Kaunis kesäpäivä

torstai 24. maaliskuuta 2022

Terveisiä Taavetista

   









Eilen päiväkävelyllä otimme valokuvia muun muassa pajunkissoista. Huoltoaseman ja viereisen korjaamon pihan kulmalla pääsi lähelle pientä pajua ja kun kotona katsoin tietokoneelta otoksia, huomasin, että pajun hennolla oksalla oli kissojen ohella kaksi siivellistä hyönteistä, pienempiä kuin kärpänen. Bonusta. Luonto herää uuteen kasvukauteen. Kun luen Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaania ja riippumatta mitä osaa siitä, olen mielessäni Toivakan Vanhan pappilan pihapiirissä. Eilen luin loppuun Guermantesin tien ykkösosan ja aloitin kakkosen. Ykkösessä päähenkilö tutustuu seurapiireihin. Kirjan lopussa sairastellut isoäiti saa kohtauksen ja lääkäri uskoo päähenkilölle, että vanha ihminen on kuolemassa. Helena alkoi lukea James Ellroyn kirjaa Verirahat. Stephen Kingin Musta torni -sarjan kuudennessa osassa Susannan laulu Callahan, Jake ja Oi-mäyriäinen ovat tunkeutumassa vampyyrien pitoihin, ravintolaan, jossa näillä verenimijöillä on yksityistilaisuus. Callahan on vakuuttunut siitä, että he kuolevat kaikki.






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti