Vanhan ajan lumisena päättyy marraskuu täällä etelärannikolla. Lunta on Tilkankadulla kadunvieren kuivuneilla kukinnoilla ja ikivihreillä rhododendroninlehdillä, sitä on parkkipaikalla ja sisäpihalla. Kirjoitin eilen aamurupeaman Novellia. Tekstiä on nyt kuusi sivua. Helena neuloi toisen isoäidinneliöpalapeiton kokoon. Tässä oli pelkkää mustaa ja valkoista. Luimme eilen iltapäivällä ääneen viisikymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaania. Pitkää seurapiirikuvausta. Henkilögalleriaa on pohjustettu niin paljon, että ainakin minun on helppo pysyä mukana kuka kulloinkin on äänessä. Mietin tätä, että miten kirjailija on aikoinaan pohtinut aihettaan, sen toteutusta ja missä kirjoitusjärjestyksessä hän on laatinut tekstiään? Kuudennen osan pitkällinen seurapiiriosuus ei olisi onnistunut teoksen alussa, koska henkilöt oli tuotava ensin esiin ja esiteltävä niin hyvin, että nämä piirtyivät lukijan mieleen. Illemmalla luimme yhdessä sohvalla omia kirjojamme, Helena Stephen Kingin fantasiakirjaa Satumaa ja minä jatkoin Allen Ginsbergin runojen parissa. Kolmesataa sivua runoudessa ja runoilijan matkassa vuodesta 1947 vuoteen 1961. Matka jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti