Terveisiä Taavetista

   

Pilviä Luumäen Taavetin taivaalla. Lämpötila aamuviideltä viisitoista ja puoli astetta. Kuuden jälkeen, kun lähdimme aamulenkille, aurinko pilkisti pilven takaa. Eilisen työrupeaman jälkeen käsikirjoituksessani on 177 sivua. Helena lukee kahta kirjakirjaa ja yhtä e-kirjaa. Doris Lessingiä, Muutoksen aika ja Ruoho laulaa -teoksia ja kuulemma Lessingin toista kirjaa kännykästä. Minä luin merkkipäivälahjaksi saamani Jörn Donnerin kirjan Linnun varjo. Ehkä en osaa suhtautua oikein Donnerin teksteihin, joissa ei ole sinällään vikaa, mutta hänen tarinansa eivät säväytä minua. Ne jäävät kliinisiksi. Ehkä Donner näkee kaiken kirjoittamansa elokuvakäsikirjoituksina, tekstipohjana, jolle kuva ja näyttelijäsuoritukset antavat hengen. Doris Lessing -kuurin jälkeen Donnerin teos oli tyhjää sanahelinää. Olen lukenut Donnerin Berliini- ja Eurooppa -raportit ja niitä oli kiva lukea, samoin Gabriels dag -romaanin på svenska, joka oli kiva kielen takia, mutta Linnun varjo tuntui samalta kuin olisi lukenut edelleen samaa Gabriels dag -opusta, nimet vain saattoivat olla eriä. Eilen iltamyöhällä katsoimme Jokikyttä -elokuvan, jossa esiintyi Bruce Willis. Hän kuuluu minun arvioissani niihin näyttelijöihin, jotka tuovat parhaimmillaan filmiin jotain lisää. Hänessä on karmaa.

 

Terveisiä Taavetista

    

Kasvava kuunsirppi on näkynyt läntisellä taivaalla toissa- ja eilen illalla. Kaksi rusakkohavaintoa aamukävelyllä. Kolmen viime viikon aikana luin Doris Lessingin Väkivallan lapset -teossarjan. Sarjan ensimmäinen osa on tullut julki alunperin 1952 ja päätösosa, Muutoksen aika 1968. Tässä sarjan viimeisessä kirjassa on ikään kuin pitkänä jälkikirjoituksena dystooppinen tulevaisuusfiktio. Muuten se on kauttaaltaan yksi iso epäluottamuslause sivilisaatiollemme ja varsinkin salailevalle, rikolliselle hallitusvallallemme. Riippumatta sen väristä ja muka politiikasta. Lessing väittää fiktiossaan, että kansalaisia ohjaillaan, määräillään, manipuloidaan, pidetään pimennossa ja johdetaan harhaan. Tämähän on yleisessä tiedossa. Ei mitään uutta ja niin edelleen. Doris Lessing on elänyt elämänsä näköalapaikalla, ensin lapsuuden, nuoruuden ja aikuistumisen kolonialistisessa, rasistisessa yhteisössä. Sitten usko politiikan voimaan, usko naisten ja miesten tasa-arvoon ja ylipäänsä tasa-arvoon ja herääminen näistä harhoista, muutto Englantiin, jossa vallitsi sama ahdasmielisyys ja elämäntapojen pakkopulla ja luokittelu eri kasteihin, tosin ilman nimellistä kastijärjestelmää. Lessingistä kasvoi tässä koulussa sanavalmis kirjailija, mutta silti viimeisenä tuli ikävä, vastenmielinen tahra, kun hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon ja sen vanavedessä kapitalistinen julkisuusmylly ja kaikkivaltias rahavalta veivät vanhan kirjailijan ajan ja voimat jatkaa kirjailijantyötään ja saattaa loppuun oman elämänkertansa. Mietin mitä Lessing sanoisi tästä ajasta: Maailmansodan valmistelua, kun naapurit pystyttävät raja-aitoja ja polttavat sillat väliltään. Lyhytnäköistä järjenkäyttöä rajallisessa maailmassa. Mitä järkeä?

Terveisiä Taavetista

    

Taivas on ohuessa pilvessä aamuviideltä Luumäen Taavetissa. Talon mittari näyttää yhdeksäätoista astetta. Olemme näinä hellepäivinä aloittaneet aamumme kävelylenkillä kauppareissun sijaan ja niin teemme tänäänkin. Eilen Suomen naisten jalkapallomaajoukkue koki tappion Hollantia vastaan. Katsoimme ottelun sijaan Hemingway -sarjan neljännen osan. Kas kummaa, edellinen osa jäi välistä. Ernest Hemingway vaihtaa naista kuin kievarihevosta. Egoisti. Helena oli niin kriittinen luettuaan Donna Leonin Pimeillä vesillä, että Leena Lehtolaisen Paholaisen pennut jäi häneltä kesken. Hän palasi illalla sänkylukemisekseen Åsa Nilsonnen Pisara punaista verta -tarinan pariin. Korvikkeita. Minulla alkaa loppusuora Doris Lessingin kirjassa Muutoksen aika. Päähenkilön, Marthan työnantajan, tilapäisen rakastajan ja ystävän, Markin mielisairaalasta kotiutettu vaimo, Lynda on taas vaihteeksi huonona ja koska Mark ei voi töittensä takia olla nyt potilaan tukena ja turvana, Martha tekee sen. Hän yrittää ymmärtää, ymmärtää viimeinkin, mikä saa Lyndan sekoamaan aina uudestaan ja uudestaan. Hän päätyy siihen loppupäätelmään, että Lynda on saanut ikuisen vamman mieleensä jo varhain teini-iässä, kun häntä on hoidettu liian rajuin toimenpitein eikä nuori, nujerrettu nainen ole koskaan toipunut siitä entiselleen. Lynda on kyennyt teeskentelemään olevansa kunnossa, mutta vain väliaikaisesti. Potilas kiertää kehää huonekalujen ja seinän välistä kulkuväylää, silittää seinää ja takoo siihen päätään tai vajoaa istumaan lattialle huojuttamaan itseään ja rukoilee, että hänelle ei annettaisi ruisketta eikä sähköshokkeja. Tuli mieleen Robert M. Pirsig ja miehen kirja Zen ja moottoripyörän kunnossapito. Ruodin sitä ehkä sitten, kun luen sen kolmannen kerran.

Terveisiä Taavetista

    

Helle hellii. Aamukävelyllä Luumäen Taavetissa rusakko Vallitiellä pihassa ja toinen kuutostien laidalla. Mansikoita pientareella. Eilen kirjoitin käsikirjoitukseni väleihin lisäyksiä ja jatkoin sitä. Tarinaa on nyt 168 sivua. Helena luki Donna Leonin dekkarin Pimeillä vesillä ja otti seuraavaksi lukuun Leena Lehtolaisen Paholaisen pennut. Donna Leon on hänen asteikossaan Agatha Christien rinnalla. Minulla menossa olevassa Doris Lessingin kirjassa Muutoksen aika oli mielenosoitusmarssi ja koin siinä yhtäläisyyttä Don DeLilloon, mikä voi johtua aiheesta. Myrskyn varjossa -osassa henki Dostojevski ja lukiessani ensimmäistä Väkivallan lapset -kirjasarjan teosta Parempien ihmisten lapsi, tuli mieleen Ernest Hemingway. Kirjallisuus on yhteistä, samoin kulttuuri. Kulttuurivaikutus toimii ja tekijät saavat vaikutteita. Eilen katsoimme elokuvan, jonka nimi taisi olla Baby Driver. Puhumaton nuori pakoauton kuski, jolla on kaiken aikaa mustat lasit silmillä ja korvakuulokkeet korvissa. Kaveri tekee rap-biisejä toisten lausumista repliikeistä. Tietenkin hommassa käy huonosti, ampumista riittää ja autot sakkaavat liikenteen seassa kuin korttipakkaa sekottaisi, mutta toisaalta loppu kääntyy hyväksi ja nuoret rakastuneet saavat toisensa. Filmin jälkeen nautimme parvekkeella yöilmasta. Muutamia perjantaimyöhäisiä kulkijoita. Siili ylitti Joukolantien.

Terveisiä Taavetista

    

Hyvää perjantaita ja heinäkuun ensimmäistä. Helena sai eilen iltapäivällä ilmoituksen heilin saapuneesta varauksesta, noudettavissa Luumäen pääkirjastosta. Donna Leonin uusin dekkari Pimeillä vesillä – kirjannimet alkavat muistuttaa toisiaan erehdyttävästi eli piiloutuvatko ne toistensa selkien taakse? – joten Helena laittoi muut luvussa olevat kirjat sivuun ja siirtyi Venetsiaan. Minä mietin Doris Lessingin kirjan Muutoksen aika nimeä. Viittaako se päähenkilön elämänmuutoksiin, siihen, että hänestä alkoi tulla samanlainen keski-ikäinen, huolehtiva emo, joka hänen äitinsä oli ja jota samaistumista vastaan hän oli tapellut koko ikänsä? Vai viittaako nimi siihen, että maailmansodan jälkeen oli ensin hirvittävä kommunismin pelko ja vääräuskoisten jahti ja joka aikansa riehuttuaan tyyntyi voimansa menettäneenä ja elämä saattoi huoahtaa ja palata tavalliseen kanssakäymiseen ja tulevaisuudenuskoon? Kylmän sodan uhkakuvat. Kylmän sodan paluu. Ja nyt? Niinpä niin. Eilen iltaviimeiseksi katsoimme Huuliharppukostajan. Se on näkynyt kesän kynnyksellä aiemmin pariin otteeseen, mutta silloin katsominen ei ollut sopinut päiväohjelmaamme. Nyt kävi. Onko näitä Once upon -elokuvia muuta kuin kolme, Sergio Leonen Huuliharppukostaja, Once upon a Time in the West ja Once upon a Time in America, joka ei ole länkkäri ja Quentin Tarantinon toistaiseksi viimeisin Once upon a Time in Hollywood? Hyviä elokuvia.

Terveisiä Taavetista

    

Luonnon asetelmia. Kesäkuu päättyy helteisenä. Heinät heilimöivät ja maitohorsmat puhkeavat kukkaan. Olen puolivälissä Doris Lessingin kirjaa Muutoksen aika. Siinä oli luku, jossa kirjailija seurasi päähenkilön äidin matkaa Afrikasta Englantiin, Lontooseen ja hänen mietteitään omasta leskenelämästään. Pojan tilalla kaukana ei-missään oli tullut riitaa ja kärhämää ja sitä oli ehkä odotettavissa myös Lontoossa, jossa huithapelitytär oli jonkin kommunistikirjailijan sihteerinä. Vanha rouva on seitsemänkymppinen ja tiedostaa puhuvansa ajatuksiaan ääneen. Äiti ja tytär kohtaavat ja rouva pääsee kaupunkilinnaan, mutta siinä on heti kättelyssä väärä sävy, sillä missä ovat palvelijat? Kun lukijaa oli hemmoteltu aikansa vanhan äidin mietteillä ja kokemilla, päähenkilö pääsi vuorostaan ääneen: Kun hän meni äitinsä huoneeseen, vanha nainen ei edes nähnyt häntä, puhui vain ilmaan edessään, valitti, että hänellä teetetään työtä, hänestä imetään kaikki hyöty ja eletään synnissä ja huorataan. Psykiatrilla on tarvetta, päähenkilö käy terapiassa ja hänelle juolahtaa mieleen lähettää äitinsä ystävänsä tohtorin luo ja vanha nainen menee innoissaan, ensin kahden kepin kanssa taksiin, mutta perillä tämä ihminen oli juossut portaat ylös kiihkoissaan, haukkunut tyttärensä, purkanut huolensa ja palattuaan tältä visiitiltä, alkoi heti pakkaamaan. Tämä paikka ei ollut oikea hänelle. No, tämä on minun tulkintaani. Helena sai luettua yhden Åsa Nilsonnen dekkarin ja aloitti toisen, Pisara punaista verta.

Terveisiä Taavetista

   

Eilen käsikirjoitukseeni tuli kolme sivua lisää. Vuosi sitten kesällä päätin, että en yritä kirjoittaa mitään pitempää fiktiota, koska kesällä on niin paljon muuta, mutta niin vain naputtelin Puuska -nimisen yli sadan sivun pienoisromaanin. Tänä vuonna sain valmiiksi yhden yli kolmensadan sivun mittaisen tulevaisuusfiktion huhtikuussa ja aloin saman tien naputella sille jatkoa. En suunnitellut niin, mutta se tuntui luontevalta. Kun Helena luki sen edellisen käsikirjoituksen, hän kaipasi siihen jotain lisää. Hän ei halunnut hyvästellä vielä tekstin henkilöhahmoja ja niin liu'uin kokeillen tähän jatkokäsikirjoitukseen. Ajattelin, että saan sen alulle ennen kesätaukoa ja jota ei ole vielä tullut. Jatkuu. Helenalla on luvussa Åsa Nilsonnen dekkari Pimeään peitetty. Se on tullut hyllyymme Luumäen pääkirjaston poistokirjoista. Olen lukenut Doris Lessingin Väkivallan lapset -sarjan viimeistä osaa Muutoksen aika yli kolmanneksen. Kertooko tämä sarja Lessingin omasta elämästä? Se oletus kulkee jossain taustalla, vaikka muistutankin itseäni, että tämä on myös fiktiota. Muutoksen aika tuntuu vielä voimakkaammin puhtaalta fiktiolta ja mikä on aivan oikein. Elämäkerrat ovat erikseen.