Terveisiä Taavetista

    

Neljätoista astetta pakkasta Luumäen Taavetissa. Tuulta nimeksi. Koska luin Marcel Proustin seitsenosaisen, suomennoksena kymmenosaisena julkaistun Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin, fiktion, muistelman tai verhotun sellaisen, kuvauksen Ranskan seurapiirien elämästä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa – koska luin sen viimeksi vasta reilu vuosi sitten, kirjan tapahtumat ovat yhä hyvin mielessä. Sekin auttaa, että tartuin nyt neljännen kerran Proustiin. Swannin tiessä, sen suomeksi kahtena niteenä ilmestyneissä kirjoissa on kolme jaksoa, ensin Combray, jossa kirjailija esittelee tulevia teemoja. Kertoja on minä -muodossa. Toisessa jaksossa, Swannin rakkaus, kertoja on taustalla, tulee muutaman kerran esiin, mutta enimmän aikaa kuvataan hän -muodossa Swannin ja Odetten tutustumista ja heidän rakkaustarinansa. Swannin tien lyhyessä kolmannessa jaksossa, Paikannimet: nimi, minäkertoja on äänessä, haaveilee tulevista matkoista Italiaan tai Normandiaan, kohtaa Pariisissa puistossa Swannin ja Odetten tyttären Gilberten, he leikkivät yhdessä ja nuori mies rakastuu syvästi. Helena lukee yhä James Joycen – Proustin aikalaisen – Finnegans Wakea ja sängyssä runoja. Stephen Kingin Mustan tornin osassa Callan sudet revolverimies Roland on tuskissa niveltulehduksen vuoksi, saa kalliokissan sappea vaivaansa ja he kolme, Roland, Eddie ja Susan kuulevat isä Callahanin elämäntarinan.

Terveisiä Taavetista

     

Pikkulinnut pyrähtelivät eilen vilkkaina Vallitien pensasaitojen oksistossa. Luumäen Taavetin koululaisilla on ollut hieno hiihtolomasää. Tänä perjantaiaamuna talon mittari näyttää yhdeksää astetta ja Ilmatieteen laitos ennakoi koko päiväksi aurikoista. Joycen Finnegans Waken rinnalla Helena on lukenut sängyssä runoja, eilen iltaviimeiseksi Veijo Meren kokoelmaa Ylimpänä pieni höyhen. Se on tullut meille Vantaan Tikkurilan kirjaston poistolaarista. Kingin Mustan tornin osassa Callan sudet revolverimies Roland esitti tervetuliaisjuhlallisuuksissa sadonkorjuutanssin muinaisesta Gileadista. Viimeinen eloon jäänyt ja ajan unohtama Revolverimies. Gileadin taru päättyi noin tuhat vuotta sitten. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen Swannin tien toisessa osassa, Swannin rakkaus, ylhäisen herra Swannin sydän kokee vahvoja tunteita rakkaansa Odetten takia, joka kohtelee miestä yliolkaisesti. Ymmärrän, että naiset ovat kiinnostuneet tästä lemmekkäästä kirjasta. Siinä ei tyydytä sanomaan kolmella sanalla: Minä rakastan sinua, vaan Proust käyttää siihen yli kaksisataa sivua: Mies sokeana naisen edessä, joka hyväksikäyttää häikäilemättömästi äveriään miesystävänsä kiintymystä. Marcel -kertoja on maininnut kahdesti, että Swannin tarina on samanlainen kuin hänen tiensä siinä vaiheessa, kun hän aikuistui ja alkoi liikkua seurapiireissä sen minkä heikolta terveydeltään pystyi.

Terveisiä Taavetista

    

Torstai aamun herkut. 

