Tilkankadulla

    

 Seitsemän astetta. Kirkas taivas. Orionin tähdistö näkyy parvekkeelta. Seulasten utuinen läikkä vieressä yläpuolella. Iltayöstä ihailimme kuuta. Sen lähellä erottui kirkas Jupiter. Tarkistin sen Almanakasta. Eilen Helena aukoi kaikki ne kenkälaatikot, joissa kehyksissä olevat valokuvat ovat reissanneet ja niitä on nyt rivinä olohuoneen ikkunalaudalla. Muun hyvän lisäksi meillä on täällä Tilkankadun asunnossa olo- ja makuuhuoneessa kunnolliset ikkunalaudat. Ei sentään aivan sellaisia kuin vanhoissa kivimuureissa, joissa voi istua ikkunasyvennyksessä. Yksi valokuva, joka on odottanut kehystämistä, on kateissa. Tänään totuttelen viidettä päivää tähän uuteen läppäriin ja se tuntuu niin käteen sopivalta, että voisin sen puolesta palata jatkamaan fiktioiden parissa. Luumäen Taavetissa luin muuttolaatikoiden keskellä Yli -käsikirjoituksen läpi ja tein siihen lyöntikorjaukset, mutta sen jälkeen en ole avannut tätä tarinaa. Mietin lukisinko ensin edeltävän Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitukseni ja siihen perään Yli -tekstin? Mietin tällaisia, mutta samaan aikaan on vielä kaikkea, mitä pitää tehdä ensin pois tieltä ja saada kuntoon. Vai haenko tekosyitä? Kyllä ja ei. Puolittain. Päässä vallitseva väärä mielentila, samentunut vesi, jonka täytyy saada asettua ennen kuin sakka painuu pohjaan ja vesi kirkastuu.

Tilkankadulla

     

    

Piti katsoa Almanakasta, että tämä on kolmas viikonloppu, jonka vietämme Tilkankadulla, Helsingin Pikku Huopalahdessa. Tuulee. Tuuli reippaasti jo eilen illalla ja nyt aamulla kännykkä antaa lukemaksi kymmenen metriä sekunnissa. Odotettavissa sadetta. Eilen putkiasentaja kävi laittamassa keittiön patterin paikalleen. Kylpyhuoneen peilikaappi jäi näemmä ensi viikkoon. Viime keskiviikkona tai torstaina Helena sai reippaan viestin – Ryhdymme työhön. Työn tekijä ottaa yhteyttä – mutta muuta ei ole kuulunut. Helena pesi keittiön ikkunan. Veimme A-tikkaat kellariin. Tein siellä pientä säätöä. Otin näkösälle siltään kankaina olevia, valmiita maalauksia ja Helena valikoi niistä neljä, jotka toimme ylös. Kiinnitimme niitä sermiin, yksi tuli olohuoneen puolelle, klaffipiirongin viereen, jossa on tila tulevalle, pyöreälle pöydällemme – punainen muovipöytä on hakusessa – ja keittiön puolelle sermiin tuli kolme maalauskangasta. Muuttaessa ja pakatessa tällaiset kankaat ovat konstikkaita pakata, ne tuntuvat isoilta, mutta nyt seinällä ne ovat aivan sopivan kokoisia. Sermi taas on ilmeisesti lastulevyä ja siihen saa kiinnitettyä kaikkea vaivattomasti.

Tilkankadulla

    

 Krysanteemi kaatui tuulessa nurin parvekkeella. Hyvä, että Helena oli nostanut sen varoksi parvekepöydältä lattialle. Eilen iltapäivän lopulla selkeni ja aurinko näyttäytyi. Odotin milloin näemme kuun ja se tuli esiin katon lappeen takaa yhdeksän aikoihin illalla. Upeaa. Seurasimme kuun kulkua olohuoneen ikkunasta samalla, kun katsoimme jalkapalloa televisiosta. Eilen minulla piti niin kiirettä tai muusta syystä en tehnyt jumppaliikkeitä enkä lukenut Allen Ginsbergin Kaddishia. Siirsin valikoiden tekstitiedostoja muistitikulta tälle perintökoneelle vai pitäisikö sitä kutsua yhteiskoneeksi. Kirjasin samalla muistivihkoon ylös jokaisen siirtämäni tiedoston. Helena kävi läpi lanka- ja käsityövarastonsa, kuusi banaanilaatikkoa, joista yksi tyhjeni muuhun käyttöön: Kannoimme siinä kellariin polkupyörätarvikkeet ja muuta sekalaista tavaraa. Kellarissa totesin, että ei ole mieltä säilyttää niitä hyllytasoja, jotka olin pinonut varaston nurkkaan lattialle. Roskiin. Myöhemmin kotona en muistanut enää enkä ollut varma, sammutinko led-retkivalaisimen vai ei? Tein varta vasten reissun pihan poikki toiseen rappuun ja alas kellariin. Olin sammuttanut lyhdyn.

Tilkankadulla

    

Tuulta ja sadetta Tilkankadulla. Kirjoitan tätä postausta Helenan läppärillä. Uuden laitteen outous. Minulle tämä läppäri on uusi. Se on uudempi ja parempi kuin oma koneeni, joka toimii ontuen ja nitkutellen ja on ollut siinä tilassa jonkin aikaa. Mutta nyt sanat odottavat ilmestymistään. Eilen illalla tiesin, miten aloittaisin tänään, mutta kun pääsin koneelle, minulla ei ollut enää mitään hajua tästä alkuideasta. Odotin sen palautumista monta minuuttia, mutta ei kuulunut eikä näkynyt. Eilen saimme puolelta päivin uuden hanan kylpyhuoneen lavuaariin. Päivystimme kotona, koska emme tiedä aikataulua, milloin tulee mahdollisesti sähköasentaja tai huoltomies korjaamaan puutteita? Olimme kauppamatkalla, kun Helenan kännykkä hälytti: Putkiasentaja. Hän kysyi milloin voi tulla ja Helena vastasi, että olemme kotona puolen tunnin päästä. Asentaja saapui ja teki hommansa. Se tapahtui vaivattoman ja tehokkaan oloisesti, niin kuin työ käy ammattihenkilöltä. Iltapäivällä tuli kuljetus neljälle banaanilaatikolle kirjoja, jotka leviävät nyt lähipiiriimme. Muutamaa tuntia myöhemmin Helena sai viestin ja kuvan, jossa näkyy kirjahylly ja sen yläosassa siisti rivi kirjoja. Meidän omista hyllyistämme ei kunnolla huomaa, että niistä on karsittu teoksia. Eilen Helena järjesteli omia tavaroitaan ja minä istuin tietokoneella, tarkoitan nyt omaa, vanhaa läppäriäni, jossa tapahtuu kaikkea erikoista: Esimerkiksi toimintorivi häipyi näkyvistä ja kun suljin kirjoitusohjelman, ruutu oli pelkkää harmaata lumisadetta.

Tilkankadulla

    

Kolme astetta Tilkankadulla kello viisi viisitoista. Taivas pilvessä.Värikäs päivä, Helena sanoi eilisestä. Aamupäivällä valikoimme kirjoistamme noin sata sellaista, jotka laitamme pois. Siinä ohessa tuli vastaan kirjoja, jotka päätimme syystä tai toisesta laittaa toisenlaiseen kiertoon, kannet pahvin- ja muu osa kirjaa paperinkeräykseen. Onko se kulttuuriteko? Vai luontoteko? Putkiasentaja kävi laittamassa termostaatit olo- ja makuuhuoneen pattereihin. Hän kertoi, että puuttuva keittiösyvennyksen patteri asennetaan perjantaina. Siihen asti keittiö on puoliksi jumissa. Söimme ulkona, vaihteeksi. Ennen puolta päivää oli peräkkäin ensin Helenan kännykän sim-kortin vaihto, joka ei mennyt täydellisesti. Kortin sisään liukuva kelkka kääntyi, kun sormeilin varisevia, kirpun kokoisia mikrosiruja. Siinä mallissa oli yhden sijasta kaksi erilaista sirua. Sain työnnettyä kelkan kortteineen laitteeseen, mutta kännykkä tiedotti, että ei ole sim-korttia. Omaan kännyyni onnistuin vaihtamaan kortin niin kuin piti, mutta sähläsin pin-koodin kanssa, vaikka se oli selvästi merkitty kortin suojakehikkoon ja laite lukittui ja alkoi vaatia puk-koodia. Niinpä lähdimme ratikka-ajelulle keskustaan. Jonotimme ja odotimme ensin yhdessä liikkeessä ja sitten toisessa, mutta ehdimme silti palata Pikku Huopalahteen matkalipun ollessa voimassa. Nauratti ja nolotti tai toisin päin. Molempia. Meillä on nyt eri puhelinoperaattori kännyköille ja eri nettiyhteydelle. Tietoturva on kolmas eri osapuoli. Toimiiko laitteisto nyt paremmin tai tehokkaammin? Mistä sen tietäisi? Tai siitä ei ole vielä riittävästi käyttökokemusta. Värikkään päivän päätteeksi katsoimme televisiosta Aki Kaurismäen kolmekymmentä vuotta vanhan filmin Boheemielämää.

Tilkankadulla

    

Tänään tiistaina on tiedossa, että johonkin aikaan päivästä huoltohenkilöt ovat asentamassa taloyhtiössä patterien termostaatteja paikoilleen. Voi olla, että samalla tulee patteri myös keittiöömme. Olemme tehneet tilaa näitä töitä varten. Toinen tiedossa oleva asia on puhelinoperaattorin vaihto, Sim-kortin poisto mykistyneestä luurista ja uuden laitto tilalle. Mitähän se teettää? Eilen aamupäivällä pyykkäilimme. Talon pesutupa koneineen on erinomainen asia. Siellä saa kassillisen likaisia vaatteita pestyä ja kuivattua parissa tunnissa. Iltapäivällä kiertelimme Mannerheimintien toisella puolella. Mansku on meillä samassa asemassa kuin Aurajoki turkulaisille. Toisella puolella Mannerheimintietä on vanhoja kerrostaloja, joiden pihoilla kasvaa vuosisataisia, jaloja lehtipuita. Saarnet, jalavat, tammet ja vaahterat olivat syksyn väreissä ja osa oli pudottanut kokonaan lehtensä. Jos olisimme tunkeutuneet syvemmälle keskuspuistoon, olisimmeko nähneet hevosia ja ratsastajia? Oli se aika päivästä, jolloin koululaisia liikkui kotimatkallaan. Ja kaiken aikaa Mannerheimintien katkeamaton liikennevirta näkyi ja kuului taustalla. Kaupungin kumu.

Tilkankadulla

    

Kaksi viikkoa muuttopäivästä. Luumäen Taavetti jäi taakse ja asumme nyt Helsingin Pikku Huopalahdessa. Olen kirjoittanut sen nimen väliviivalla, mutta yritän muistaa jatkossa jättää viivan välistä. Iso Pikku ja iso Huopalahti: Pikku Huopalahti. Ajoimme eilen nelosen ratikalla keskustaan ja jäimme pois Senaatintorin jälkeen. Helena halusi saada mieleisensä merikuvan. Hänellä oli iso kamera mukana, järjestelmäkamera ja pitkä objektiivi. Kiersimme Kauppatorin myyntikojujen välistä, myyjät järjestelivät vasta tuotteitaan, kaijan reunaa ja seurasimme Suomenlinnan lautan rantautumista, mutta emme jääneet kahvittelemaan. Palasimme kävellen Aleksanterinkatua pitkin. Helena kuvasi myös Pohjolan talon mörköjä, Hilda Flodinin kädenjälkiä Helsingissä ja Helsingille. Hilda Flodinin aukio on Pikku Huopalahdessa ja Hilda Flodinin kuja, joka tuo mieleen Pariisin, mielikuvani siitä kaupungista. Ulkomaalainen turisti kysyi meiltä Pohjolan talon edessä, pääseekö tätä hienoa rakennusta katsomaan sisältä? Helena sanoi, että ei tänään, ehkä huomenna. Oli sunnuntai, kello tulossa kymmenen ja kauppakeskukset ja liikkeet olivat vielä pimeinä. Palasimme kympin ratikalla Mannerheimintietä pitkin Kuusitien pysäkille ja kävelimme Tilkankadulle. Kuin olisi tullut kotiin.