Terveisiä Taavetista

    

Hyvää perjantaita ja heinäkuun ensimmäistä. Helena sai eilen iltapäivällä ilmoituksen heilin saapuneesta varauksesta, noudettavissa Luumäen pääkirjastosta. Donna Leonin uusin dekkari Pimeillä vesillä – kirjannimet alkavat muistuttaa toisiaan erehdyttävästi eli piiloutuvatko ne toistensa selkien taakse? – joten Helena laittoi muut luvussa olevat kirjat sivuun ja siirtyi Venetsiaan. Minä mietin Doris Lessingin kirjan Muutoksen aika nimeä. Viittaako se päähenkilön elämänmuutoksiin, siihen, että hänestä alkoi tulla samanlainen keski-ikäinen, huolehtiva emo, joka hänen äitinsä oli ja jota samaistumista vastaan hän oli tapellut koko ikänsä? Vai viittaako nimi siihen, että maailmansodan jälkeen oli ensin hirvittävä kommunismin pelko ja vääräuskoisten jahti ja joka aikansa riehuttuaan tyyntyi voimansa menettäneenä ja elämä saattoi huoahtaa ja palata tavalliseen kanssakäymiseen ja tulevaisuudenuskoon? Kylmän sodan uhkakuvat. Kylmän sodan paluu. Ja nyt? Niinpä niin. Eilen iltaviimeiseksi katsoimme Huuliharppukostajan. Se on näkynyt kesän kynnyksellä aiemmin pariin otteeseen, mutta silloin katsominen ei ollut sopinut päiväohjelmaamme. Nyt kävi. Onko näitä Once upon -elokuvia muuta kuin kolme, Sergio Leonen Huuliharppukostaja, Once upon a Time in the West ja Once upon a Time in America, joka ei ole länkkäri ja Quentin Tarantinon toistaiseksi viimeisin Once upon a Time in Hollywood? Hyviä elokuvia.

Terveisiä Taavetista

    

Luonnon asetelmia. Kesäkuu päättyy helteisenä. Heinät heilimöivät ja maitohorsmat puhkeavat kukkaan. Olen puolivälissä Doris Lessingin kirjaa Muutoksen aika. Siinä oli luku, jossa kirjailija seurasi päähenkilön äidin matkaa Afrikasta Englantiin, Lontooseen ja hänen mietteitään omasta leskenelämästään. Pojan tilalla kaukana ei-missään oli tullut riitaa ja kärhämää ja sitä oli ehkä odotettavissa myös Lontoossa, jossa huithapelitytär oli jonkin kommunistikirjailijan sihteerinä. Vanha rouva on seitsemänkymppinen ja tiedostaa puhuvansa ajatuksiaan ääneen. Äiti ja tytär kohtaavat ja rouva pääsee kaupunkilinnaan, mutta siinä on heti kättelyssä väärä sävy, sillä missä ovat palvelijat? Kun lukijaa oli hemmoteltu aikansa vanhan äidin mietteillä ja kokemilla, päähenkilö pääsi vuorostaan ääneen: Kun hän meni äitinsä huoneeseen, vanha nainen ei edes nähnyt häntä, puhui vain ilmaan edessään, valitti, että hänellä teetetään työtä, hänestä imetään kaikki hyöty ja eletään synnissä ja huorataan. Psykiatrilla on tarvetta, päähenkilö käy terapiassa ja hänelle juolahtaa mieleen lähettää äitinsä ystävänsä tohtorin luo ja vanha nainen menee innoissaan, ensin kahden kepin kanssa taksiin, mutta perillä tämä ihminen oli juossut portaat ylös kiihkoissaan, haukkunut tyttärensä, purkanut huolensa ja palattuaan tältä visiitiltä, alkoi heti pakkaamaan. Tämä paikka ei ollut oikea hänelle. No, tämä on minun tulkintaani. Helena sai luettua yhden Åsa Nilsonnen dekkarin ja aloitti toisen, Pisara punaista verta.

Terveisiä Taavetista

   

Eilen käsikirjoitukseeni tuli kolme sivua lisää. Vuosi sitten kesällä päätin, että en yritä kirjoittaa mitään pitempää fiktiota, koska kesällä on niin paljon muuta, mutta niin vain naputtelin Puuska -nimisen yli sadan sivun pienoisromaanin. Tänä vuonna sain valmiiksi yhden yli kolmensadan sivun mittaisen tulevaisuusfiktion huhtikuussa ja aloin saman tien naputella sille jatkoa. En suunnitellut niin, mutta se tuntui luontevalta. Kun Helena luki sen edellisen käsikirjoituksen, hän kaipasi siihen jotain lisää. Hän ei halunnut hyvästellä vielä tekstin henkilöhahmoja ja niin liu'uin kokeillen tähän jatkokäsikirjoitukseen. Ajattelin, että saan sen alulle ennen kesätaukoa ja jota ei ole vielä tullut. Jatkuu. Helenalla on luvussa Åsa Nilsonnen dekkari Pimeään peitetty. Se on tullut hyllyymme Luumäen pääkirjaston poistokirjoista. Olen lukenut Doris Lessingin Väkivallan lapset -sarjan viimeistä osaa Muutoksen aika yli kolmanneksen. Kertooko tämä sarja Lessingin omasta elämästä? Se oletus kulkee jossain taustalla, vaikka muistutankin itseäni, että tämä on myös fiktiota. Muutoksen aika tuntuu vielä voimakkaammin puhtaalta fiktiolta ja mikä on aivan oikein. Elämäkerrat ovat erikseen.

 

Terveisiä Taavetista

    

Otin viikko sitten kännykkäkuvan kukintansa päättäneestä kangasvuokosta. Hei, hei, ensi keväänä taas. Tänään aamuviideltä talon mittari näytti kahdeksaatoista astetta. Eilen Suomen naisten jalkapallomaajoukkue otteli Japania vastaan. Yksi viisi -lukema ei välttämättä tyydyttänyt valmennusjohtoa. Teimme aamukävelyn heti teen jälkeen. Idästä henki vilvoittava tuuli. Pilviä taivaalla, jotka houkuttelivat kuvaamaan. Kaksi tukkirekkaa ajoi ohi. Helena on lukemassa Doris Lessingin kirjaa Kissoista. Minulla on menossa Lessingin Muutoksen aika. Päähenkilö yrittää välttää joutumasta tekemisiin poliittisten kiihkoilijoiden kanssa. Hän ei halua sitoutua näihin eikä mihinkään tehtävään. Samoin hän välttelee vaativia ihmissuhteita ja väärien ihmisten seuraa, mutta asiat menevät tahollaan omaa reittiään. Päähenkilö ottaa lyhytaikaisen yksityissihteerin tehtävän, on jättämässä sen, suostuu jatkamaan ensin joulunpyhien yli ja sen jälkeen vielä yhden projektin ja sitten – hänen työnantajansa veljen esimies joutuu syytteeseen maanpetoksesta, tuomitaan ja jolloin veli loikkaa Neuvostoliittoon, tämän vaimo tekee kaasulla itsemurhan ja pariskunnalta jää orpo, alle kouluikäinen poika. Martha, raamatullisesti nimensä mukaisesti, peruu lähtönsä ja suunnitelmansa. Häntä tarvitaan. Saa nähdä mitä kirjassa on seuraavaksi edessä? Jännitettä.

Terveisiä Taavetista

   

 

Peippo visersi antaumuksella eilen aamulla kesän kunniaksi Luumäen Taavetin Patteritiellä. Eilinen oli hellettä koko päivä ja tästä päivästä tulee kai samanlainen. Aamuviideltä talon mittarissa oli kuusitoista ja puoli astetta. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Katsoessani kalenteria, Almanakkaa, huomasin, että olen aloittanut tämän uusimman käsikirjoitukseni kaksi kuukautta sitten. Sivuja on karttunut 153. Eilen naputtelin sitä samalla lailla kuin muinakin päivinä. Helena luki loppuun auf Deutsch Simone Buchholzin dekkarin River Clyde ja aloitti Doris Lessingin Väkivallan lapset -sarjan neljännen osan, Lumous haihtuu. Minä aloin lukea saman sarjan viidettä ja viimeistä osaa, Muutoksen aika, joka on sarjan paksuin teos. En tiedä kirjoittiko kirjailija tämän sarjan niin pitkän ajanjakson aikana kuin ne on julkaistu, osa silloin tällöin muiden romaanien rinnalla, mutta minusta teksti muuttuu hieman kirja kirjalta, kun tekijän ammattitaito ja rutiini vahvistuvat. Pidän Lessingin kerronnasta. Afrikka jäi taakse, mutta ei jakautunut yhteiskunta. Sodanjälkeisessä Lontoossa asuvat rikkaat ja köyhät, mutta nämä ryhmät välttelevät toisiaan. Päähenkilö Martha Quest kävelee ja vaeltelee. Hän ei ole varma mihin aikoo rantautua, minkä sallii kahlita itsensä? Hän haluaa olla vapaa ja pelkää armottomasti jäävänsä satimeen. Sukuyhteyksiä ja tuttavantuttuja on myös Lontoossa ja hänen konekirjoitustaidollaan ja organisointikyvyllään olisi käyttöä paikallisilla lakifirmoilla ja muilla. Mutta nuori nainen säikkyy ja vetäytyy ja vaeltelee mieluummin kaduilla pommitettujen talonraunioiden keskellä. Eilen illalla ja toissailtana katsoimme kahdessa sessiossa Sergio Leonen viimeiseksi jääneen metariohjauksen Once upon a Time in America. Kuulen Enrico Morriconen tunnusmelodian haikeana mielessäni.

Terveisiä Taavetista

    

Ensimmäinen eilen aamulla näkemämme kulkija Luumäen Taavetissa oli loikkiva rusakko. Meidän reittimme näkyvät kohtaavan, sillä tämä oli neljäs peräkkäinen päivä, kun teimme näköhavainnon pitkäkorvasta. Mäkäräiset näykkivät paljaita sääriä. Pääskysten mustat sirpit leikkoivat autereista ilmaa. Päivällä, kun teimme kauppareissun, kuulimme käen kukkuvan. Lämpötila varjossa oli silloin kaksikymmentäkuusi astetta. Joutomaalla oli kirkkaina kimmeltäviä tölkkejä ja nuori nainen keräämässä kukkia. Väkeä riitti keskustassa. Eilisen jälkeen käsikirjoituksessani on 151 sivua. Kirjoitan sitä jatkaen lopusta eteenpäin, mutta kirjoitan myös väleihin. Täytän aukkoja, lisään ja paikkaan. Luin eilen loppuun Doris Lessingin Väkivallan lapset -sarjan neljännen osan Lumous haihtuu. Kaksi vuotta maailmansodan jälkeen saldona on, että sodassa kuolleita kertyi neljäkymmentä miljoonaa. Näistä kuusi miljoonaa oli juutalaisia. Kreikassa välienselvittely jatkui vielä omien kesken. Muistan itse kuusikymmenluvulta, että sotilasjuntta otti hallinnon Kreikassa. Samoin Chilessä. Muistan varsin hyvin Jugoslavian hajoamisen, Saksojen yhdistymisen, Neuvostoliiton hajoamisen. Muistan Vietnamia, jossa sota jatkui Toisen maailmansodan jälkeen Ranskan joukkojen taistellessa siellä ja jatkui amerikkalaisten tullessa tilalle. Siellä sota jatkui pitkään. Sodalla on sellainen taipumus, helpompi aloittaa kuin lopettaa ja lopputulos on aina kuolemaa ja hävitystä. Muistan jopa Englannin eron EU:sta. Lumous haihtuu -romaanin päättyessä on tiedossa, että päähenkilö Martha Quest lähtee pois Afrikasta Englantiin. Toiset, uudet ihanteelliset virittelevät uudelleen toimintaan vallanpitäjien tukahduttamia vasemmistolaisia järjestöjä ja kansalaisjärjestöjä rotusortoa harjoittavassa kehitysmaassa. Helena luki loppuun Myrskyn varjossa ja aloitti Lumous haihtuu -teoksen. Hän jätti eilen Buchholzin River Clyden loppuhuipennuksen tälle päivälle.

Terveisiä Taavetista

    

Helteinen juhannusaatto takana. Nyt aamulla Suomen liput lepäävät tangoissa tyvenessä ilmassa Luumäen Taavetissa. Teimme eilen kaksi kävelylenkkiä ja otimme kuvia kukkarunsaudesta sekä kännykällä että järjestelmäkameralla. Helena on lukenut yli puolet Simone Buchholzin tänä vuonna ilmestyneestä dekkarista River Clyde. Deutsch. Hän ei kerro minulle kirjasta, ettei pilaa suotta lukunautintoa, jos luen kirjan joskus. Uusi kirjailijatuttavuus meille, vaikka Buchholzia on julkaistu vuosikymmenen ajan. Löysin kirjan blogit.fi:n kautta. Minä luin eilen sata sivua Doris Lessingin kirjaa Lumous haihtuu. Päähenkilö Marthan elämässä on nyt tärkeintä puolalainen juutalainen mies, joka on naimisissa ja pienen lapsen isä, tekee maatöitä omalla tai oikeammin vaimonsa perimällä tilalla ja tuo puutarhatuotteita myyntiin kaupunkiin, veljensä pihalla olevaan vajaan, jossa on lemmenparvi ylhäällä katonrajassa. He ovat salarakkaita, vaikka salaisuus taitaa olla houretta ja kuvitelmaa. Mies haikailee takaisin Puolaan, samoin Marthan nimellinen, saksalainen mies omaan kotimaahansa, sen raunioille ja kreikkalainen toveri ja kommunisti haluaa palata Kreikkaan silläkin uhalla, että hänet voidaan pidättää lentokentällä ja viedä vankileiriin. Sota jatkuu Kreikassa. Martha haaveilee muuttavansa Englantiin. Hän on jättänyt työnsä asianajotoimiston sihteerinä ja tekee yksityisesti puhtaaksikirjoitusta ja hankkii siitä kaksi kertaa enemmän kuin ennen.