Terveisiä Taavetista

   

Eilen päiväkävelyllä otimme valokuvia muun muassa pajunkissoista. Huoltoaseman ja viereisen korjaamon pihan kulmalla pääsi lähelle pientä pajua ja kun kotona katsoin tietokoneelta otoksia, huomasin, että pajun hennolla oksalla oli kissojen ohella kaksi siivellistä hyönteistä, pienempiä kuin kärpänen. Bonusta. Luonto herää uuteen kasvukauteen. Kun luen Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaania ja riippumatta mitä osaa siitä, olen mielessäni Toivakan Vanhan pappilan pihapiirissä. Eilen luin loppuun Guermantesin tien ykkösosan ja aloitin kakkosen. Ykkösessä päähenkilö tutustuu seurapiireihin. Kirjan lopussa sairastellut isoäiti saa kohtauksen ja lääkäri uskoo päähenkilölle, että vanha ihminen on kuolemassa. Helena alkoi lukea James Ellroyn kirjaa Verirahat. Stephen Kingin Musta torni -sarjan kuudennessa osassa Susannan laulu Callahan, Jake ja Oi-mäyriäinen ovat tunkeutumassa vampyyrien pitoihin, ravintolaan, jossa näillä verenimijöillä on yksityistilaisuus. Callahan on vakuuttunut siitä, että he kuolevat kaikki.

 

Terveisiä Taavetista

    

Muutteeksi utuinen aamu Luumäen Taavetissa. Aurinko piiloilee. Pakkasta on kuitenkin seitsemän ja puoli astetta. Helena vei petivaatteet tuulettumaan parvekkeelle. Sain käytyä Roto -käsikirjoituksen tuoreimman kirjoituskerran läpi. Siinä meni melko tarkkaan kuukausi. Sitä edellinen kirjoituskerta alkoi marraskuussa viime vuoden puolella ja vei aikaa kaksi ja puoli kuukautta. Roto -käsikirjoitus oli silloin marraskuussa jo olemassa, vanha romaaniyritelmä, jolla otin osaa johonkin kirjoituskilpailuun kolmisen vuotta takaperin, mutta ilman tulosta. Nyt tämä perusteellisesti muokattu käsikirjoitus on siinä vaiheessa, että luen sen läpi, uteliaisuuttani. Asennoidun sillä lailla, että se on valmis, mutta jos tekstissä on lyöntivirheitä, korjaan ne saman tien. Eilen luin pitemmän osion Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -mahtiromaanin viidettä suomennettua osaa Guermantesin tie 1. Proust sommittelee kirjansa hyvin esimerkiksi sikäli, että hän ottaa valikoiden esiteltäväksi henkilöhahmoja, jotka ilmestyvät kirjan sivuille myöhemmin, mutta eivät aivan outoina. Ei tarvitse selata ja etsiä missä tämä on muka mainittu. Eilen lukemillani sivuilla päähenkilö on seurapiiritapaamisessa ja hänet esitellään viimein ja hän pääsee puheisiin ihailemansa herttuattaren kanssa. Tapaamisessa on käymäsiltään runsas kirjo henkilöitä, suurin osa niitä, jotka ovat jo esiintyneet romaanissa aiemmin ja näiden lisäksi jälleen muutamia uusia. Proust lainaa kuviteltuja puhekatkelmia. Hain eilen Luumäen Pääkirjastosta Stephen Kingin Musta torni -sarjan päätösosan Musta torni. Huomasin, että siinä on melkein tuhat sivua, kun meillä kesken olevassa osassa Susannan laulu on puolta vähemmän sivuja. Susannan laulussa Roland hypnotisoi patruunaa pyörittämällä kirjailija Stephen Kingin ja saa tämän puhumaan totta ja hän ja Eddie patistavat tarinankertojaa jatkamaan kesken heittämäänsä Mustaa tornia. Helena lukee parhaillaan yhtä kirjaa, Simenonin dekkaria Maigret Vichyssä.

Terveisiä Taavetista

    

Tulipallo kiirehti pois näkyvistä Luumäen Taavetin taivaalla eilen iltapimeällä. Helena tutki netissä, oliko siitä muiden havaintoja ja niitä löytyi. Kirkkaampi kuin Venus, joku kirjoitti. Sen sekunninosan aikana, jonka tulipallo näkyi, arvioin, että tuikku oli kolme kertaa isompi ja valovoimaisempi kuin kirkkaimmat tähdet. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanissa on aivan alussa valaistuksena kynttilä, jonka nuori päähenkilö sammuttaa makuuhuoneessaan ja jää valvomaan pimeään. Guermantesin tiessä isoäiti soittaa tyttärenpojalleen puhelimella, kun nuorukainen on tapaamassa ystäväänsä kasarmikaupungissa, soittaa postitoimistoon ja sen seurauksena nuorukaiselle tulee niin kova koti-ikävä, että hän rientää heti seuraavana aamuna Pariisiin. Rautatie ja sähkösanomat ovat olleet jo arkipäivää ja nyt tulee uutena puhelinyhteydet keskusneiteineen. Kadonneen ajan alkupuolella nuori herrasmies käy myös bordellissa – juonipaljastus – ja tapaa siellä erään Rachelin ja kuinka ollakaan, sama nuori nainen, näyttelijätär on päähenkilön ystävän Saint-Loupin ylläpitämä rakastajatar. Stephen Kingin Mustassa tornissa, Susannan laulussa revolverimieskaksikko Roland ja Eddie – juonipaljastus – suuntaavat Maineen etsimään kirjailijaa auttamaan heitä: Stephen King tulee pahaa aavistamatta talonnurkan takaa pihalle, näkee luomansa henkilöhahmot edessään, parahtaa, pyörähtää ympäri ja lähtee karkuun. Mutta hän ei pääse pakoon. Talo on järven rannalla ja kirjailija pysähtyy seisomaan jalat sääriä myöten vedessä. Roland polvistuu hiekalle ja anoo kirjailijaa kuuntelemaan. Helena sai luettua loppuun yhden Maigret'n ja valitsi seuraavan: Maigret Vichyssä.

Terveisiä Taavetista

    

Uusi viikko alkoi ja valoisampi vuodenpuolisko. Eilen aurinko paistoi hetken parvekkeellemme ennen kuin sen kehrä painui mailleen. Parvekkeemme on kerrostalon pohjoispuolella ja olemme talven pimennossa, mutta nautimme kesäkaudella aamuin illoin päivänpaisteesta. Toissapäivänä liehuivat liput Minna Canthin kunniaksi. Oikein. Onko hän toistaiseksi ainoa suomalainen nainen, jolle on omistettu oma liputuspäivä? Parannettavaa on. Minun on pitänyt kirjoittaa Stephen Kingistä se, että kaikki hänen kirjoittamansa ei vältä arvosteluani ja kritiikkiäni. Toden toistaminen tympii. Fiktiivisen romaanin luonteeseen kuuluu, että siinä lukija asennoituu niin kuin ottaisi kirjoitetun totena ja tapahtuneena, vaikka tietää toki, että kaikki kerrottu tai osa on satua. Mielestäni on tyylirikko kirjoittaa silloin vielä varta vasten, että tämä on totta, tämä tapahtuu nyt todesti. Eilen luimme viisikymmentä sivua lisää Mustan tornin kuudetta kirjaa Susannan laulu, jossa kolmehahmoinen, musta ja valkoinen nainen, joka on raskaana ja ei ole, tekee matkaa itsensä kanssa rimpuillen telakalle eli synnyttämään jonkin demonin matkaan laittaman demoniperillisen. Mahtavaa mielikuvituksen lentoa ja huolellista kirjoittamista. Helena luki loppuun Kingin kirjan Kalpea aavistus ja harkitsee, minkä monista hyvistä kirjoista haluaisi nauttia seuraavaksi. Maigret ja kadonnut asiakirja sulaa hitaammin, koska uni tulee niin äkkiä. Olen lukenut kolmasosan Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -suurromaanin viidettä, suomeksi julkaistua osaa Guermantesin tie 1, jossa päähenkilö on tervehtimässä ja viettämässä aikaa Saint-Loupin luona tämän kasarmilla ja paikallisessa pikkukaupungissa. Hän anoo ystäväänsä, jonka täti on Guermantesin herttuatar, kehumaan häntä, Marcelia tälle naiselle ja jos mahdollista, järjestämään tapaamisen. Olen maininnut aiemmin, että en pidä erityisemmin tästä päähenkilöstä. Olenko tänään äkätuulella?

Terveisiä Taavetista

   

Tänään on kevätpäivän tasauksen hetki. Kolme ja puoli astetta pakkasta. Aloitin eilen lukemaan Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin viidettä kirjaa Guermantesin tie 1. Se ajankohta, jota kirjailija kuvaa siinä on 1800 -luvun loppuvuosia. Proustin vanhemmat kuolivat 1900 -luvun alussa ja jättivät ison perinnön pojalleen (pojilleen?) ja kirjailija saattoi omistautua suurteokselleen sairastelunsa rinnalla. Hän sai valmiiksi neljä osaa, Swannin tien, Kukkaanpuhkeavien neitojen varjossa, Guermantesin tien ja Sodoma ja Gomorran. Vanki, Pakenija ja Jälleenlöydetty aika ovat Proustin veljen loppuun saattamia ja toimittamia, mutta niissä on Marcel Proustin ääni tallella. Guermantesin tien alussa päähenkilö on päässyt lähelle palvomaansa Guermantesin herttuatarta, koska Proustin perhe on muuttanut vuokralle Guermantesin yksityishotelliin. Päähenkilö etsii etsimällä tilaisuuksia osua kohtaamaan tämän tyylikkään naisen. Stephen Kingin Mustan tornin osassa Susannan laulu revolverimies Eddie joutuu pidättelemään murhanhimoaan, kun tontinomistaja Cal Tower käy hänen hermoilleen ja kaiken aikaa Susannahin synnyttämisen ja kohtalon hetki on lankeamassa. Eddie kyselee kirjailija Stephen Kingistä. Hänellä on sellainen tunne, että heidän on etsittävä myös tämä henkilö käsiinsä, mutta onko King edes todellinen vai pelkkä fiktio? Helena on lukemassa viimeisiä sivuja Kingin kirjasta Kalpea aavistus ja Simenonin Maigret ja kadonnut asiakirja -dekkaria.

 

Terveisiä Taavetista ja Lappeenrannasta

    

Talon mittarissa on aamuviideltä Luumäen Taavetissa puoli astetta lämmintä. Talven ote kirpoaa valon lisääntyessä. Eilinen kului Lappeenrannassa. Lähdin aamun ensimmäisellä bussilla ja palasin puolenpäivän jälkeen. Liukkaita jalkakäytäviä oli siellä yhtä lailla kuin Taavetissa. Hiekka on haussa. Tästä uutisoitiin jokin vuosi sitten. Kun asuimme kaksi vuotta Helsingissä yhdeksänkymmentäluvulla, merellä horisontissa seisoivat hiekkajaalat vai mikä sen aluksen nimi on, johon vinssataan merenpohjasta hiekkaa. En avannut eilen Roto -käsikirjoitustani, mutta luin sentään ääneen Stephen Kingin mielikuvituksellista Mustaa tornia. Susannan laulussa Susannah on pahassa pulassa, mutta kirjailija opasti lukijan vaihteeksi revolverimiesten Rolandin ja Eddien matkaan, jotka putkahtivat maalaishuoltoaseman pihalle ja samalla rikollisten väijytykseen. Seurasi raju tulitaistelu, joissa hengenmenetyksiä tuli runsaasti. Paikalla oli kauppaostoksilla vanhempi mies, joka osoittautui selväjärkiseksi ja rohkeaksi ja opasti revolverimieskaksikon turvaan. Luin loppuun Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin suomeksi ilmestyneen neljännen osan Paikannimet: Paikkakunta. Päähenkilö luulee, että yksi nuori neito kaipasi suudelmaa, kaipasi lähentelyä, mutta nuorimies sai pakit ja jäi ikuisesti ymmälleen. Oliko tässä käännekohta tämän miehen tai fiktiivisen henkilön mieselämässä ja -ajatuksissa: Naisia ei voi ymmärtää. Minä en enää yritäkään. Helena jatkaa yhä Kingin Kalpean aavistuksen parissa. Hänellä näkyi olevan unilukemisena Simenonin Maigret ja kadonnut asiakirja -dekkari.

Terveisiä Taavetista

   

Parvekkeella näkyy hämäävästi kaksi täysikuuta. Lännen puolella on aito ja idän puolen parvekelaseissa on kuun heijastus. Pakkasta yhdeksän ja puoli astetta. Helenalla kesken oleva Stephen Kingin kirja Kalpea aavistus sopii nimen puolesta yhteen vaalenevan, rusottavan taivaanrannan kanssa. Gardnerin Perry Mason ja pelokkaat perijät on hänellä myös kesken. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanissa päähenkilö nauttii olostaan tyttöparven keskellä ja mukana. Lärpätys ja lörpöttely rauhoittaa hänen hermojaan. Hänen ei tarvitse ottaa osaa edes keskusteluun eikä olla skarppina. Stephen Kingin Mustan tornin kuudennessa osassa Susannan laulu, Susannah-Mia-Detta löytää pienen kilpikonna-amuletin sen kassin kyljessä olevasta salataskusta, jossa hän tai he kuskaavat mukana epämiellyttävää Mustaa Kolmeatoista, lasipalloa, johon ei kannata kurkistella ja jota ei pidä jäädä kuuntelemaan, jotta ei päädy noidutuksi. Pieni kilpikonnaveistos toimii hypnotisointiapuna. Susannah tietää, että hänen pitää päästää piiloon, joten hän hypnotisoi ohikulkevan rikkaan nörtin varaamaan ja maksamaan hänelle hotellihuoneen viikoksi. Näppärä veto kirjailijalta. Näitä näppäryyksiä on Mustassa tornissa riittämiin.