Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Terveisiä Taavetista

   



Öljytyö vuodelta 2001. 

 




Katsoimme eilen illalla poikkeuksellisesti televisiota. Urheiludramatiikkaa, kun Italian Milanon paikalliskamppailussa Inter oli kiinni voitossa, menetti pelin hallinnan siksi hetkeksi, että vastapuoli AC Milan pääsi tasoittamaan ja tekemään voittomallin. Toinen draama oli Afrikan cupin pronssiottelu, jossa Burkina Faso johti kolme nolla kaksikymmentä minuuttia ennen peliajan päättymistä, mutta Kamerun nousi tasoihin ja ratkaisu siirtyi rangaistuspotkukilpailuun, jonka Kamerun voitti. Helena lukee nyt Kalle Päätalon kirjaa Koillismaa. Hän ei ole varma, onko lukenut sen aikaisemmin, mutta ainkin jonkin Koillismaa -sarjan teoksen. Pääsin paremmin mukaan Goethen Faust -näytelmään, kun luin sitä kolmisenkymmentä sivua eteenpäin. Alun lämmittelystä asiaan, kun Faust näkee viehättävän nuoren neidon ja patistaa Mefistofeleen auttamaan häntä tämän valloituksessa. Seuraavassa hetkessä on jo ilmeisesti muhinoitu salaa ja tytön veli yllättää Faustin ja Mefistofeleen kujalla tulossa lemmenkohtaukseen ja alkaa tappelun, jossa Mefistofeles käskee Faustia pistämään uhria ja tämä tottelee. Seuraavaksi tapahtuma siirtyy Kyöpelinvuorelle. Mietin mielessäni, miten tämä runsaus on toteutettu näyttämöllä? Yhteislukuprojektissamme Mustan tornin etsintä on siinä vaiheessa, että Roland on hakemassa lääkettä tästä meidän ajastamme. Hän on psykopaatin sisällä ja ottanut tämän hallintaansa. Aseen ja panosten hankinta on vaiheessa. Samaan aikaan toisaalla väsynyt Eddie nukahtaa ja Detta ryömii esiin kivenkolosta, vie miehen aseen, ottaa köyden ja aloittaa laittamalla hirttosilmukan uhrin kaulan ympäri. Aseella uhaten hän köyttää miehen kädet samaan hirttoköyteen, toiseen juoksevaan silmukkaan ja lopuksi jalat taakse ylös kolmanteen silmukkaan ja retuuttaa paketin vuorovesirajaan hummeriotusten tulevaksi saaliiksi. Jännitettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti