Istuimme eilen päivällä hetken penkillä Luumäen Taavetin torilla. Olin ajatellut päivää aiemmin, että miksi en ole osunut näkemään tänä keväänä missään kuusen punaisia kukkia ja siinähän niitä oli suoraan edessä, torin joulukuusessa. Aaro Hellaakosken runossa Hauen laulu mainitaan kuusen kerkkä: ”...punaista käpyä purrakseen...” Eilen aiemmin aamulla poljin hakemassa seuraavan kattilallisen korvasieniä. Myöhemmin iltapäivällä kesäinen sää houkutti vielä uudestaan ulos. Otin kuvia lemmikeistä ja vaahterankukista. Eilen luin loppuun Marcel Proustin romaanin Kadonnutta aikaa etsimässä, sen viimeisen osan Jälleenlöydetty aika. Kahdeskymmenesneljäs tänä vuonna lukemani kirja. Suomenkielinen painos on kymmenosainen ja sen on julkaissut Otava. Ensimmäisen osan kääntäjät ovat Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen. Seuraavat kahdeksan osaa on kääntänyt Inkeri Tuomikoski ja viimeisen Annikki Suni. Suni kiitti Irma Rantavaaran luentosarjaa vuodelta 1966, joka teki heistä Proustin lukijoita. Neljäs kerta minulla, kun luen Kadonnutta aikaa. Tosin ensimmäisellä kerralla siitä oli olemassa vasta seitsemän osaa, ne osat, jotka ilmestyivät kirjailijan elämän aikana. Loput kolme osaa ovat viimeistelleet kirjailijan veli Robert ja Jean Paulhan. Olin kriittinen näiden viimeisten osien suhteen, mutta turhaan. Nyt pidän melkein eniten viimeisestä osasta Jälleenlöydetty aika, jossa on vahva jäähyväistunnelma, mutta jota ei ole aikaansaatu keinotekoisesti. Luin Kadonnutta aikaa etsimässä talvesta alkaen koko pitkän kevään. Se oli juuri sitä, mitä tarvitsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti