mutkia matkaan kuin konsanaan Antiikin Kreikan muinaistaruissa tai Shakespearen näytelmissä. Tie ei ole suora, mutta tarviiko ollakaan?

Terveisiä Taavetista

     

Eilen saunan löylyissä kypsyi päätös, että laitan Roto -käsikirjoituksen lepäämään hyllylle, kun saan käytyä tämän lukukerrasta kirjoitussessioksi muuttuneen työstön selväksi. Olen siinä sivulla 190 ja käsikirjoituksen kokonaissivumäärä on 317. Olen paininut sen parissa nyt kaksi ja puoli kuukautta. Stephen King neuvoo kirjassaan Kirjoittamisesta, On Writing, että käsikirjoitus pitää siirtää välillä pöytälaatikkoon pois silmistä. Luen parhaillaan Kalevalaa, vajaa viisikymmentä vuotta sitten lahjaksi saamaani Gallen-Kallelan kuvituksella varustettua painosta. En ole tätä ennen lukenut läpi koko Kalevalaa eli ehkä on aihetta korjata tilanne. Helena lukee Kalle Päätalon Iijoki- sarjan viimeistä edellistä osaa Hyvästi, Iijoki. Eilen iltapäivällä jatkoimme Kingin Musta torni -sarjaa. Aloitimme toisen osan Kolme korttia pakasta. Ensimmäisellä lukukerralla pidin eniten juuri siitä osasta. Paljastan jälleen juonta: Kirjailija alkaa sukkuloimaan vuorotellen Revolverimiehen muuttuneessa maailmassa ja tässä meidän nykyajassamme. Rannalla on ovi ja kun sen avaa, Roland on lentokoneessa hikoilevan huumausaineen salakuljettajan, Eddien pään sisässä, silminä. Kirjailija päästää molemmat vuorotellen ääneen ja kolmantena äänessä on lentoemäntä, joka tarkkailee tätä matkustajaa, Eddietä, joka on toisaalta ihan kivan näköinen nuori kaveri, mutta jossa tyypissä on jotain viassa tai outoa.

 

Terveisiä Taavetista

    

Luin eilen loppuun Stepehen Kingin Revolverimiehen. Se oli yhdeksäs lukemani kirja tänä vuonna ja toinen ääneen. En ole lukemassa kaikkia Musta torni -sarjan kirjoja ja kirjaan siksi osat erikseen. Kymmenes tänä vuonna lukemani kirja on William Shakespearen näytelmä Juhannusyön uni, Matti Rossin suomennoksena. Eilen luin toiseen kertaan varsinaisen näytelmätekstin. Alussa vihkipari odottaa uuden kuun hetkeä, jolloin heillä on häät. Musta kuu. Ei mikään kuutamoserenadi. Onko niin, että 1500 -luvulla Englannissa nähtiin jotain mystiikkaa alkavan kuun vaiheessa? Mustassa tornissa Mustiin puettu mies vaatii Revolverimiehen kanssaan neuvonpitoon. Musta taikuri lukee Tarot -korteista Revolverimiehen kohtalon ja piirtää samalla hahmotelmaa tuleviksi tarinan jaksoiksi. Stepehen Kingin seitsemän sivun Jälkisanoissa kirjailija kertoo Musta torni -ideasta ja paljastaa, että hän kirjoitti kaksitoista vuotta tätä ensimmäistä säkeistöä. Tarina on sinnitellyt elossa hänen mielessään, mutta tekijä ei usko, että hän ehtii kirjoittaa sen kokonaan. Hänen pitäisi elää 300 vuotta, jos aikoo saada sen valmiiksi. Helena luki loppuun Kalle Päätalon Iijoki -sarjan teoksen Iijoelta etelään, hyppäsi yli Pato murtuu -osan, jonka luimme molemmat viime vuoden puolella, ennen joulua ja aloitti Hyvästi Iijoen. Kansi on tuttu. Meillä oli se kirja ennen kuin muutimme vajaa kolmekymmentä vuotta sitten pienempään asuntoon ja luovuimme isosta osasta kirjojamme. Oletan, että luin aikoinaan Hyvästi Iijoen ja että siinä Kalle kirjoittaa esikoisteoksensa Ihmisiä telineillä.

 

Terveisiä Taavetista

       

Luumäen Lehdessä oli pääuutisena vaalitulos. Kaksi tuli valituksi aluevaltuustoon Luumäeltä, mikä on kunnan kannalta mainio tulos. Onnea ja menestystä. Kingin Mustassa tornissa Jake putoaa syvyyksiin rotkon ylittäviltä, hajahtaneilta ja vääntyneiltä ratakiskoilta. Hän huutaa viimeiseksi, että On niitä muitakin maailmoja. Tornin lukijat tietävät, että näin on. Helena lukee Kalle Päätalon Iijoki -sarjan teosta Iijoelta etelään ja odottaa milloin Kalle lopultakin suivaantuu entiseen kotikuntaansa ja palaa Tampereelle? Olisiko kirjailija kirjoittanut mitään laajempaa tekstiä, jos hän olisi jäänyt pysyvästi maalaisisäntien ja lapsuudenystävien juoksutettavaksi? Tartuin uudelleen William Shakespearen Juhannusyön uni -näytelmään. Tämä on näytelmän nimenä Matti Rossin suomennoksena. Muistaakseni olen kertonut jossain aiemmassa Terveisiä Taavetista -postauksessa, että ensi tutustumiseni tähän näytelmätekstiin tapahtui lapsuudessani. Joku halusi mahdollisesti sivistää ja ohjata minut oikealle tielle ja toi minulle lahjaksi tavanomaisten lännen- ja viidakonsarjakuvien sijasta lapsille tarkoitetun, kuvitetun lehtisen, jonka nimi oli Kesäyön unelma ja jossa oli heti kannessa aasinpäinen mies lehtometsässä harsoihin pukeutuneen naisen seurassa ja keijut karkeloimassa puittenrunkojen takana. Se kuva on jäänyt mieleen. Yritin lukea tässä jokin aika sitten tätä näytelmää, mutta jätin puoleen väliin. Se oli varhempi suomennos. Netistä näin, että Rossi on neljäs ja tuorein, joka on suomentanut tämän näyttämökappaleen ja tämä versio tuntui minusta luettavalta. Luin sen eilen kertaalleen ja alustuksena olleet Mirkka Rekolan esseen ja Nely Keinäsen esipuheen ja aion lukea näytelmätekstin tänään uudelleen. Se on jo tutumpi.