Tulipallo kiirehti pois näkyvistä Luumäen Taavetin taivaalla eilen iltapimeällä. Helena tutki netissä, oliko siitä muiden havaintoja ja niitä löytyi. Kirkkaampi kuin Venus, joku kirjoitti. Sen sekunninosan aikana, jonka tulipallo näkyi, arvioin, että tuikku oli kolme kertaa isompi ja valovoimaisempi kuin kirkkaimmat tähdet. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanissa on aivan alussa valaistuksena kynttilä, jonka nuori päähenkilö sammuttaa makuuhuoneessaan ja jää valvomaan pimeään. Guermantesin tiessä isoäiti soittaa tyttärenpojalleen puhelimella, kun nuorukainen on tapaamassa ystäväänsä kasarmikaupungissa, soittaa postitoimistoon ja sen seurauksena nuorukaiselle tulee niin kova koti-ikävä, että hän rientää heti seuraavana aamuna Pariisiin. Rautatie ja sähkösanomat ovat olleet jo arkipäivää ja nyt tulee uutena puhelinyhteydet keskusneiteineen. Kadonneen ajan alkupuolella nuori herrasmies käy myös bordellissa – juonipaljastus – ja tapaa siellä erään Rachelin ja kuinka ollakaan, sama nuori nainen, näyttelijätär on päähenkilön ystävän Saint-Loupin ylläpitämä rakastajatar. Stephen Kingin Mustassa tornissa, Susannan laulussa revolverimieskaksikko Roland ja Eddie – juonipaljastus – suuntaavat Maineen etsimään kirjailijaa auttamaan heitä: Stephen King tulee pahaa aavistamatta talonnurkan takaa pihalle, näkee luomansa henkilöhahmot edessään, parahtaa, pyörähtää ympäri ja lähtee karkuun. Mutta hän ei pääse pakoon. Talo on järven rannalla ja kirjailija pysähtyy seisomaan jalat sääriä myöten vedessä. Roland polvistuu hiekalle ja anoo kirjailijaa kuuntelemaan. Helena sai luettua loppuun yhden Maigret'n ja valitsi seuraavan: Maigret Vichyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti