Helatorstaiaamu on Luumäen Taavetissa pilvinen. Enteilee sadetta, mikä on hyvä. Eilen lämpötila kipusi kahteenkymmeneen asteeseen, kesälukemiin. Illemmalla näin taas pääskysen lennossa. Helenalla on luvussa Patricia Cornwellin dekkari Mitä jäljelle jää. Minä keskityn nyt vain David Foster Wallacen kesken jääneeseen teokseen The Pale King. Siinä spontaanisti kehkeytynyt Happy Hour -keskustelu päättyi. Sitä riitti melkein seitsemänkymmentä sivua. Aiheena oli nuoren kaunottaren masennus siitä, että hän ei ole itsessään mitään, vaan kaikki näkevät ja kosiskelevat vain hänen kaunista ulkokuortaan. Neidon keskustelukumppanina oli mielikuvitukseton nuori mies, jonka tunneasteikko on off -tilassa ja joka tekee asiaankuuluvia kysymyksiä pysyessään tarinassa mukana. Kun nainen kysyy väliin kyllästyttääkö kertomus, kaveri vastaa, että toisto-osiot tuntuvat tarpeettomilta. Räväkkäämpänä toimintana katsoimme eilisillan päätteeksi elokuvan, jossa näyttelivät pääosissa Robert De Niro ja Al Pacino. Pätkän nimi oli muistaakseni Ajojahti. Sen jälkeen oli mukava istua hetki parvekkeella lämpimässä yössä. Pimeää ei ollut, pohjoisen puolen taivaanranta hohti kauttaaltaan valoisana. Mennyt päivä hyvästeli siellä tulevan koittoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti