Luonnon asetelmia. Kesäkuu päättyy helteisenä. Heinät heilimöivät ja maitohorsmat puhkeavat kukkaan. Olen puolivälissä Doris Lessingin kirjaa Muutoksen aika. Siinä oli luku, jossa kirjailija seurasi päähenkilön äidin matkaa Afrikasta Englantiin, Lontooseen ja hänen mietteitään omasta leskenelämästään. Pojan tilalla kaukana ei-missään oli tullut riitaa ja kärhämää ja sitä oli ehkä odotettavissa myös Lontoossa, jossa huithapelitytär oli jonkin kommunistikirjailijan sihteerinä. Vanha rouva on seitsemänkymppinen ja tiedostaa puhuvansa ajatuksiaan ääneen. Äiti ja tytär kohtaavat ja rouva pääsee kaupunkilinnaan, mutta siinä on heti kättelyssä väärä sävy, sillä missä ovat palvelijat? Kun lukijaa oli hemmoteltu aikansa vanhan äidin mietteillä ja kokemilla, päähenkilö pääsi vuorostaan ääneen: Kun hän meni äitinsä huoneeseen, vanha nainen ei edes nähnyt häntä, puhui vain ilmaan edessään, valitti, että hänellä teetetään työtä, hänestä imetään kaikki hyöty ja eletään synnissä ja huorataan. Psykiatrilla on tarvetta, päähenkilö käy terapiassa ja hänelle juolahtaa mieleen lähettää äitinsä ystävänsä tohtorin luo ja vanha nainen menee innoissaan, ensin kahden kepin kanssa taksiin, mutta perillä tämä ihminen oli juossut portaat ylös kiihkoissaan, haukkunut tyttärensä, purkanut huolensa ja palattuaan tältä visiitiltä, alkoi heti pakkaamaan. Tämä paikka ei ollut oikea hänelle. No, tämä on minun tulkintaani. Helena sai luettua yhden Åsa Nilsonnen dekkarin ja aloitti toisen, Pisara punaista verta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti