Taivas on ohuessa pilvessä aamuviideltä Luumäen Taavetissa. Talon mittari näyttää yhdeksäätoista astetta. Olemme näinä hellepäivinä aloittaneet aamumme kävelylenkillä kauppareissun sijaan ja niin teemme tänäänkin. Eilen Suomen naisten jalkapallomaajoukkue koki tappion Hollantia vastaan. Katsoimme ottelun sijaan Hemingway -sarjan neljännen osan. Kas kummaa, edellinen osa jäi välistä. Ernest Hemingway vaihtaa naista kuin kievarihevosta. Egoisti. Helena oli niin kriittinen luettuaan Donna Leonin Pimeillä vesillä, että Leena Lehtolaisen Paholaisen pennut jäi häneltä kesken. Hän palasi illalla sänkylukemisekseen Åsa Nilsonnen Pisara punaista verta -tarinan pariin. Korvikkeita. Minulla alkaa loppusuora Doris Lessingin kirjassa Muutoksen aika. Päähenkilön, Marthan työnantajan, tilapäisen rakastajan ja ystävän, Markin mielisairaalasta kotiutettu vaimo, Lynda on taas vaihteeksi huonona ja koska Mark ei voi töittensä takia olla nyt potilaan tukena ja turvana, Martha tekee sen. Hän yrittää ymmärtää, ymmärtää viimeinkin, mikä saa Lyndan sekoamaan aina uudestaan ja uudestaan. Hän päätyy siihen loppupäätelmään, että Lynda on saanut ikuisen vamman mieleensä jo varhain teini-iässä, kun häntä on hoidettu liian rajuin toimenpitein eikä nuori, nujerrettu nainen ole koskaan toipunut siitä entiselleen. Lynda on kyennyt teeskentelemään olevansa kunnossa, mutta vain väliaikaisesti. Potilas kiertää kehää huonekalujen ja seinän välistä kulkuväylää, silittää seinää ja takoo siihen päätään tai vajoaa istumaan lattialle huojuttamaan itseään ja rukoilee, että hänelle ei annettaisi ruisketta eikä sähköshokkeja. Tuli mieleen Robert M. Pirsig ja miehen kirja Zen ja moottoripyörän kunnossapito. Ruodin sitä ehkä sitten, kun luen sen kolmannen kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti