Johan oli kisat. Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue voitti kotikisoissa maailmanmestaruuden. Pelimiehiä. Eilisen juhlan jälkeen arkiaamu koittaa kesäisen päivänpaisteisena. Talon mittari näytti aamuviidensilmilläni kahdeksaa astetta, mutta tiesin, että anturiin paistoi aurinko. Eilen iltapäivällä luimme molemmat omia lukukirjojamme, Helena Joycen Odysseusta ja minä Jorma Korpelan kirjaa Tohtori Finckelman. Eilisessä Terveisiä Taavetista -postauksessa tuumin, mahtaako Finckelman johdattaa lukumieleni Toivakan Vanhan pappilan maisemiin ja eilen illalla, kun olin lukenut kirjan puoleen väliin, totesin, että ei. Voi kysyä myös, mitä lukeminen on, mitä siinä tapahtuu tai mitä päässä tapahtuu lukiessa? Lukiessani Proustia olen kaiken aikaa osittain Toivakan Vanhan pappilan maisemissa. Niin oli tänä kevätkautena ja niin oli myös vuosi sitten, kun luin kirjan edellisen kerran. Jorma Korpelan Tohtori Finckelmania en yhdistä mihinkään konkreettiseen maisemaan. Lukukokemusessani olen jossain epämääräisessä paikassa. Tietenkään en valitse mitään tietoisesti enkä pysty siltä osin ohjailemaan mieltäni. En voi päättää sijoittavani lukemani johonkin paikkaan. Lukumaisemani ovat kuin unta. Niitä on toisinaan ja toisinaan ei. Väliin olen selvästi jossain olemassaolevassa näkymässä, mutta usein ei piirry päähän mitään niin selvää eikä täsmällistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti