 |
| Akryylityö 70-luvulta. |
Tuulee yhä nyt aamulla. Katulamppujen valokeilassa vihmoo kevyttä lunta. Olen vieronut Kalevalaa sen lausuntanuotin takia, mutta kun pääsin sen äänivallin ohi, hyminä vaimeni ja itse runoissa kelpaa olla. Olen lukenut teoksen yli puoleen väliin. Miehelään meneviä neitoja on itketetty monen ruikuttajan voimin kymmenien sivujen matkan, mutta nyt on muistettu taas Lemminkäinen, joka jäi tarkoituksella kutsumatta Pohjolan pitoihin, pahapäinen riidanhaastaja ja joka lähti mukaan rientoon äidin kieltelyistä piittaamatta. Kristinusko on mukana näissä vanhoissa runoissa eli osa on nuorempia tai päivitetty. Vanhat muinaiset jumalat ja nykyjumaluus kulkevat rinnakkain. Sankaritarut elävät. Samoja taruaineksia noudattaa myös Stephen King Mustassa tornissa. Magiaa ja taikuutta on tässä näppäimistössäkin, jolla siirrän näitä kirjainmerkkejä näytölle ja talletan. Onko tämä se kuulu Sampo? Revolverimies Roland tarvitsee lääkettä. Verenmyrkytys etenee ja tykyttää punaisena suonia pitkin. Hän aikoo saada rohtoja toisesta maailmasta. Eddie taas tarvitsee apua piilottaakseen kokaiinipussit. Entä rakennusmestari Kalle Päätalo? Hän liikkuu tiukasti todellisuudessa. Kallea vie vastustamattomasti halu kirjoittaa, mutta siihen löytyy mutkia matkaan kuin konsanaan Antiikin Kreikan muinaistaruissa tai Shakespearen näytelmissä. Tie ei ole suora, mutta tarviiko ollakaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti