Terveisiä Taavetista

     

Helmikuu on alkanut leutona ja samanlaisena tuntuu jatkuvan. Luin eilen loppuun Goethen Faustin molemmat osat. Olin lukenut sen aiemmin nuorukaisena. En muista mitä mieltä olin Faustista silloin, mutta nyt en päässyt tarinan enkä tekstin imuun. Jos vertaan Faustia hiljattain lukemiini Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoihin, Homeroksen Ilias- ja Odysseia -teoksiin ja Kalevalaan, Faust jää siinä seurassa viimeiseksi. Runeberg oli parasta näistä lukemistani. Parasta tarkoittaa, että pidin ja lämpenin sille eniten. Helena siirtyi seuraavaan Koillismaa -teokseen Selkosen kansaa. Hän tuntee mielenkiintoa seurata kirjailijantietä. Stephen Kingin Mustassa tornissa aloitimme kolmannen osan Joutomaa. Se ei alkanutkaan sillä kohtauksella, jonka muistin. Joko odottamani kohtaus on vasta tulossa siinä tai se on tykkänään jossain toisessa osassa. Muisti ei ole luotettava. Luimme kuusikymmentä sivua, jonka aikana ensimmäinen täpärä tilanne on selvitetty. Revolverimies Roland ja tulevat revolverimiehet Eddie Dean, ex-narkkari ja Susannah Dean, Detta/Odetta -hybridi. Joutomaa tuli julki vuonna 1991.

Terveisiä Taavetista

    

Kävelimme eilen, sunnuntaina aamuhämärissä Taavetin Linnalantietä länteen. Korkeat lumivallit reunustivat kevyen liikenteen väylää. Kahdessa mökissä puuston katveessa, joissa ei ollut näkynyt vuoteen tai noin eloa, oli valoa ikkunoissa. Hyvä. Molemmat kohteet taitavat olla varsinaisia mökki-ihmisten unelmia isoine tontteineen ja piharakennuksineen. Eilen luimme loppuun Stephen Kingin Mustan tornin toisen osan Kolme korttia pakasta. Se oli kolmastoista lukemani kirja tänä vuonna ja kolmas ääneen. Ennakkoon muistan mieltyneeni eniten juuri tähän osaan. Samoin muistan ennakkoon, että seuraava osa, Joutomaa, alkaa puolestaan kaikista upeimmin. Revolverimies, Mustan tornin avausosa tuli julki originaalina 1982 ja Kolme korttia pakasta viisi vuotta myöhemmin 1987. Stephen King kertoo kirjoittaneensa Revolverimiestä kaksitoista vuotta. Helenalla on Kalle Päätalon Koillismaa kesken. Hyvä kirja, hän kehuu painokkaasti. Goethen Faustia olen lukenut nyt kaksi kolmasosaa. Siinä oli välillä suvantojakso, mutta nyt se etenee jälleen vauhdikkaammin. Kirjoittamattomat moraali- ja sopivaisuussäännökset, jotka vallitsivat teoksen kirjoitusaikaan, ovat tosiaan kuin toisesta todellisuudesta, muinaisuudesta. Tässäkin kirjassa lukija talutetaan toiseen maailmaan ja sen käsitemaailmaan ja jotka eivät tunnu niin pelottavilta ja järkyttäviltä kuin kirjailija on ehkä tarkoittanut. Aika on eri.

Terveisiä Taavetista

   

Öljytyö vuodelta 2001. 

 

Katsoimme eilen illalla poikkeuksellisesti televisiota. Urheiludramatiikkaa, kun Italian Milanon paikalliskamppailussa Inter oli kiinni voitossa, menetti pelin hallinnan siksi hetkeksi, että vastapuoli AC Milan pääsi tasoittamaan ja tekemään voittomallin. Toinen draama oli Afrikan cupin pronssiottelu, jossa Burkina Faso johti kolme nolla kaksikymmentä minuuttia ennen peliajan päättymistä, mutta Kamerun nousi tasoihin ja ratkaisu siirtyi rangaistuspotkukilpailuun, jonka Kamerun voitti. Helena lukee nyt Kalle Päätalon kirjaa Koillismaa. Hän ei ole varma, onko lukenut sen aikaisemmin, mutta ainkin jonkin Koillismaa -sarjan teoksen. Pääsin paremmin mukaan Goethen Faust -näytelmään, kun luin sitä kolmisenkymmentä sivua eteenpäin. Alun lämmittelystä asiaan, kun Faust näkee viehättävän nuoren neidon ja patistaa Mefistofeleen auttamaan häntä tämän valloituksessa. Seuraavassa hetkessä on jo ilmeisesti muhinoitu salaa ja tytön veli yllättää Faustin ja Mefistofeleen kujalla tulossa lemmenkohtaukseen ja alkaa tappelun, jossa Mefistofeles käskee Faustia pistämään uhria ja tämä tottelee. Seuraavaksi tapahtuma siirtyy Kyöpelinvuorelle. Mietin mielessäni, miten tämä runsaus on toteutettu näyttämöllä? Yhteislukuprojektissamme Mustan tornin etsintä on siinä vaiheessa, että Roland on hakemassa lääkettä tästä meidän ajastamme. Hän on psykopaatin sisällä ja ottanut tämän hallintaansa. Aseen ja panosten hankinta on vaiheessa. Samaan aikaan toisaalla väsynyt Eddie nukahtaa ja Detta ryömii esiin kivenkolosta, vie miehen aseen, ottaa köyden ja aloittaa laittamalla hirttosilmukan uhrin kaulan ympäri. Aseella uhaten hän köyttää miehen kädet samaan hirttoköyteen, toiseen juoksevaan silmukkaan ja lopuksi jalat taakse ylös kolmanteen silmukkaan ja retuuttaa paketin vuorovesirajaan hummeriotusten tulevaksi saaliiksi. Jännitettä.

Terveisiä Taavetista

     

Akryyli vuodelta 1998. 

Hyvää Runebergin päivää. Kuukausi sitten luin Runebergin runoteoksen Vänrikki Stoolin tarinat. Siitä on yhä jäljellä hyvä maku. Mietin pitäisikö etsiä se alkuperäisenä Fänrik Stools sägner? Pyry alkoi yöllä Luumäen Taavetissa ennen vuorokauden vaihdetta. Aloin lukea eilen J.W.Goethen murhenäytelmää Faust. Olen lukenut sen kerran ennen, historian aamuna, mutta en muista siitä käytännössä mitään. Pitkä, raskassoutuinen ja outo tarina, väitän luettuani siitä nyt kolmanneksen. Meneekö siitä jotain ohi minulta? Kaikkiko? Enkö ymmärrä? Helena lukee Kalle Päätalon Kairankävijää ja pidättelee naurua. Luimme taas eteenpäin Stephen Kingin Mustaa tornia. Siinä oli vuorossa korttien sekoittaminen eli kolmikko vaelsi ja ponnisteli seuraavalle ovelle. Ovessa lukee Heittäjä. Sekoittaminen päättyy siihen jännään tilanteeseen, että Roland astuu yksinään toiselle puolelle. Eddie jää haikailemaan kadonnutta Odettaa, jonka jokin peto on varmaan raadellut ja syönyt tai josta naisesta on kuoriutunut taas esiin pelottava ja vaarallinen Detta.

Terveisiä Taavetista

     

Luumäen Lehdessä oli esillä eilen uusi kuntastrategia, kunta tunnetuksi ja ryhdikkäästi eteenpäin, koiria ja luita. Viite Luu. Lehdessä oli myös hyvät kirjoitukset lintuharrastajasta ja Kabulin valkoisesta koirasta Luumäen hangilla. Luin eilen loppuun Sirpa Kähkösen Lakanasiivet. Kahdestoista lukemani kirja tänä vuonna. Sillanpää -tunnelmointi jatkui loppuun asti. Hyvää tekstiä. Tosin tätä Kuopio -sarjaa ennalta tuntematta henkilöhahmoja oli näin hidasjäykkiselle lukijalle turhan monta. Helena on tarttunut Kalle Päätalon Kairankävijään. Se on ilmeisesti ensimmäinen Päätalon kirja, jonka hän luki aikoinaan ja jolloin Iijoki -monumentti uinui vasta kirjailijan humeetissa. Stephen Kingin Mustassa tornissa Eddie ja Roland ottavat tuntumaa skitsofreeniseen Detta, Odettaan, jossa on tappavan vaarallinen raivopää toisena ja sivistynyt älykköneekeri toisena. Hän huomautti siitä, että Eddie puhui mustasta. Aha, se oli pilkallisesti sanottu kuusikymmentäluvulla, vaikka myöhemmin siitä tuli korrekti ilmaus. Rolandin penisilliinikuuri jäi kesken ja mies kärsii uudelleen pahasta tulehduksesta.

