Terveisiä Taavetista

   

Toukokuun viimeisen päivän aamu. Näin juuri keittiön ikkunasta, kun kaksi joutsenta lensi tästä yli. Lämpötila Luumäen Taavetissa on kymmenen astetta. Kolme metriä tuulta idästä ja ennusteessa luvataan päivällä sadetta. Eilen edistyin neljä sivua uusinta käsikirjoitustani. Se on muokkaantumassa sivulla 86. Kirjoitin eilen ensin noin kolme sivua jatkoa tarinaan ja päivemmällä lisäsin noin sivun tarinan väliin. Luin sata sivua Jorma Korpelan kirjaa Tohtori Finckelman. Meillä on siitä WSOY:n taskukirjaversio, näkyy olevan toinen painos. Kirjaston sivuilta näin, että kirjasta on otettu kolmas painos vuosituhannen vaihteen aikoihin. Korpelan kirjailijanaika sijoittuu samaan aikakauteen kuin vaikkapa – Leo Kalervo, Marko Tapio, Veijo Meri, Väinö Linna ja Kalle Päätalo, jotka viisi viimeksimainittua ovat jääneet selvemmin ja ehjempinä mieleen. Korpela jää näiden suuruuksien varjoon, jää kummajaiseksi. Finckelman on veijariromaani, mutta sen henkilöhahmot maistuvat minusta paperisilta, kliseiltä. Kielellistä nokkeluutta ja osaamista on, mutta niin olettaakin akateemisesti sivistyneeltä opettajalta. Mikään Finckelmanissa ei viittaa sen koommin Toivakkaan kuin Kuopioon. Jokin maaseutupaikka ja jokin pikkukaupunki, maa Suomi, vaikka sekin voisi olla mikä hyvänsä maa tai ei maapallolla ollenkaan. Ehkä vain ajatuksissa, anekdoottina. Saan luettua kirjan tänään loppuun. Helena odottaa mielenkiinnolla, mitä alan lukea seuraavaksi? Tiedän ja en tiedä, katsotaan. Helenalla on Joycen Odysseus tukevasti menossa. Hän näkee siinä yhtymäkohtia nyt Finnegans Wake -teokseen.

 

Terveisiä Taavetista

    

Johan oli kisat. Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue voitti kotikisoissa maailmanmestaruuden. Pelimiehiä. Eilisen juhlan jälkeen arkiaamu koittaa kesäisen päivänpaisteisena. Talon mittari näytti aamuviidensilmilläni kahdeksaa astetta, mutta tiesin, että anturiin paistoi aurinko. Eilen iltapäivällä luimme molemmat omia lukukirjojamme, Helena Joycen Odysseusta ja minä Jorma Korpelan kirjaa Tohtori Finckelman. Eilisessä Terveisiä Taavetista -postauksessa tuumin, mahtaako Finckelman johdattaa lukumieleni Toivakan Vanhan pappilan maisemiin ja eilen illalla, kun olin lukenut kirjan puoleen väliin, totesin, että ei. Voi kysyä myös, mitä lukeminen on, mitä siinä tapahtuu tai mitä päässä tapahtuu lukiessa? Lukiessani Proustia olen kaiken aikaa osittain Toivakan Vanhan pappilan maisemissa. Niin oli tänä kevätkautena ja niin oli myös vuosi sitten, kun luin kirjan edellisen kerran. Jorma Korpelan Tohtori Finckelmania en yhdistä mihinkään konkreettiseen maisemaan. Lukukokemusessani olen jossain epämääräisessä paikassa. Tietenkään en valitse mitään tietoisesti enkä pysty siltä osin ohjailemaan mieltäni. En voi päättää sijoittavani lukemani johonkin paikkaan. Lukumaisemani ovat kuin unta. Niitä on toisinaan ja toisinaan ei. Väliin olen selvästi jossain olemassaolevassa näkymässä, mutta usein ei piirry päähän mitään niin selvää eikä täsmällistä.

Terveisiä Taavetista

    

Eilen käki kukkui aamulla, kun kävimme kaupassa ja päivällä jälleen, kun kiersimme lenkin metsän kautta. Illalla pääsimme seuraamaan Mestarien liigan loppuottelua Pariisissa. Real Madrid voitti Liverpoolin yksi nolla. Helena alkoi lukea James Joycen kirjaa Odysseus. Meillä on se Pentti Saarikosken suomennoksena. Ihanaa lukea sitä, Helena kehui. Erilaista kuin Ellroy ja Cornwell. Ostimme kirjan aikoinaan Helsingin Kampintorilla olevasta antikvariaatista. Kirja oli erään pikkutytön leikki, kun hän tuli meille vieraaksi viikonloppuina. Tyttö otti kirjan kainaloonsa ja kuljetti sitä mukanaan. Minä luin loppuun Tolstoin Kasakat, joka oli kohdakkoin ihan hyvä, varsinkin, koska siinä kuvattiin kahdensadan vuoden takaista aikaa, mutta silti selvästi nuoruuden työ. Otin uudeksi lukukirjaksi Jorma Korpelan romaanin Tohtori Finckelman. Kirjan ensimmäinen painos on julkaistu vuonna 1952. Kirjailija on syntynyt Toivakassa. Hän oli virsirunoilija Simo Korpelan poika. Kun luin kevättalvella ja kevään mittaan Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä, olin siinä Toivakan Vanhan pappilan maisemissa. Halusin kokeilla minne lukumieleni kuljettaa minua, kun luen Finckelmania? Olen lukenut sen kerran ennen. Eilen ehdin lukea kolmekymmentä sivua. Vaihteeksi suomalaista kirjailijaa. Toivakassa kukaan ei maininnut missään eikä koskaan Jorma Korpelaa eikä kunnan keskustan tuntumassa lomiaan viettävää Harry Forsblomia, joka oli Helsingin Sanomien toimittaja ja kirjailija.

Terveisiä Taavetista

    

Kaksi vuotta Luumäen Taavetissa. Paljonko se olisi prosenteissa? Kaksi, alta kolmen. Eilen saimme aamupäivällä näkö- ja kuulohavainnon käestä. Kun lähdimme kaupalle ja pääsimme kerrostalon alaovesta pihalle, kuulimme käen kukkuvan, pysähdyimme ja saman tien lintu lensi käenlentoa ylitsemme ja kukahti kaksi kertaa. Helena luki loppuun Cornwellin dekkarin Tomuksi ja tuhkaksi. Minä aloin lukea Leo Tolstoin lyhyttä romaania Kasakat. Anna Kareninan olen lukenut kahdesti, Sota ja rauha -romaanin kerran, samoin Ylösnousemuksen. Uusin käsikirjoitukseni on turpoamassa sivulla 75. Katsoimme eilen pitkän illan Sergio Leonen viimeiseksi jääneen elokuvan Once upon a Time in America. Toinen tai kolmas kerta, kun näimme sen. Ylipitkä filmi, mutta se ei olisi enää sama, jos sitä pätkisi. Sen ensi-illasta on melkein neljäkymmentä vuotta. Siinä aika otetaan mukaan, siirrytään nuoruuteen, miehuuteen ja vanhuuteen vuoron perään. Oliko Leone lukenut Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin? Proust kustansi itse ensimmäisen osan teoksestaan. 1800 -luvulla Charles Dickens julkaisi romaanejaan jatkokertomuksina lehdessään ja Dostojevskia ilmestyi niin ikään jatkokertomuksina. Goethe kustansi ja painatti omia kirjojaan. Kirjoja käsityönä, kun väki odotti ja ajastaan ihmetteli kirjoituskonetta ja joka sekin on nykyään museossa ja sieltä lainassa. Nyt sanat viskataan pilveen eikä niitä kaivata, kun ne jäävät sinne ja harmitellaan, jos satavat takaisin.

Terveisiä Taavetista

   

Vähäistä sadetta on ollut eilen Luumäen Taavetissa ja samoin yöllä ja nyt aamulla taivas on harmaa ja asvaltti kiiltelee märkänä. Eilen teimme kaksi lyhyttä kävelylenkkiä. Kirjoitin aamupäivällä neljä sivua uutta käsikirjoitustani. Sitä on koossa 71 sivua. Luin loppuun David Foster Wallacen viimeiseksi ja kesken jääneen teoksen The Pale King, jonka jälkeenjääneet kokosivat kirjailijan jäämistöstä. Kustantaja myöntää, että kirja on keskentekoinen, mutta halusi päästää Wallacen lukijat tutustumaan näihin teksteihin. Olisiko aineistosta kaksi kolmasosaa valmiin veroista? Maallikon arvaus. Arvaan myös, että kirjailija olisi lisännyt teokseen ehkä kahdensadan sivun verran aineistoa taustaksi ja kehykseksi eli oletan, että muutamat lyhyet keskustelut olivat lähinnä muistiinpanoja, joissa ei ollut vielä miljöö mukana. Syystä myös henkilöt jäivät kalpeiksi. Helenalla on luvussa Patricia Cornwellin dekkari Tomuksi ja tuhkaksi. Eilen katsoimme illan päätteeksi Coenin veljesten ohjaaman elokuvan Fargo. Tämä oli kolmas tai neljäs kerta, kun näimme sen. Tosipohjainen tapauskulku. Elokuvassa ei ole suuria tähtiesiintyjiä, mutta pääasia, että näyttelijät ovat hyviä ja elokuva kauttaaltaan luonteva. Herkullinen sikäli, että kriminaaleja jahtaava naiskomisario on pitkälle raskaana ja tankkaa aina välillä lisää ravintoa sisäänsä. Komisarion aviomies on taiteilija, joka sai elokuvan lopussa tavin tai jonkin muun maalaamansa vesilinnun kolmen sentin postimerkkiin.

