Tilkankadulla

    

Kanahaukka soi meille hienon luontoelämyksen eilen, kun palasimme kaupalta. Oikaisimme Velkuanpolun kautta, jossa pihamaalla työkone aurasi lumia syrjemmälle ja yksi nainen asteli vastaamme, kun huomasin pihan keskellä olevalla puistoistutuksella, pensaitten välissä mustaselkäisen ja valkorintaisen kanahaukan raastamassa koukkunokallaan saalistaan. Helsingissä, Pikku Huopalahdessa, keskellä päivää. Otin kännykällä kuvia valppaasta haukasta, jolle me emme muodostaneet ilmeisesti mitään välitöntä uhkaa ja jatkoimme sitten kävelyraittia ja tulimme lähemmäs, alle viiden metrin päähän linnusta ja sain siitä vielä muutaman kuvaotoksen ennen kuin haukka tarttui äkkiä saaliseensa ja lensi vilahduksessa tiehensä. Kotona varmistuimme siitä, että se oli kanahaukka. Meidän takapihalla kuvasin vaatimattomammat rotan tai jonkin muun pikkuotuksen jalanjäljet vastasataneella lumella. Kirjoitin tai luin ja työstin eilen aamutunnin Novellia, mutta tekstin pituus pysyi entisellään, kahdeksassa sivussa. Iltapäivällä Helenan virkatessa lisää isoäidinneliöpaloja luimme viisikymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kuudetta osaa Guermantesin tie 2, jossa päähenkilö raivostuu häntä epäoikeudenmukaisesti haukkuvaan paroni Charlusiin ja lyttää ja repii kappaleiksi tämän lattialla olevan silinterihatun. Nuori mies kuohahti. Tänään saamme varmaan tämän osan päätökseen.

Tilkankadulla

    

Joulukuu alkaa kuvalla, jossa Helena tuulettaa parvekkeella uusinta kokoon neulomaansa isoäidinneliöpalapeittoa. Sää jatkuu pilvisenä, joka taivas on täällä isossa kaupungissa punaharmaalaikullinen kaikesta heijastuvasta valosta. Pikkupakkasta. Jonkin pikkunisäkkään jalanjäljet mutkittelevat pihan vastasataneella puuterilumella. Kirjoitin eilen kaksi sivua lisää Novellia. Helena näkyy virkkaavan seuraavia isoäidinneliöitä. Langat muuttuvat keristä peitoiksi. Eilen iltapäivällä luimme vajaat viisikymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Yhä seurapiiritapahtumassa, päivällisillä. Malliksi lyhyt ote runoilija Allen Ginsbergin yksitoista tiivistä sivua täyttävästä runosta Television Was a Baby Crawling Toward That Deathchamber, New York, February 1961: “...electronic impulse traveling along rays electric spiderweb / magnetisms shuddering on one note We We We...” Kuin Ginsberg näkisi kauas tulevaisuuteen. Lähden siitä oletuksesta, että teksti on originaali. Helenalla on Stephen Kingin fantasiaromaani Satumaa yhä kesken. Unilukemisina hänellä on jokin kevyempi teos, Aila Meriluodon runokokoelma toissailtana ja eilen Erle Stanley Gardnerin Perry Mason ja rahakas hatturasia.

Tilkankadulla

    

Vanhan ajan lumisena päättyy marraskuu täällä etelärannikolla. Lunta on Tilkankadulla kadunvieren kuivuneilla kukinnoilla ja ikivihreillä rhododendroninlehdillä, sitä on parkkipaikalla ja sisäpihalla. Kirjoitin eilen aamurupeaman Novellia. Tekstiä on nyt kuusi sivua. Helena neuloi toisen isoäidinneliöpalapeiton kokoon. Tässä oli pelkkää mustaa ja valkoista. Luimme eilen iltapäivällä ääneen viisikymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaania. Pitkää seurapiirikuvausta. Henkilögalleriaa on pohjustettu niin paljon, että ainakin minun on helppo pysyä mukana kuka kulloinkin on äänessä. Mietin tätä, että miten kirjailija on aikoinaan pohtinut aihettaan, sen toteutusta ja missä kirjoitusjärjestyksessä hän on laatinut tekstiään? Kuudennen osan pitkällinen seurapiiriosuus ei olisi onnistunut teoksen alussa, koska henkilöt oli tuotava ensin esiin ja esiteltävä niin hyvin, että nämä piirtyivät lukijan mieleen. Illemmalla luimme yhdessä sohvalla omia kirjojamme, Helena Stephen Kingin fantasiakirjaa Satumaa ja minä jatkoin Allen Ginsbergin runojen parissa. Kolmesataa sivua runoudessa ja runoilijan matkassa vuodesta 1947 vuoteen 1961. Matka jatkuu.

Tilkankadulla

    

Tältä näytti eilen aamuyhdeksältä Mannerheimintien risteys Ruskeasuolla lumisateisen yön jälkeen. Aamulla rusakko oli ilmestynyt talonvierelle pitämään siestaa. Enimmäkseen se pysyi kyyryasennossa, korvat painuksissa selkää vasten, mutta korvat nousivat pystyyn, kun huoltomiesten auto huristi pihaan. Luontoihmeitä ja -elämyksiä Helsingissä. Otin eilen aamulla Novellin käsittelyyn ensimmäisestä lauseesta alkaen ja kehin tekstiä neljä sivua. Mahdanko hyväksyä sen huomenna? Helena ahkeroi eilen, eilenkin ja sai isoäidinneliöpalapeiton koottua. Kahtena iltapäivätuntina, kun hän neuloi käsityötään, minä luin ääneen eteenpäin Marcel Proustin päähenkilön seikkailuja Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanissa. Silloista käsitystä naisista ja flirttailusta ja uskollisuudesta. Haiskahtaa yksipuoliselle eli naisen oletetaan olevan uskollinen, mutta miehille sallitaan syrjähypyt. Mietin onko Proust erityisesti naislukijoiden suosiossa? Vaikka paha on nykyään verrata, kun lukija on useimmiten nainen. Myöhemmin illalla Helena luki Stephen Kingin jännäriä Satumaa ja minä Allen Ginsbergin runoja.

Tilkankadulla

    

Lunta kauttaaltaan Tilkankadulla, Helsingin Pikku Huopalahdessa. Kuvassa eiliseltä kauppareissulta viimainen katuosuus alas Korppaanmäentietä. Teki talven. Eilen ei tehnyt muuta mieli ulkoillakaan kuin käydä pikaisesti kaupassa, vaikka päivemmällä paistoi jonkin aikaa aurinko. Kirjoitin aamulla Novellin alun uudestaan ja sitä on nyt kolme sivua. Eilen iltapäivällä luimme ääneen viisikymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -roomanin kuudetta osaa, Guermantesin tie 2. Helena levitti aiemmin syksyllä virkkaamiaan isoja isoäidinneliöitä olohuoneen lattialle ja sommitteli niitä ennen kuin alkoi ommella paloja yhteen kuunnellessaan. Illalla luimme kumpikin omia kirjojamme, Helena Stephen Kingin jännäriä Satumaa, josta hänellä on paljon kerrottavaa ja minä jatkoin runojen ja Allen Ginsbergin parissa. Vaihdoin sanakirjaa - Cambridge Advanced Learner’s Dictionary, vuodelta 2003. Huge book. Lopetimme luvut siksi aikaa, kun televisiosta näkyi Aasian Mestarien liigan ottelu tuttuine entisine jalkapallosuuruuksineen.

Tilkankadulla

    

Pakkaset jatkuvat myös täällä etelärannikolla. Kymmenen päivän ennuste on sinisenä. Kuvassa rakennusten arkkitehtonista rytmiä Tilkankadulla kohti Tilkantoria. Eilen kaupalle mennessämme “nuokkarille” kerääntyi joulumyyjäisväkeä. Hiljalleen satoi kevyitä lumen höytyviä. Luin ja korjailin eilen Vuoropuhelua -tekstin. Helena näytti illalla miten saan lähetettyä sen hänelle lukuun. Minulla on atk-tukihenkilö paikalla. Opin hitaasti. Eilen iltapäivällä jatkoimme ääneenlukua: Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin “minä” saa vieraakseen Albertinen, jonka kanssa hän kisailee vuoteessa. Hän myöhästyy näytelmäesityksestä madame Villeparisisin luona ja istuu sivuhuoneessa, kun madame Guermantes tulee istumaan hänen viereensä ja kutsuu nuorukaisen syömään luokseen tulevana perjantaina. Hän pääsee Fauborg St Germainin piireihin. Illemmalla Helena luki jännittyneenä Stephen Kingin Satumaata ja minä luin toiseen kertaan Allen Ginsbergin murheellisen Kaddish -runon.

Tilkankadulla

    

Tuomiosunnuntai. Pakkasta yksitoista astetta. Kuvassa on Kingiä ja Slaughteria ja kaistale Helenan virkkaamaa verhoa ja taulu Bergöstä, maalattu vuonna 1984. Eilen iltapäivällä rusakko lepäili pihalla, talon seinustan vieressä. Helena kuvasi sen järjestelmäkameralla. Iltamyöhällä näimme taivaalla kuun ja Jupiterin sen kylkiäisenä. Kirjoitin eilen kaksi sivua Vuoropuhelua ja samalla ensimmäinen kirjoituskerta tuli päätökseen. Sivuja on 95. Helena kutoo lopuista sukkalangoista villasukkia. Viimeinen pari uunista ulos. Aloimme lukea ääneen Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kuudetta osaa, Guermantesin tie 2. Ensimmäisessä luvussa isoäiti kuolee. Hänen aikansa täyttyy. Helena lukee nyt vuorotahtia Kingin Satumaata ja Slaughterin dekkaria After that Night. Minä luin toisen “kuolemankirjan”, Allen Ginsbergin kaksikymmentäsivuisen runon Kaddish, jonka runoilija omisti edesmenneelle äidilleen, Venäjän emigrantille, Naomi Ginsbergille, joka kuoli mielisairaalassa.