 

Pilvet ja auringonpaiste vaihteli eilenkin Luumäen Taavetissa. Iltapäivähetken lämpöasteissa lumi suli paikoin teitten pohjalla loskaksi ja jääti sen yötä kohti. Nyt on neljä astetta pakkasta. Kevät henkii. Valoa riittää päivä päivältä pitempään. Helena alkoi lukea eilen James Joycen Finnegans Wakea. Hän nauttii tekstistä, antaa mennä. Minä luin pitkän rupean Marcel Proustin Swannin rakkautta. Rakkaus, rakastuminen ja mustasukkaisuus kiertävät kehää, jahtaavat häntäänsä. Reissaan kieseissä pimeää Pariisia pitkin. Välillä otetaan vuokrahevonen ja annetaan kiireesti osoite. Ihmiset panettelevat ja parjaavat, ovat tahallaan ilkeitä ja puhuvat pahaa toisistaan selän takana niin kuin ovat tehneet iän ajan. Iltapäivällä istuimme sohvassa, Helena teki käsityötä ja minä luin eteenpäin Kingin Mustan tornin viidettä osaa, Callan sudet. Rolandin ka-tet meni yöllä koko joukko todashiin ja siirtyi seitsemänkymmentäluvun New Yorkiin, näkymätön ryhmä, jonka kadulla kulkijat aavistavat ja ohittavat kiertäen. He halusivat nähdä ruusun ja kuulla sen hyrinän. Mutta ruusu sairastaa. Maailmat ovat vaarassa luhistua. Stephen King ennustelee.

Terveisiä Taavetista

     

Tänään aloitan kymmenettä perättäistä päivää työstämään tätä kirjoituskertaa Roto -käsikirjoitusta. Eilen, kun lopetin olin siinä sivulla sata ja koko käsikirjoitukseen on kertynyt 326 sivua. Ulkona on vielä pimeää, kello on tulossa kuusi ja lämpötila kaksi astetta miinuksella. Helena on lähdössä sauvakävelemään. Helena sai kirjastosta varaamansa Jillianne Hoffmanin jännärin Morfeus ja luki sen eilen yli puolenvälin. Minä otin toisen Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä niteen. Kääntäjänä on nyt ja jatkossa edesmennyt Inkeri Tuomikoski, jolta jäi viimeinen osa Proustia suomentamatta ja joka päätösosa on Annikki Sunin tekemä. Suomalaiset naiset ovat käsitelleet Proustia. Kadonneen ajan ensimmäisen kirjan Swannin tien alkuosa Combray oli teemojen esittelyä. Nyt aloittamani toinen nide jakaantuu kahteen osaan, Swannin rakkaus ja Paikannimet: nimi. Swann on jo tuttu Combrayn kaunokirjallisesta esittelystä, mutta uusina tulevat mukaan Verdurinin seurapiiri. Odette, johon Swann rakastuu, kokotti, on myös esiintynyt jo Combrayn tekstissä. Luimme eilen myös eteenpäin revolverimiehien seikkailua siinä oudossa maailmankaikkeudessa, johon heidän tiensä on vienyt Stepehen Kingin Mustan tornin osassa Callan sudet. Aikovatko he taistella Ukkosjylyn Susia vastaan vai ei ja joita vastustajia on suuri ylivoima?

Terveisiä Taavetista

    

Eilen täällä Salpausselällä Luumäen Taavetissa puolenpäivän jälkeen pilvet väistyivät ja lopun päivää aurinko paistoi, oli lämpöasteita, mutta se ei sulattanut vielä lumia. Traktori kuormasi lunta pois katuvarsilta ja pihoilta toisen traktorin lavalle ja kuorma-auton kyytiin ja nämä kuskasivat sen kerrostalomme viereiselle kesantopellolle, niitylle. Tänään on laskiaistiistai. Paikkakunnan koululaisilla on sopivasti hiihtoloma. Helena lukee seuraavaa Perry Masonia: Huoleton amor. Minä sain loppuun Proustin Combrayn. Nautittava lukukokemus yhä edelleen. Teksti on sadan vuoden takaa ja siinä on kiertoilmauksia, kun kirjailija käsittelee uskaliaita aiheita ja niinpä eteen tulee myös sellaisia kohtia, joissa tuntuu, että Marcelin kieli menee solmuun, mutta en antanut sen vaivata mieltäni. Huomioin samalla lailla kuin painatuksessa tulleet virheet. Stephen Kingin Mustassa tornissa jatkoimme Callan susien ääneenlukua. Musta torni -sarjassa Kingin mielessä selkeytyy tarinan jatko – oletan näin – ja se yhtenäinen ote alkaa neljännen osan, Velhon loppuluvussa ja jatkuu loppuun asti. King ottaa esiin luvun 19 ja se on mukana kaikissa käänteissä. Ruusu on toinen käsite, josta Revolverimiehen, Rolandin ka-tet joutuu kantamaan huolta ja Säteet, jotka johtavat väistämättä itse Tornille.

Terveisiä Taavetista

    

Helmikuun viimeinen päivä ja Kalevalan päivä. Liputuspäivä. Luin vuoden alussa viimeinkin tämän kansalliseepoksen kannesta kanteen, Lönnrotin Kalevalan. Se kesti kansainvälisen vertailun. Siinä käytettiin sanoja ennemmin kuin aseita ja usein konflikti ratkesi ilman verenvuodatusta. Mallikkaasti. Helena luki eilen loppuun Erle Stanley Gardnerin Perry Mason -dekkarin Ruskeaverikön tapaus. Unilukemisiksi hän otti Pekka Kejosen Jamit. Eilen iltapäivällä luimme viisikymmentä sivua Stephen Kingin Mustan tornin viidettä osaa, Callan sudet. Eddie, Jake ja Oi, mäyriäinen on mukana, totta kai, siirtyvät unissaan tai hypnoosissa tai sen tapaisessa tilassa New Yorkiin suojelemaan Ruusua. Ruusu kasvaa siellä puretun rakennuksen tontilla ja sitä täytyy varjella rakentajilta ja raivaustraktoreilta. Susannah taas livahtaa öisin yksin syömään sammakoita ja verijuotikkaita, jotta Heppu saisi ravintoa. Roland seuraa ja varjelee salaa naista vaaroilta ja murehtii maailman menoa. Siitä maailmasta siirryin kevyesti Marcel Proustin Combrayn kuvitteelliseen pikkukaupunkiin junamatkan päähän Pariisista ja jossa ei tunneta vielä sähköjä eikä autoja pikkupojan varttuessa, lukiessa ja tutkiessa erikoisia yhteiskuntasuhteita, sovinnaisuuksia ja pinttyneitä tapoja. Combray alkaa: ”Pitkät ajat menin varhain nukkumaan. Toisinaan...”

Terveisiä Taavetista

    

Kevättalvella on näitä kylmiä aamuja, talon mittari näytti viiden jälkeen kuuttatoista astetta pakkasta, jos uskon silmiini ja iltapäivällä lämpötila noussee nollaan tai lämpöasteille. Kevät on voimallinen. Tuuli kantaa kevyitä terveisiä lounaasta. Eilen oli Helenan vuoro lukea Pekka Kejosen Napoleonin epätoivo: Hauska. Aloitimme Stephen Kingin Mustan tornin viidennen osan nimeltä Callan sudet. Luimme prologin. Siinä esiteltiin rontit, aivottomat, isot ihmiset, jotka Sudet olivat ryövänneet Myrskyn maahansa pieninä ja palauttaneet takaisin aikuisina epäihmisinä. Kirjassa sanansaattajarobotti Andy tiedotti, että Sudet ovat tulossa kuukauden päästä. Edellisen kerran ne kävivät ja herättivät kauhua sukupolvi sitten ja nyt ne tulevat kokemaan uuden ihmissadon. Sama robotti oli havainnut, että Säteen tiellä lähestyy revolverimiehiä: Miksi näiltä ei pyydettäisi ammattiapua, tuhoamaan Sudet? Eilen luin myöhemmin itsekseni jälleen muutaman sivun Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Olen Swannin tien Combrayn puolivälissä. Sen ovat suomentaneet Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen yhdessä. Proustin ison kirjan parissa ovat päässeet monet eri kääntäjät koettelemaan voimiaan. Hieno asia tällaisesta ranskaa taitamattomasta, että pääsee lukemaan upean ja yhä toimivan merkkiteoksen.