 

Terveisiä Taavetista

    

Helatorstaiaamu on Luumäen Taavetissa pilvinen. Enteilee sadetta, mikä on hyvä. Eilen lämpötila kipusi kahteenkymmeneen asteeseen, kesälukemiin. Illemmalla näin taas pääskysen lennossa. Helenalla on luvussa Patricia Cornwellin dekkari Mitä jäljelle jää. Minä keskityn nyt vain David Foster Wallacen kesken jääneeseen teokseen The Pale King. Siinä spontaanisti kehkeytynyt Happy Hour -keskustelu päättyi. Sitä riitti melkein seitsemänkymmentä sivua. Aiheena oli nuoren kaunottaren masennus siitä, että hän ei ole itsessään mitään, vaan kaikki näkevät ja kosiskelevat vain hänen kaunista ulkokuortaan. Neidon keskustelukumppanina oli mielikuvitukseton nuori mies, jonka tunneasteikko on off -tilassa ja joka tekee asiaankuuluvia kysymyksiä pysyessään tarinassa mukana. Kun nainen kysyy väliin kyllästyttääkö kertomus, kaveri vastaa, että toisto-osiot tuntuvat tarpeettomilta. Räväkkäämpänä toimintana katsoimme eilisillan päätteeksi elokuvan, jossa näyttelivät pääosissa Robert De Niro ja Al Pacino. Pätkän nimi oli muistaakseni Ajojahti. Sen jälkeen oli mukava istua hetki parvekkeella lämpimässä yössä. Pimeää ei ollut, pohjoisen puolen taivaanranta hohti kauttaaltaan valoisana. Mennyt päivä hyvästeli siellä tulevan koittoa.

Terveisiä Taavetista

    

Istuimme eilen päivällä hetken penkillä Luumäen Taavetin torilla. Olin ajatellut päivää aiemmin, että miksi en ole osunut näkemään tänä keväänä missään kuusen punaisia kukkia ja siinähän niitä oli suoraan edessä, torin joulukuusessa. Aaro Hellaakosken runossa Hauen laulu mainitaan kuusen kerkkä: ”...punaista käpyä purrakseen...” Eilen aiemmin aamulla poljin hakemassa seuraavan kattilallisen korvasieniä. Myöhemmin iltapäivällä kesäinen sää houkutti vielä uudestaan ulos. Otin kuvia lemmikeistä ja vaahterankukista. Eilen luin loppuun Marcel Proustin romaanin Kadonnutta aikaa etsimässä, sen viimeisen osan Jälleenlöydetty aika. Kahdeskymmenesneljäs tänä vuonna lukemani kirja. Suomenkielinen painos on kymmenosainen ja sen on julkaissut Otava. Ensimmäisen osan kääntäjät ovat Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen. Seuraavat kahdeksan osaa on kääntänyt Inkeri Tuomikoski ja viimeisen Annikki Suni. Suni kiitti Irma Rantavaaran luentosarjaa vuodelta 1966, joka teki heistä Proustin lukijoita. Neljäs kerta minulla, kun luen Kadonnutta aikaa. Tosin ensimmäisellä kerralla siitä oli olemassa vasta seitsemän osaa, ne osat, jotka ilmestyivät kirjailijan elämän aikana. Loput kolme osaa ovat viimeistelleet kirjailijan veli Robert ja Jean Paulhan. Olin kriittinen näiden viimeisten osien suhteen, mutta turhaan. Nyt pidän melkein eniten viimeisestä osasta Jälleenlöydetty aika, jossa on vahva jäähyväistunnelma, mutta jota ei ole aikaansaatu keinotekoisesti. Luin Kadonnutta aikaa etsimässä talvesta alkaen koko pitkän kevään. Se oli juuri sitä, mitä tarvitsin.