Terveisiä Taavetista

    

Luumäen Taavetissa on torstaiaamuna talon mittarissa kahdeksantoista astetta pakkasta. Roto -käsikirjoitusurakka on toistaiseksi takana. Työstin sitä melkein kolme kuukautta. Siinä on nyt sivuja 319 eli aiempi, kahden vuoden takainen käsikirjoitus piteni kolmanneksella. Laitan tekstin sivuun. Siivoan työpöytäni eli klaffipiirongin. Minulla on mielessä kaksi uutta tarinaa, lyhyt ja pitkä ja otan niihin tiedostopohjan. Voisin käyttää niistä Terveisiä Taavetista -postauksessa nimityksiä Pitkä ja Lyhyt. Ne voivat olla myös työniminä. Helena sai oman luku-urakkansa tehtyä, kaksikymmentäkuusi osaa Kalle Päätalon Iijoki -sarjaa. Muut sarjan osat ilmestyivät peräkkäisinä vuosina, mutta viimeinen osa parin välivuoden jälkeen, kun kirjailija oli saanut runsaasti ihailijapostia ja kysymyksiä, miten sitten kävi Iijoen hahmojen? Eilen iltapäivällä luimme reilut viisikymmentä sivua Stephen Kingin Mustaa tornia. Edessä on toinen henkilö, joka vedetään mukaan etsimään Tornia, skitsofreeninen Detta, Odetta, musta nainen, jonka jalat ovat leikkautuneet metro-onnettomuudessa irtipoikki polvien yläpuolelta. Eilen tutustuimme henkilöön tämän 60-luvun New Yorkissa ja sitten Roland, Relvolverimies meni henkilön mielen sisään, otti tilanteen hallintaan ja kaappasi tämän omaan maailmaansa. Sirpa Kähkösen Lakanasiivet -romaania olen lukenut melkein kolmesataa sivua. Siinä oli verraton kohta, kun nuori tyttö kertoo vähän vanhemmalle pojalle, että hänen tätinsä kulkee töissä Arabiassa, maalaa siellä tähtiä kuppeihin ja poika ajattelee tämän puhuvan palturia ja näkee mielessään Arabian niemimaan aavikot.

 

Terveisiä Taavetista

   

 

Luumäen Taavetissa on nyt korkeat vanhanajan lumivallit teitten ja jalankulkuväylien laidoilla. Postikorttimaisemat, joissa tosin on hevosten, rekien ja hiihtäjien sijasta autoja ja lumilinkoja vetäviä jättitraktoreita. Ihmiset ovat samoja, samoin potkukelkat. Olen lukenut kahtena päivänä Sirpa Kähkösen kirjaa Lakanasiivet. Ensitutustumiseni Kähköseen. Teksti on hyvää, mutta romaanin henkilömäärä huimaa. Lakanasiivet on löytynyt meidän kirjahyllyymme kirjaston poistokirjalaarista vajaa neljä vuotta sitten. Luettuani melkein puolet kirjasta mieleeni tulee kirjailijoista Frans Emil Sillanpää, Kjell Westö, Eeva Joenpelto, jos mainitsen kolme ensimmäisenä mieleen nousevaa nimeä. Helena lukee edelleen Päätalon Pölhökantoa. Haimme eilen Luumäen pääkirjastosta varatun Kalle Päätalon Kairankävijä -romaanin. Kolmas painos vuodelta 1968, kaivettu varaston perukoilta. Huomaan sellaisen seikan Kallen kirjoissa, että ne on joko luettu resuiksi tai sitten painatuksellisesti kirjat eivät ole kovin kestäviä. Eilen pidimme myös yhteisen lukutuokiomme Kingin seikkailusarjassa, jossa lähestytään Mustaa tornia, vaikka lukija ei voi tietää ollaanko lähestymässä sitä vai loitontumassa kohteesta?